Valitse sivu

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

Marraskuun eräopasopintojani on kuvannut parhaiten käsillä tekeminen. Alun perin kädentaitokurssien piti jakautua osaltani tasaisesti ympäri vuoden, mutta korona pisti tässäkin kalenterin uusiksi ja heitti nämä kaikki kurssit yhden kuukauden sisälle. No mikäs sen mukavampaa näin pimeänä vuodenaikana, itselleni kurjimpana kuukautena, kuin tehdä kaikenlaisia mielenkiintoisia ja käyttökelpoisia eräilyyn liittyviä kädentöitä.

Tämän kirjoitukseni kautta pääset mukaan kolmelle marraskuussa 2020 käymälleni kädentaitoihin keskittyvälle kurssille Eräkarkussa: Puukkokurssille, joka tarjosi kuumaa tunnelmaa ja vaati kärsivällisyyttä, Muinaiset erätaidot -kurssille, jolloin valmistimme ilman koneiden apua kaikenlaisia eräperinteeseen liittyviä tarve-esineitä sekä Kädentaidot: Luu ja sarvi -kurssille, jonka aikana teimme pieniä käyttöesineitä hiomalla, hiomalla ja hiomalla.


PUUKKOKURSSI

Eräkarkussa järjestetään eräopasopiskelijoille erittäin suosittuja Ilkka Seikun (Rautasarvi) vetämiä nelipäiväisiä puukkokursseja, jonka aikana jokainen osallistuja valmistaa itselleen terän takomisesta alkaen oman puukon ja puukolle tupen. Nämä kurssit täyttyvät nopeasti, mutta onneksi niitä kuitenkin järjestetään suhteellisen usein. Kurssit tulevat nopeasti täyteen osittain myös siksi, että kurssille mahtuu kerrallaan ainoastaan kahdeksan opiskelijaa. Opiston pajalla ei tilaa ole tuhlattavaksi ja pienessä ryhmässä jokainen saa yksilöllistä ohjausta puukon teon tiimellyksessä.

Puukkomestari Ilkka Seikun opissa.

Kurssimme alkoi lyhyellä teoriaopastuksella, jolloin saimme sanavarastoomme monta uutta sanaa (kara, olastus, meisti, ahjo…), opimme mistä osasista hyvä puukko muodostuu, ja mitkä ovat työvaiheet puukon teossa. Ja sitten vaan hommiin!

Puukon terän takominen

Ensimmäinen ja samalla koko puukon teon vaativin työvaihe oli puukon terän taonta ja hiominen. Hiiliteräspuikosta piti saada aikaan terävä puukko. Tämän parissa sitten työskenneltiinkin koko ensimmäinen päivä ja suuri osa toisestakin päivästä. Taonta oli lähes kaikille opiskelijoille täysin uusi työmenetelmä ja vaati opettelua.

Taotaan silloin kun rauta on kuumaa… Nyt tiedän mistä tämä sanonta tulee. Kuva otti Eeva Heikkinen-Kemppinen.

Varovaisuutta oli syytä noudattaa ja käyttää suojalaseja kipinöiden takia sekä varoa tulikuumien ahjossa kuumennettujen hiiliterästen takomisessa alasimella. Kuumuutta ahjon kuumimmassa osassa oli sellaiset 1600 astetta, joten jokainen voi ymmärtää, kuinka tärkeää on turvalliset työskentelytavat.

Hiiliteräspuikkoja kuumennettiin ahjossa.

Ensimmäisenä alettiin takoa karaa, joka siis on puukon kahvan sisään jäävä osa terän toisessa päässä. Tämän jälkeen taottiin puukon hamarapuolta leveämmäksi ja sitten tehtiin olastus eli karan ja puukon terän välissä oleva pykälä. Kun hamarapuoli oli saatu kuntoon, puukko-osa katkaistiin hiiliteräspuikosta meistin avulla. Sitten terä jäähdytettiin vedessä, jonka jälkeen oli vuorossa puukon pään hionta ja muotoilu.

Kärsivällisyyttä vaativan työn touhussa.

Ensimmäisen kurssipäivän loppupuolella oma oikea kämmeneni oli saanut koristuksekseen neljä rakkoa ja lisäksi housuihini oli tullut reikä toisen opiskelijan tulikuumasta puukkoaihiosta. Oikea käteni oli myös melkoisen voimaton ja tärisevä. Tosiaan helppoa hommaa tämä ei ole ja tottumattomalle koko päivän pituinen takominen tuntuu käsissä. Lisäksi pajassa oli äärettömän kuuma.

