Valitse sivu

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna suuntasin yön yli retkelle Etelä-Konneveden kansallispuistoon, joka sijaitsee Konneveden ja Rautalammin kuntien alueella Keski-Suomen ja Pohjois-Savon raja-alueella. Sääksi oli luvattu mitä parhainta loppukevään säätä, aurinkoista eikä liian kuumaa.

Olin etukäteen lukenut luontoon.fi -sivustolta, että kansallispuiston viralliselle Kalajan pysäköintialueelle (Törmälän metsätie 136, Rautalampi) ei pääse tien routavaurioiden takia, joten jätin autoni ohjeiden mukaisesti 1,5 km päässä sijaitsevaan Törmälän loma- ja kurssikeskuksen pysäköintialueelle. Muutama muukin oli ottanut viikonloppukohteekseen Etelä-Konneveden kansallispuiston, sillä paikoitusalue oli lauantaina kello yhden aikaan iltapäivällä täpösen täynnä. Löysin kuitenkin pienen rakosen autolleni.

Tällä kertaa piti lähteä kelirikon takia kävelemään jo Törmälästä.

Vaihdoin vaelluskengät jalkaani, heitin rinkan selkääni ja lähdin tallustamaan tietä pitkin kohteeseen. Reitikseni olin valinnut Kolmen vuoren vaellus -rengasreitin, jonka pituus Kalajan pysäköintialueelta lähdettäessä on 16 kilometriä. Nyt tämän ekstrakävelyn takia kilometrejä tulisikin 19 kilometriä ja tiedossa olisi riittävästi haasteita, sillä Kolmen vuoren vaellus on jyrkkäpiirteinen ja sisältää paljon nousuja ja laskuja haastavassa maastossa.
 

Etelä-Konneveden kansallispuiston patikointireitit

Kalajan pysäköintialueelta helppoa polkua Vuori-Kalajan taukopaikalle

Saavuin rivakan kävelyn jälkeen isohkolle Kalajan pysäköintialueelle, joka olikin yllätyksekseni täynnä autoja. Suunnilleen puolet retkeilijöistä siis ilmeisesti oli lukenut infon Törmälän metsätien käyttökiellosta – toinen puoli ei. No eipä se tie kovin huonossa kunnossa ollut eikä pelkkä Kelirikko-kyltti ollut autoilijoita pelottanut.

Infopiste ja käymälä Kalajan pysäköintialueen kupeessa
Paskolampi oli nimestään huomimatta idyllisen kaunis.

Lähdin kulkemaan pysäköintialueelta leveää ja helppokulkuista polku alamäkeen kohti Vuori-Kalajaa. Tämä vajaan kilometrin pituinen polku on sorastettu ja se kulkee Paskolammen ohi ja kauniiden kuusimetsien läpi. Käen kukkuessa kuljin eteenpäin, kunnes edessä siinsi Vuori-Kalajan kotalaavu äärettömän kauniin Vuori-Kalaja-lammen rannalla. Tällä taukopaikalla väkeä oli runsaasti lapsiperheistä rinkan kanssa kulkeviin ja raikkaassa järvivedessä pulahtaviin retkeilijöihin.

Vuori-Kalaja-lammen rannalla

Mikäli haluaa patikoida enemmän, niin tässä kohtaa voi valita retkeilyreitikseen joko pitkän Kolmen vuoren vaelluksen tai lyhemmän Kalajan kierroksen, joka on sopiva päiväretkeilyyn. Kalajan kierros kiertää Vuori-Kalaja-lammen ja sen aikana noustaan korkealle Kalajanvuoren laelle. Kokonaisuudessaan sen pituus on 4,6 km edestakainen helppo osuus pysäköintialueelle mukaan luettuna.

