Valitse sivu

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

Yksi suosikkikansallispuistoistani on Saarijärvellä, Keski-Suomessa sijaitseva Pyhä-Häkin kansallispuisto, joka tunnetaan etenkin eteläisen Suomen vanhimmista aarnimetsistä ja suoluonnostaan. Olen vieraillut tässä pienessä kansallispuistossa jo useamman kerran, viimeksi edeltävänä talvena lumikenkäillen. 17 kilometriä pitkän Tulijärven polun olen kulkenut kerran aikaisemmin avomieheni kanssa yön yli retkellä ja nyt edessä oli tämän pitkähkön matkan teko päiväretken muodossa.

Tarkoitukseni oli lähteä tähän helatorstain reissuun retkikaverini kanssa, mutta viime hetken suunnitelmien muutosten myötä kaveri ei pystynyt tulemaan mukaan, joten lähdin kiertämään Tulijärven polun itsekseni. Yksi retken tarkoituksista oli virkistäytymisen ja retkeilyn ohella tehdä myös tutustumiskäynti tälle reitillä, sillä järjestän näissä maisemissa opastetun viikonloppuvaelluksen elokuun alussa 2021.

Aarnimetsän syleilyssä

Keväinen auringonpaiste, lämmin keli ja arkipyhä oli saanut ihmiset liikkeelle ja ennen aamukymmentä kansallispuiston parkkipaikalla (Viitasaarentie 2119, Saarijärvi) oli jo paljon autoja. Lueskelin hetken Pyhä-Häkin kansallispuiston infotauluja ja lähdin sitten matkaan. Vesipullot olin täyttänyt jo kotona valmiiksi, joten ohitin infopisteen vieressä olevan kaivon.

Lämpöä oli jo liki 20 astetta kun lähdin kulkemaan Tulijärven polkua vastapäivään. Tulijärven polku on rengasreitti, joka kulkee alku- ja loppupuolella Pyhä-Häkin kansallispuiston alueella ja reitin keskivaiheilla kansallispuiston pohjoispuolella talousmetsissä ja järvien laitamilla. Reitin kulkijalle hyvä tauon paikka on Tulijärven laavulla, johon näin vastakkaiseen suuntaan kulkevalla on matkaa pysäköintialueelta reilu 10 kilometriä.

Tulijärven polku on merkitty puihin valkoisilla maalitäplillä eikä reitillä ole eksymisen vaaraa. Polku on etenkin reitin alku- ja loppupäässä kansallispuiston alueella leveää ja melkoisen helppokulkuista. Alkumatkasta tosin on runsaasti kiviä ja juurakoita, mutta sitten matkanteko helpottuu.

Alkupätkä reitistä on erittäin vaikuttava, sillä tässä varmaankin eteläisen Suomen hienoimmassa vanhassa metsässä humisevat jopa 400 vuotta vanhat ikihongat puuston keski-iän ollessa noin 250 vuotta. Täällä jos missä ihminen tuntee olevansa pieni. Miettimään pistää myös se, kuinka nämä sitkeät vanhat puut ovat selvinneet lukuisista myrskyistä ja metsäpaloista vuosisatojen aikana.

Reitin varrella näkyy lukuisia kilpikaarnaisten mäntyjen palokoroja, jotka muistuttavat menneiden vuosisatojen metsäpaloista. Mäntyjen paksu kilpikaarna on selvä ikääntymisen merkki ja sen ansiosta kovanahkainen petäjävanhus voikin selvitä kuumista liekeistä hengissä.

Noin kilometrin päässä lähtöpisteeltä tulee vastaan Pyhä-Häkin kansallispuiston kuuluisimmat puut. Ensin vielä elossa oleva upea kilpikaarnainen Uusi Iso puu, joka on syntynyt vuonna 1641. Parinsadan metrin päässä jo kelottunut Vanha Iso Puu, joka on aloittanut kasvunsa vuonna 1518 ja kuollut vuonna 2004. Ympärysmittaa tällä jätillä on liki 3 metriä ja sen uurteinen pinta on kokenut ajansaatossa lukuisia halauksia ja silittelyitä ohikulkevilta retkeilijöiltä. Niin myös tänään.

