Yrittäjä esittäytyy

Polun Lumo -yrityksen taustalla hyörin minä, ikuinen luonnon ihmettelijä Kati Granroth. Olen asettunut Ähtäriin, Etelä-Pohjanmaalle, mutta omaan vahvat satakuntalaiset juuret.

Luonto on tuonut minulle aina voimaa ja virkistystä. Rennon luonnossa oleskelun lisäksi minulla on reilun 13 vuoden retkeily- ja vaelluskokemus koti- ja ulkomaan kohteista. Olen toiminut niin vaellusoppaana Sloveniassa kuin tehnyt lukuisia yksinvaelluksia Suomessa mm. Karhunkierroksella, Hetta-Pallas-reitillä, Hirvaan kierroksella ja useissa Suomen kansallispuistoissa. Ryhmien kanssa vaelluskokemusta löytyy mm. Muotkatuntureilta ja Urho Kekkosen kansallispuistosta. Vaelluksilla koen olevani vapaa, lähellä luontoa ja eniten oma itseni.

Pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani ja kouluttauduin erä- ja luonto-oppaaksi valmistuen Luontoalan ammattitutkintoon alkuvuonna 2021. Perustamaani Polun Lumo -retkeilyblogiin kirjoitan retkeily- ja vaelluskertomuksia omilta reissuiltani ja jaan inspiroivia retkeilyvinkkejä. Vahvuuksiani ovat iloinen mieli, vaellusten ja palveluiden suunnittelu turvallisuusnäkökohdat huomioiden sekä ehtymätön vinkkipankki retkeilyyn ja vaeltamiseen liittyen.

Olen kouluttautunut myös Luontokartoittajaksi (EAT), joka näkyy vahvana luonnontuntemuksena. Retkillä ja vaelluksilla katse harhautuukin usein luonnon pieniin yksityiskohtiin ja erityisesti kasveihin. Yrittäjyyteni ohella toimin myös luontokartoittajana, retkeily- ja vaelluskurssien tuntiopettajana kansalaisopistoissa sekä sihteerinä ja tiedotusvastaavana Suomen Ladun paikallisjärjestö Suomenselän Samoilijat ry:ssä.

Voin sanoa löytäneeni oman polkuni luonnosta ja toivon, että saan jakaa innostusta, tietojani ja taitojani myös Sinulle. Tervetuloa mukaan lumoutumaan poluista ja luonnosta kanssani!

KATI GRANROTH / KOULUTUSTAUSTA

TUTKINNOT JA KOULUTUKSET

  • Erä- ja luonto-opas, Luontoalan ammattitutkinto (AT) 2021, Eräkarkku
  • Luontomatkailun ohjaaja 2021, Eräkarkku
  • Metsämieli-vetäjä 2021, Mielen liekki
  • Luontokartoittaja, Luontokartoittajan erikoisammattitutkinto (EAT) 2018, Länsirannikon koulutus Oy WinNova
  • Filosofian maisteri (FM) 2006, Turun yliopisto

VOIMASSA OLEVAT PÄTEVYYDET

  • EA1- ja EA2 -tasoinen ensiapukoulutus
  • Hätäensiapukoulutus
  • Matkailualan turvallisuuspassi
  • Hygieniapassi