Itselläni ensimmäinen teräviritelmäni katkesi. Todennäköisesti terään oli tullut hiusmurtuma, kun olin jossain vaiheessa takonut liian viileää terää. Eipä muuta kuin aloitus alusta…. Ensimmäisen päivän päätteeksi hankalinta hommaa ainakin itselleni oli puukon teräpuolen takominen. Se tuntui kestävän ikuisesti ja itselläni takomisyritykset päättyivät lopulta toisena päivänä siihen, että puukon teräosassa näkyi murtuma. Tämä tarkoitti sitä, että osaltani takominen oli siinä, sillä puukkoaihio ei kestäisi seuraavia työvaiheita. Niinpä opettajamme Ilkka takoi minulle puukon terän siihen vaiheeseen, johon olin siinä vaiheessa päässyt. Harmitti todella paljon, mutta enää ei ollut aikaa aloittaa alusta asti takomaan uutta terää… Ilkalta taontavaihe kesti noin 15 minuuttia – itselläni samaan oli kulunut noin 8 tuntia. Heh! 25 vuoden sepäntyön kokemuksella homma sujuu melkoisella varmuudella ja nopeudella.

Ilkka Seikun takoma puukon terä oman vaurioituneen tilalle.

Hiominen ja karkaisu

Toisen päivän loppupuoli kului lähinnä terän hionnan parissa. Taottu teräosa tasoitettiin hiomakoneella suoraksi, hitsattiin olakset paremmin esiin ja nauhahiomakoneella tehtiin teräosan viisteet. Tämän jälkeen teräosa karkaistiin eli kuumennettiin ahjossa oranssin väriseksi, upotettiin pihtien avulla nopeasti öljyyn ja lopuksi teräosa upotettiin vielä veteen. Sitten vielä hiomapaperilla hiottiin viisteet puhtaiksi ja lopulta teräosa pestiin.

Työvaihe nimeltä ”päästäminen” ahjon kuumuudessa eli terälle haetaan sitkeyttä. Kuvan otti Pauliina Koivu.

Seuraavaksi istuttiin reilu puoli tuntia ahjon kuumuudessa. Työvaiheena oli ”päästäminen”, jossa terää kuumennetaan pitkän aikaa ahjon yläpuolella ja välillä terä dipataan lähelle tulta. Tässä työvaiheessa terä sitkistyy ja siihen tulee lopulta oljenkeltainen väri. Tämän jälkeen taas dippaus öljyyn ja veteen, jonka jälkeen teräosan viistettä hiottiin hiontapaperilla, hiomakoneella ja hiomakivellä. Lopuksi vielä työvaiheina olivat murtokulmien hiominen hiomakivellä viisteen reunoihin ja karaosan hiominen hieman kapeammaksi. Melkoisen monta työvaihetta terän parissa!

Hela ja kahva

Toisen kurssipäivän loppupuolella pääsimme vielä helojen kimppuun, jotka tehtiin hirvensarvesta. Ensin helat hiottiin ja tasoitettiin nauhahiomakoneella. Ilkka porasi porakoneella reiän helan keskelle, jonka jälkeen reikää alettiin leventää hiontatikkujen avulla, jotta puukon kara mahtuisi lopulta helan reiästä läpi terään saakka.

Hirvensarvesta tehty hela ja omenapuinen kahvaosa.

Seuraavaksi valittiin kahvaan joko visakoivusta tai omenapuusta tehty puukappale, joka ensin hiottiin reunoiltaan tasaiseksi ja sitten piirrettiin kappaleeseen karan kokoiset piirrokset. Pystyporalla puukappaleeseen tehtiin reikä ja sitä isonnettiin vielä käsiporan avulla niin paljon, että kara mahtui puukappaleen sisälle ongelmitta. Puun ja helana toimivan luun väliin leikattiin vielä pala nahkaa.


Liimaukset tehty ja nyt odotellaan kuivumista ja seuraavia työvaiheita.

Sitten epoksiliimalla liimattiin kara, nahanpala ja hela toisiinsa kiinni ja annettiin kuivua noin 15 min. Sitten terä suojattiin maalarinteipillä, loivennettiin puukappaleen teräviä reunoja raspilla ja lopulta aloitettiin kahvan muotoileminen nauhahiomakoneen avulla. Tämä oli itselleni kaikista mieluisin ja hauskin puukon teon vaihe. Puukon kahvan muoto alkoi pikkuhiljaa tulla esiin kahvaa pyörittämällä. Opettajan ohjeistusten mukaisesti nauhahiomakonetta piti vielä käyttää muutamaan otteeseen, kunnes kahvan muoto oli lopulta hyvä. Lopuksi vielä lyhensin puukon kahvaa reilun sentin verran ja hioin lopulta kahvan hiomapaperilla tasaiseksi.

Nauhahiomakoneella haetaan puukon kahvalle muoto.