Kolmen vuoren vaelluksen ensikilometrit Keskilahteen

Kolmen vuoren vaelluksen reitti suositellaan kulkemaan vastapäivään ja lähdin kulkemaan sitä suosituksen mukaisesti. Näin kuljettuna yöpymispaikaksi suunnittelemaani Enonrantaan tulisi Vuori-Kalajalta matkaa noin 9 kilometriä ja huomiselle päivälle jäisi hieman lyhyempi urakka. Lähdin kulkemaan Vuori-Kalaja-lammen rantaa pitkin luoteen suuntaan. Reitin alkupuolella on kivikkoista polkua ja pieni pätkä pitkospuita. Kuljin polulla kauniissa kuusivaltaisissa metsissä, joissa mustikat olivat juuri aloittaneet kukintansa. Vastaan tuli päiväretkeilijöitä ja samaan suuntaan kanssani pienin välimatkoin kulki muita rinkkojen kantajia.

Muutamien kanssa jutellessani kävi ilmi, että kaikilla oli tavoitteena päästä Enonrantaan viettämään seuraava yö. Kitulammen ohitettuani pääsin ensimmäisiin jyrkkiin nousuihin kivikkoisessa maastossa. Tälle reitille kannattaa muuten ehdottomasti ottaa mukaan vaellussauvat – niistä on verratonta hyötyä ylä- ja alamäissä. Jyrkän rinteen reunaa kulkiessa maasto oli melkoisen märkää ja askelien paikkaa sai muutamassa kohdassa vähän miettiä. Myös kunnolliset nilkkaa tukevat kalvolliset vaelluskengät ovat tälle reitille enemmän kuin tarpeen.

Pienen laskuosuuden jälkeen polku johdatti hiekkatielle, jota pitkin kuljetaan kilometrin matka keltapäisiä tolppia seuraten. Tieosuudet ovat aina vähän tylsiä, mutta toisaalta nopeita kulkea. Sitten oli aika siirtyä Keskilahti-opasteiden mukaisesti takaisin metsään polulle. Alkumatkasta maasto oli melkoisen helppokulkuista ja tasaista, jonka jälkeen päästiin taas nousemaan hetkellisesti ylöspäin. Tämän jälkeen polku johdatti kulkemaan upean jyrkänteen vieressä, jonka loppupäässä aivan polun vieressä oli hervottoman kokoinen pahka koivun kyljessä.

Polun vierestä löytyneiden kevätlinnunherneiden ihailun jälkeen eteeni tuli Enonlahti, jonka laidalla korkeiden kallioiden päällä polku kulkee. Näiden maisemien äärellä olisi hieno viettää taukoa, mutta patikoin vielä eteenpäin kallioiden päällä, kunnes saavuin niemen kärjessä sijaitsevaan Keskilahteen, joka on patikkareitin virallinen taukopaikka nuotiopaikkoineen, puuvajoineen ja käymälöineen.

Keskilahden taukopaikka niemen nokassa

Keskilahdessa tuuli oli varsin navakkaa ja oli pakko laittaa huivi kaulalle lämmittämään tauon ajaksi. Keskilahdessa oli muutama porukka lounastamassa. Itse olin syönyt sen verran tukevasti ennen reitille lähtöä, että varsinaisesti ei ollut nälkä ja söin vain vähän välipalaa, jotta saisin lisäenergiaa seuraavalle etapille.

Ylämäkien, nousujen ja kipuamisten kautta Enonrantaan

Keskilahdesta lähdön jälkeen alkoi nousuvoittoinen osuus, jota etenin rauhalliseen tahtiin useasti pysähdellen ja hengitystä tasaten. Reitillä noustaan kauniille jäkäläkallioille ja välillä taas laskeudutaan jyrkähkö mäki alas. Tienylityksen jälkeen alkaa kipuaminen Loukkuvuoren rinteitä ylös Loukkulammen itäpuolella. Nousua tulee kiitettävästi, mutta maisemat todellakin palkitsevat kulkijan. Jäkälien peittämät kalliorinteet, korkeat männyt ja irtolohkareet luovat kauniin maiseman kulkijalle ja kaukana siintävä järvenselkä saa huokailemaan (muustakin kuin rasituksesta…).