Vanha Iso Puu

Lintujen liverrys oli voimakasti ja auringonvalo siivilöityi sammalpeitteiseen, lahopuita täynnä olevaan metsään, joka on melkoinen monimuotoisuuden kehto. Täällä jos missä monet harvinaisetkin lintu-, hyönteis-, kääpä- ja kasvilajit voivat elää rauhassa.

Haavankääpä vanhan ihon haavan rungolla

Kulkija valoisan männikön ja Kotasuon rauhaa

Vanhan metsän jäädessä taakse, noustaan uudehkot portaat ylös valoisalle harjuselänteelle.  joka Kontrasti ikimetsän välillä on suuri ja se saattaakin ihmetyttää kulkijaa. Syynä tähän on 1900-luvun alun metsäpalo, joka tuhosi tämän alueen metsän kokonaan ja nyt alueella on 100-vuotias kaunis männikkö.

Suot ja vanhat puut houkuttavat lintuja Pyhä-Häkin kansallispuiston alueelle ja etenkin tikoille ja muille kolopesijöille alue on aarreaitta. Kansallispuiston tunnuslintua palokärkeä en tällä retkellä nähnyt tai kuullut, mutta muutoin lintuhavaintoja tulikin tehtyä runsaasti. Peipot ja tiaiset olivat äänessä metsiköissä ja juuri tullessani Kotasuon reunaan, lähti suolta lentoon laulujoutsenpariskunta juhlallisesti trumpetteihinsa puhaltaen.

Kotanevan pitkoksia ollaan uusimassa.

Kotasuon huonokuntoiset pitkospuut olivat vielä paikallaan, mutta uudet lankut jo odottivat vieressä asentajia. Vielä siis piti kulkea hieman varovasti tämän kauniin suoalueen läpi. Pitkospuiden päättyessä Tulijärven polkua kiertävän pitää huomata kääntyä vasempaan toiselle pitkospuuosuudelle, sillä oikealle käännyttäessä päätyy kulkemaan koko kansallispuiston suosituinta reittiä Kotajärven polkua.

Lämpötila oli varmaankin kohonnut jo lähelle hellelukemia ja oli vesitankkauksen aikana. Suolla lämpö tuntui erityisen voimakkaalta eikä lämmin tuulenvirekään juuri helpottanut oloa. Onneksi sentään hyttysiä ei vielä ollut kiusana.

Poika-Ahon perinnemaisemissa

Jatkoin matkaani eteenpäin soiden ja muutaman jyrkkäpiirteisen metsäsaarekkeen läpi, kunnes edessä näkyi lammasaitaukseen johtava kulkusilta. Sen ylitettyäni olin tullut Poika-Ahon kruunumetsätorpan alueelle. Lampaat tuodaan tälle alueelle vasta kesäkuun alussa, jolloin alkaa Metsähallituksen lammaspaimenviikot ja Poika-Aho on ollut yksi näistä suosituista paimenkohteista jo useamman vuoden ajan.

Poika-ahon perinnemaisemissa aistii heti menneen maailman – kiviaidat, laajat niityt ja useat vanhat rakennukset idyllisessä pihapiirissä tekivät jälleen vaikutuksen tähän kulkijaan. Haarapääskyt toivottivat tervetulleeksi torpan pihamaalle. Piha-alueella on vanhoja ulkorakennuksia, pihasauna, käymälä ja puuvaja. Lähellä saunaa on myös kaivo, josta retkeilijä saa puhdasta vettä.

Poika-ahon tuvan pihapiiri edessä.

Poika-aho torppa on rakennettu vuonna 1854 ja se toimii nykyään vuokratupana, ja kesäisin se on lammaspaimenten käytössä. Kyltit kertoivat, että vuokratupa ja pihapiiri on varattu tulevana kesänä 5.6.-11.9.2021 lammaspaimenten käyttöön. Tällöinkin torpan pihamaan läpi kulkevaa retkeilyreittiä saa käyttää, mutta itse pihapiiri ja vuokratupa ovat vuokralaisten käytössä.

Samalla kun pidin juomatauon torpan pihamaalla kuulin kevään ensimmäisen käen kukkuvan useampaan kertaan. Kevät oli siis virallisesti tullut! Siinä käen kukuntaa ja haarapääskyjen hauskaa laulantaa tovin kuunneltuani oli aika siirtyä kansallispuistosta pois talousmetsien puolelle ja jatkaa kohti Tulijärveä.