Lesta ja tuppi

Sitten päästiin tupen tekoon. Ensimmäisenä tehtiin tupen sisälle tuleva lesta eli puuaihio, johon puukko tupessa ”napsahtaa”. Puuosa tehtiin kuusipuusta, johon kaiverrettiin ensin oman puukon terän kokoinen aihio, joka sitten hiottiin pyöreän muotoiseksi ja sitten tämä aihio liimattiin jalopuupalaseen. Lopulta lesta hiottiin vielä kauttaaltaan pyöreänmuotoiseksi.

Puukon kahvaosa on nyt valmis ja sitten tehdään puukon terän muotoinen lesta puusta.
Lesta on valmis.

Tupen materiaalina oli lehmän nahka, josta leikattiin sopivan kokoinen pala. Nahan toisesta päästä hiottiin paksuutta pois nauhahiomakoneella, koska tämä pää taitettiin kaksin kerroin tupen päähän. Koko nahankappale kasteltiin lämpimällä vedellä ja se pakotettiin sormin kelmulla peitetyn lestassa kiinni olevan puukon ympärille. Naskalin, vahalangan ja kahden neulan avulla tuppi ommeltiin kiinni puukon päälle. Sormet olivat kovilla, sillä nahka oli pidettävä koko ajan tiukasti paikoillaan puukon päällä, jotta siitä ei myöhemmin tulisi liian löysä. Omalta osaltani sain ompeluosion loppuun viimeisen kurssipäivän aamuna. Ylimääräiset nahkapalat leikattiin pois ja viimeisteltiin nauhahiomakoneella.

Tupen ompelua kahden neulan ja vahalangan avulla.
Valmis ompelutyö. Ylimääräiset nahkaosat poistettiin leikkaamalla ja lopuksi viimeistelemällä nauhahiomakoneella.

Tämän jälkeen teimme tuppeen vyölenkin ja se vaati kovaa sormityöskentelyä. Nahasta leikattiin pitkänomainen kaistale, johon tehtiin viiltoja puukolla ja tehtiin reikiä ”nahkapaskalla” kaistaleen päähän ja myös tuppeen. Sorminäppäryydellä ja pienellä taikuudella syntyi vyölenkkiin kaunis letitys. Lopulta vyölenkkipunos kiinnitettiin tuppeen reikien kautta solmeilemalla.

Tupen vyölenkin tekoa.
Letitetty vyölenkki on valmis.

Viimeistelyt: tupen kuviointi ja vahaus, kahvan öljyäminen

Oman mielikuvituksen sai päästä valloilleen tupen kuvioimisvaiheessa. Käytimme tähän vaiheeseen luupuikkoja, jolla kuviot piirrettiin ja painettiin nahkaan. Itse päätin kuvioida tupen päälipuolelle syksyisen ketun. Hahmottelin sen hailakasti ensin puikolla ja sitten aloin työstämään kuviota kerta toisensa jälkeen. Nahkaa oli helpompi työstää, kun sen pintaa kasteli aika ajoin. Kuviointiin meni paljon aikaa, mutta lopputulokseen olin lopulta enemmän kuin tyytyväinen.

Valmis tuppi takaa kuvattuna.
Valmis tuppi koristeluineen. Tuli hieno!

Tuppi oli mahdollisuus lopuksi maalata tai sitten vahata mehiläisvahalla. Itse valitsin vahauksen, sillä halusin pitää tupen vaaleana. Vahaus oli mahdollista tehdä vasta muutaman päivän päästä nahan kuivuttua, ja sain sen tehtyä Eräkarkun pajaillassa puukkokurssin jälkeisellä viikolla.

Puukon kahva öljyttiin pellavaöljyllä. Kahvaosa dipattiin öljyyn, jonka jälkeen sitä käytiin lämmittämässä ahjon lämmössä, pyyhittiin ylimääräinen öljy pois. Samat työvaiheet toistettiin vielä kolme kertaa.

Valmis puukko ja tuppi – lopputulos oli kaunis ja kaiken vaivan arvoinen käsityö.

Viimeisenä kurssipäivänä oli mahdollisuus tehdä vielä oma karkku eli tulusrauta. Itselläni takominen ei onnistunut halutulla tavalla, joten jätin karkun lopulta alkuyritysten jälkeen tekemättä ja käytin aikani takomisen sijasta tupen kuviointiin. Mikäli taulan teko kiinnostaa (karkun ja piikiven lisäksi tulentekoon tarvittavat oleellinen taulakäävästä valmistettu ainesosa), voi viime kesänä järjestetysta kurssista käydä lukemassa aikaisemmasta blogipostauksestani täältä.

Puukkokurssilla itselleni selvisi, että en tosiaankaan ole seppä syntyessäni, mutta muut puukon valmistamisvaiheet olivat erittäin kiehtovia. Ja nyt minulla on tämän kurssin myötä kaunis ja toimintakuntoinen puukko ja ihan varmasta ainut laatuaan.