Laskeuduin seuraavaksi Loukkuvuoren rinteeltä alas Loukkulammen rantaan. Rannan polkuosuus oli melkoisen märkä ja etenkin lammen etelärannalla sai hakea sopivaa reittiä, ettei jalat olisi vajonneet nilkkoja myöten pehmeään mutaan. Pienen matkan päässä seuraavan tien ylityksen jälkeen tultiin paikkaan, jossa voi tehdä reittivalinnan. Mikäli tässä vaiheessa alkaa olla jo väsy, jalat painavat ja on halu päästä nopeasti Enonrantaan, voi opasteen mukaan kääntyä vasempaan, josta matkaa Enonrantaan on enää 700 metriä. Tai kuten minä – jatkaa oikealle Kolmen vuoren vaelluksen reittiä seuraillen, jota pitkin Enonrantaan on matkaa vielä 2,9 kilometriä.

Loukkulammen ranta

Kauniin ja melko helppokulkuisen metsäosuuden jälkeen saavuin jälleen järvimaisemiin Louhulahden rantaan. Suurin osa loppumatkasta Enonrantaan kuljetaankin kauniissa järvimaisemissa rantapoluilla ja -kallioilla. Välillä piipahdetaan valoisiin kielojen, kevätlinnunherneiden ja lehtokuusaman peittämiin lehtometsiin, joita seuraa taas märemmän maaston osuus Majaniemen kohdilla. Kolmen vuoren vaelluksen reitillä näkyy muuten erityisen runsaasti kaatuneita puita. Nämä jäljet ovat seurausta vuonna 2010 Etelä-Konneveden alueella riehunut Asta-myrsky, jonka syöksyvirtaukset kaatoivat mennessään runsaasti puita sekä saarissa että mantereella.

Louhulahti
Kevätlinnunhernekasvustoja on reilusti reitin varren lehdossa.

Kello oli puoli seitsemän, kun patikoin viimeisillä polkuosuuksilla rantakallioiden kupeessa ja saavuin lopulta Enonrantaan. Enonranta on suosittu tauko- ja leiriytymispaikka niin patikoijille kuin melojille. Telttoja oli pystyssä laskelmieni mukaan viitisentoista ja riippumattojakin näkyi muutamassa paikassa. Itselläni oli mukana sooloteltta, joka ei vie paljon tilaa maastossa pystytettynä.

Leppoisa ilta herkutellen Enonrannassa

Lähdin rannan suuntaan katsomaan, josko sieltä löytyisi sopivaa paikkaa majoitteelleni. Ja kuin tilauksesta aivan rannan tuntumassa oli juuri sen verran tasaista tilaa, että saisin siihen pystytettyä telttani. Naapuritontilla telttaa pystyttävät kertoivat, että olivat edellisenä yönä tällä paikalla majoittuvilta kuulleet, että he olivat nähneet tässä kohtaa pari kyytä. No eipä auttanut muu kuin olla silmä tarkkana ja pitää huoli siitä, että teltan ovi ei jää missään kohtaa raolleen.

Sitten oli vuorossa teltan pystytys, tavaroiden osittainen rinkasta purku ja leirivaatteiden vaihto. Alkuillan aikana tuuli oli tyyntynyt ja auringonpaisteessa rantatontillani tuntui oikeasti kesältä. Järvi oli tyyni ja tunnelma Enonrannassa oli todella rauhallinen. Ilta kului retkiruoan laiton ja syömisen parissa. Jo perinteeksi muodostuneet retkiletut valmistuivat taas retkikeittimellä paistinpannulla. Teen lettutaikinan ennen retkeä kotona valmiiksi ja laitan sen muovipulloon, josta se on helppoa annostella paistinpannulle. Tällä kertaa lettujen kaverina toimi ihan perinteisesti Fazerin sininen, joka suli sopivasti lettujen lämmössä suklaakastikkeeksi.