Kansallispuiston pohjoispuolella kuljetaan kankailla ja järvimaisemissa

Kuljettua matkaa Poika-Ahoon tullessani oli takana 5 kilometriä ja saman verran oli edessä ennen Tulijärven laavua ja ruokataukoa. Poika-Ahosta lähdön jälkeen reitillä tuli vastaan monenlaisia maisemia: sekametsää, rämeitä, kauniin valoisia jäkäläpohjaisia kangasmetsiköitä, järvenrantoja, isoja jäkälien peittämiä irtolohkareita ja myös valitettavasti muutama nuorempi ja vanhempi hakkuuaukea. Poluille jääneiden jätösten perusteella alueella liikkuu paljon hirviä.

Reitti kulkee vajaan kilometrin matkan myös hiekkatietä pitkin, jota tällä kelillä oli helteisen kuuma kävellä. Uusin hakkuu oli tehty juuri ennen Majajärveä, jonka rantaan pääsyn jälkeen maisemat alkoivat taas onneksi helliä. Tulijärven polku kulkee Majajärven itäpuolelle rannan tuntumassa vaihtelevassa maastossa vajaan kahden kilometrin matkan. Tässä vaiheessa tuuli alkoi puhaltaa ihanasti järven selältä ja helpotti oloa huomattavasti.

Majajärvi tuoreen hakkuuaukon takana.

Majajärven pohjoispuolelle saapuessani edessä oli enää puolisen kilometriä matkaa Tulijärvelle, tämän päivän levähdyspaikalle.

Evästauko Tulijärven laavulla

Reilu 10 kilometrin matka oli tullut tallusteltua, mutta nälkäkin jo kaiveli mahaa. Päivän aikana olin reitillä nähnyt muutamia yksittäisiä retkeilijöitä ja yhden perheen, mutta Tulijärvellä olikin sitten useampi seurue pitämässä taukoa. Laavun edustan penkit olivat jo täynnä, joten hain itselleni sopivan istuskelumättään viereisen mäen päältä. Toisella puolella laavua olevassa metsikössäkin näkyi liikettä – siellä pystytettiin parhaillaan telttaa.

Tulijärven laavua ylläpitää Saarijärven kaupunki.

Eväsleivät, kaakao, viinirypäleet ja keksit sujahtivat nopeasti mahaani, ja jälkiruoaksi söin vielä pakastettuun ruokatermokseen aamulla jemmaamani Puffet-minttujäätelön. Se oli juuri sopivasti hieman sulanut ja teki hyvää lämpimään päivään.

Puolen tunnin tauon jälkeen oli aika jatkaa matkaa, sillä edessä oli vielä seitsemän kilometrin patikka. Tauko tekee aina ihmeitä, sillä nyt oli taas huomattavasti kevyempi jatkaa kuin ennen Tulijärvelle saapumista.

Ukkometson mailla

Tulijärveltä reitti jatkuu vaihtelevissa kangasmetsissä ja helppokulkuisilla poluilla. Pieni matka kuljetaan jälleen hiekkatien reunaa pitkin. Käen kukunnan siivittämänä matka eteni joutuisasti. Parissa kohtaa polku johtaa pienen sillan kautta kirkkaan puron ylitse. Vesi näytti sen verran kirkkaalta hiekkapohjaisessa uomassa, että siitä olisi voinut varmasti myös juoda suoraan vettä keittämättä tai suodattamatta.

Ohitin Rahelammin ja lähdin kulkemaan kohti kansallispuiston rajaa. Juuri ennen kansallispuistoon palaamista kuulin edestäni näpäyttelevää ääntä sihinän kera ja tiesin heti, mistä tämä ääni tulee. Samalla noin 10 metrin päässä minusta metsikössä näkyi musta hahmo – komea ukkometso!

Päivän paras luontohavainto oli hurjalla tuulella.

Se päästi soidinääniään tihenevään tahtiin – olinhan minä tullut häiriköimään hänen reviirilleen. Yritin kulkea hitaasti eteenpäin, mutta metso selvästi yritti kiilata eteeni. Polku teki juuri tässä kohtaa onnekseni mutkan ja pääsin sen etupuolelle. Seurasin hetken aikaa sen ääntelyjä ja lyhyitä päättäväisiä juoksuaskelia. Olin jo hyvän matkan päässä siitä, kun se vielä pariin otteeseen lennähti aivan kintereilleni ja sai tiivistämään askeleitani lähes juoksuksi asti. Lopulta se sai tarpeekseen ja antoi minun jatkaa matkaani. Ja juuri samaisella hetkellä kansallispuiston kyltti toivotti minut taas suojelualueen puolelle. Nämä metsäneläinten kohtaamiset ovat kyllä parhaita hetkiä luonnossa!