Iltatoimien jälkeen kävin vielä kuvaamassa auringonlaskun värejä ja vetäydyin telttaan auringon laskiessa mailleen. Nukahdin nopeasti ja heräsin aamuyöllä neljältä siihen, että oli liian kuuma. Yölämpötila olikin yllättävän korkea ja otin kuumavesipullon makuupussista pois. Seuraavan kerran heräsin vasta aamulla lintujen liverrykseen.

Aamupäivän patikka Kalajavuoren kupeeseen

Kaunis ja kirkas aamu houkutti nousemaan aikaisin. Halusin lähteä myös poluille hyvissä ajoin, joten purin leirin ja söin aamupuuroa ja kiisseliä nälkäistä vatsaa tyynnyttämään. Enonrannassa retkeilijät olivat omissa aamupuuhissaan – osa virkeänä aamupuuhissa, osa vielä teltoissaan kaverin kanssa jutustellen.

Tänään patikoitavaa olisi reilut 7 kilometriä. Entistä keveämmällä rinkalla oli mukava lähteä liikenteeseen, kun eilen reissuun lähtiessä piripintaan täyttämäni juomarakko oli huomattavasti tyhjentynyt ja painavimmat eväät syöty. Ensimmäinen kilometri sujui leppoisasti järven rannan tasaisella polulla ja nousulla kallioiselle metsäalueelle.

Hetken kuluttua eteeni tuli Loukkuvuoren näköalapaikalle osoittava kyltti ja päätin poiketa reitiltä – matkaa näköalapaikalle oli vain 200 metriä. Valinta oli erinomainen, sillä Loukkuvuorelta avautui upeat maisemat Konnevesi-järvelle. Kilpikaarnaisten vanhojen mäntyjen ja kelojen peittämällä paikalla oli samalla hyvä levähtää hetken.

Näköala Konnevedelle Loukkuvuorelta

Palasin takaisin reitille ja patikointi jatkui vaihtelevassa metsämaastossa ja jäkäläisillä kalliorinteillä. Tällä osuudella oli myös muutama pidempi laskuosuus ja maasto oli muutenkin selvästi helpompikulkuisempaa kuin eilen ja eteneminen oli siten myös nopeampaa.

Taas yhden tien ylityksen jälkeen alkoi Kalajanvuori olla jo lähellä. Märemmän metsäalueen jälkeen alkoikin pitkä kitulias nousuosuus Kalajanvuoren rinteessä, joka jatkui ja jatkui ja jatkui. Pysähdellen ja hengitystä välillä tasaten se kuitenkin lopulta päättyi opasteeseen, joka näytti Vuori-Kalajalle olevan matkaa enää yksi kilometri. Tässä kohtaa olisi voinut lähteä myös nousemaan Kalajavuoren laelle, mutta 600 metrin nousuosuus (ja heti perään sama takaisin) ei tässä kohtaa huvittanut vaan jatkoin matkaani eteenpäin.

Haapavanhuksia ja Vuori-Kalaja-lammen lumoa

Alamäkeä kulkiessani saavuin upeaan vanhaan metsään, jossa oli kaatuneita sammaloituneita puita ja massiivisen kokoisia vanhoja haapoja. Kävin ensimmäisenä kurkistamassa läheisten suurten haapojen juurella katsomassa olisiko siellä näkyvissä liito-oravan papanoita. En kuitenkaan niitä löytänyt, mutta metsä vaikutti juuri sellaiselta, jossa liito-oravat viihtyisivät. Opastetaulu osoitti ajatukseni oikeaksi ja alueella tosiaan asustaa liito-oravia.

Suurten haapojen kyljessä havaitsin raidankeuhkojäkälää laajoina tuppaina. Tähän jäkälään ei törmää usein – se on hyvä vanhan metsän indikaattorilaji ja se on erittäin herkkä ja arka monille ilmansaasteille. Sen runsas esiintyminen osoittaa, että lähialueiden metsät ovat saaneet kasvaa rauhassa pitkiä aikoja ja että ilma alueella on puhdasta. Hymy korvissa jatkoin eteenpäin.

Raidankeuhkojäkälää vanhan haavan kyljessä

Laskeuduin lopulta Vuori-Kalaja-lammen laidalla oleville pitkospuille ja lähdin kiertämään lammen itärannalla kulkevaa polkua. Lammella souteli mies jyrkkäpiirteinen Kalajanvuoren kohotessa massiivisena lammen laidalta. Edessäni oli kuin upea maisemataulu.

Vuori-Kalaja-lampi ja Kalajanvuori

Hetken kävelyn jälkeen eteen tuli pieni tölli, jonka metsäpalstan omistaja Felix Tarasoff on rakentanut 1970-luvulla. Opastetaulun mukaan juuri ohittamani Kalajavuoren vanhan metsän säilyminen on ollut nimenomaan hänen ansiotaan, sillä hän on säilyttänyt vanhat haavat hakkuilta.

Lyhyen kävelymatkan päästä saavuin uudelleen Vuori-Kalajan kotalaavun ympäristöön, josta olin eilen lähtenyt kiertämään Kolmen vuoren vaelluksen rengasreittiä. Kävin lammen rannassa olevalla laiturilla ihailemassa tyyntä keliä ja maisemien kauneutta.

Etelä-Konneveden kauneus lumosi kulkijan

Edessäni oli vielä kävely Kalajan parkkipaikalle ja sieltä edelleen tietä pitkin Törmälään, johon saavuin puoliltapäivin. Aikataulullisesti minulta kului Kolmen vuoren vaelluksen kiertämiseen ensimmäisenä päivänä Kalajan parkkipaikalta Enonrantaan reilut 5 tuntia (10 km:n matka) ja toisena päivänä Enonrannasta Kalajan parkkipaikalle 2,5 tuntia (6 km:n matka). Reitti on melko hidaskulkuinen, joten se kannattaa huomioida ja varata riittävästi aikaa kulkemiseen ja maisemien ihailuun.

Reissuni oli kaikin puolin onnistunut. Kaikki palvelurakenteet kyltteineen ja taukopaikkoineen olivat Etelä-Konnevedellä enemmän kuin kunnossa eikä eksymisen vaaraa Kolmen vuoren kierroksella ole, sillä reitti on erinomaisesti merkitty keltaisilla maalitäplillä.

Onnekseni pääsen palaamaan näihin maisemiin pian uudelleen, sillä osallistun Eräkarkun kolmepäiväiselle melontaretkelle Konnevedelle kesäkuun toisella viikolla. En malta odottaa!

Ja palaan näihin maisemiin vaelluskengät jalassa seuraavan kerran viimeistään elokuun lopussa, kun järjestän tällä Kolmen vuoren vaelluksen reitillä viikonloppuvaelluksen 28.-29.8.2021. Kyseisenä viikonloppuna vietetään Suomen luonnon päivää ja Nuku yö ulkona -tapahtumia. Yöpymispaikkana vaelluksella toimii Majaniemi, jossa voi yöpyä joko vuokratuvassa tai ulkona teltassa tai riippumatossa. Lauantai-illan kruunaa löylyt Majaniemen vuokratuvan saunassa. Viikonloppuvaellukselle osallistuja oppii vaelluksen aikana paljon retkeilystä ja saa roppakaupalla hyviä vinkkejä oman vaellusharrastuksensa tueksi. Tiedot tästä Polun Lumon järjestämästä opastetusta vaelluksesta löytyy TÄÄLTÄ.

Seuraa blogiani Blogit.fi -sivustolla!

Follow my blog with Bloglovin

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!