Kotajärven rannalta Riihinevan pitkoksille

Sitten jo saavuinkin Kotajärven rannan vieressä kulkevaa polkua pitkin suositulle Kotajärven taukopaikalle. Vaikka retkeilijöitä oli Kotajärvellä runsaasti, oli hienoa nähdä, että nuotiota ei ollut sytytetty (ruohikkopalovaara oli voimassa) ja ruokia lämmitettiin ainoastaan omilla retkikeittimillä ja Kotajärven keittokatoksen hormillisessa tulipesässä.

Kotajärven keittokatos ja puuvaja

Itselläni tauon tarvetta ei ollut muuhun kuin vedenjuontiin, joten jatkoin päivän viimeiselle etapille. Tälle pysäköintialueelle johtavalle 1,5 kilometrin pituiselle reitille oli edellisen sulanmaan aikaan täällä tekemäni retken jälkeen tehty sorastus. Aikaisemmin soraa oli ollut vain lyhyt rämepätkä, mutta nyt sitä oli levitetty koko loppumatkalle. En ole sorastuksen ystävä itse, mutta maasto on tässä ilmeisesti sen verran kulunut, että se on nähty tarpeelliseksi. Tämä polkupätkä on varmasti koko Pyhä-Häkin kansallispuiston kävellyin polku.

Tulijärven polku kiertää sen loppupuolelle Riihinevan laidassa ja tälle pätkälle oli saatu vastikään uusitut pitkospuut. Suolla oli hiljaista ja rauhallista ja äärettömän kaunista.

Riihinevan pitkospuut oli juuri uusittu

Myös pitkospuiden päässä oleva upea kivikko oli peitetty soralla, jota en voinut kuin ihmetellä. Mietteliäin aatoksin saavuin pysäköintialueelle, joka oli nyt aivan täynnä autoja tienvieriä myöten.

Upea kivikko oli peitetty soralla…

Kahvioauto AnnaUnelmakin oli nyt paikalla. Tämä on hieno palvelu Pyhä-Häkissä retkeilevälle: ostaa voi esimerkiksi leivonnaisia, lettuja ja kahvia. Viime vuonna muistan ostaneeni kahvioautosta myös Pyhä-Häkin kansallispuiston kangasmerkin. Kahvioautolla on omat Facebook-sivut, josta löytyy tarkemmat tiedot tarjonnasta ja ajankohdista, jolloin Kahvioauto palvelee Pyhä-Häkissä.

Kahviauto AnnaUnelma palvelee Pyhä-Häkin kansallispuiston infopisteen vieressä.

Pitkä päiväretki oli osaltani ohi ja rannemittari näytti koko retken pituudeksi 17,5 km ja aikaa tähän reissuun oli kulunut taukoineen tasain viisi tuntia. Jaloissa ja etenkin jalkapohjissa tämä rykäisy kyllä tuntui etenkin seuraavana päivänä. Tulijärven polku on kokonaisuudessaan helppokulkuinen ja tarjoaa monipuolisia maisemia ja maastoja reitin varrella. Samalla se on erinomainen paikka aloittaa vaikkapa yön yli retkien tekeminen.

Ja loppuun vielä pieni mainos…

Mikäli nämä maisemat kiinnostavat ja vaelluskenkä vipattaa, niin minun opastamana on mahdollisuus päästä kulkemaan Tulijärven polku viikonloppuvaelluksella 7.-8.8.2021. Silloin tahti on huomattavasti rauhallisempia ja telttayön koemme Tulijärven maisemissa. Samalla opit retkeilyn saloja ja saat roppakaupalla hyviä vinkkejä oman vaellusharrastuksesi tueksi. Tiedot tästä Polun Lumon opastetusta vaelluksesta löydät TÄÄLTÄ.

Seuraa blogiani Blogit.fi -sivustolla!

Follow my blog with Bloglovin

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!