Puukkokurssilaisen oikea käsi nelipäiväisen puukkokurssin päätyttyä.


MUINAISET ERÄTAIDOT -KURSSI

Seuraavalla kurssilla saimme eräperinteen mestareilta opastuksen muinaisiin erätaitoihin. Opettajinamme oli Turkka Aaltonen ja Ilkka Seikku, joiden osaaminen erätaitojen osalta on vertaansa varten. Kolmen kurssipäivän aikana teimme luonnonmateriaaleista lähinnä omia käsiä ja puukkoa apuna käyttäen eräilyyn liittyviä tarve-esineitä.

Opettajamme Ilkka Seikun valmistamia eräperinteeseen liittyviä kädentöitä.
Ja esillä oli myös tottakai Ilkan tekemä mäyräreppu.

Houkutuslintu

Ensimmäisenä päivänä teimme houkutuslinnun koivun oksista. Keräsimme kukin paksun nipun koivun oksia opiston mailta. Ensimmäisenä oksista tehtiin oksia taivuttamalla pieni ovaalin mallinen pallo. Kiinnitykseen ei käytetty muuta kuin oksia. Kärsivällisesti pallo syntyi lopulta yksi oksa kerrallaan. Kun pallo oli valmis, alettiin linnun ruumiin rakentaminen. Ensin koko nippu kiedottiin yhteen rautalangalla tiukkaan ja tämän jälkeen pallo pistettiin vartaloksi oksien sisälle. Vatsa-alueen ympärille kieputettiin rautalankaa tiukkaan, jolloin oksat jäivät vartalonmyötäiseksi.

Risulinnun vatsapallosta lähdettiin liikkeelle.

Kun vartalo oli valmis, ”nitkautettiin” loput oksat 90 asteen kulmaan kaulaksi ja kiedottiin rautalangan avulla tiukasti. Tämän jälkeen oli pään vuoro. Oksat jaettiin kahteen osaan, ala- ja yläosaan, jotka kumpikin jälleen kiedottiin erikseen rautalangalla. Lopuksi pään osat kiedottiin yhteen niin, että osien väliin jäi reikä. Näin oli ”valkoposkihanhi” valmis. Lopuksi vielä pajusta tehtiin keppi, johon lintu aseteltiin. Itselläni tämä risulintu ei mene houkutuslinnuksi vaan päätyy koristelinnuksi ulko-oven viereen.

Valmistuneita houkutuslintuja – omani alhaalla keskellä.

Vipukeihäs

Ensimmäisen päivän toisena tehtävänä oli vipukeihään teko. Ensimmäisenä tehtiin vipuköyden kädensija, joka toimii heittäessä vipuna. Vipukeihäs lentää oikealla tekniikalla ja hyvin tehdyllä laitteella erittäin pitkälle. Kädensija tehtiin ensin puukalikasta. Oikea pituus oli reilu oma kyynärä. Puukalikasta veisteltiin puukon avulla sopivan kokoinen ja käteen sopiva vipu. Vivun alaosaan tuli etusormen mentävä reikä ja toiseen päähän pieneen reikään tehtiin tappi, johon itse keihäs asetetaan heitettäessä.

Vipuosan veistelyä omalla osallani haittasi se, että minulle ja monelle muullekin osui melkoisen oksainen puu, joten oksakohtiin piti käyttää myös vähän kirvestä ja sitten vain antaa kriittisissä paikoissa oksankohdan olla. Lopulta sormenkohta vielä hiottiin avarammaksi ja koko puukalikka hiottiin hiekkapaperilla.

Itse keihäs tehtiin reilun sentin paksuisesta pajusta, joka lyhennettiin noin kainalon korkuiseksi. Yläosasta vuoltiin kuorta pois ja alaosaan vuoltiin terävä kärki. Yläosaan kiinnitettiin sulan puolikkaat narun avulla. Sulkien tehtävänä on tasapainottaa keihästä.
Kun sekä kädensija että keihäs olivat valmiit, siirryttiin ulos testaamaan lopputulos. Ja kyllähän se lensikin, kun tekniikasta sai kiinni.

Valmis vipukeihäs: yllä vipuosa, jonka avulla alla oleva keihäs lähetetään lentoon.

Suosukset ja sauvat

Toisen kurssipäivän ensimmäinen askar oli rakentaa kahdessa ryhmässä suosukset ja sauvat. Materiaaleina käytettiin pajun vartta ja paalinarua. Ensin pajut käytiin katkomassa ja oksimassa koulun mailta, jonka jälkeen rakentaminen sai alkaa. Kumpaankin sukseen valittiin viisi sopivan paksuista ja pituista pätkää, jotka ensin sidottiin narun avulla takaosastaan yhteen. Sitten tehtiin lyhyistä pajunpätkistä astimet, jotka nekin asetettiin oikeille paikoilleen narun avulla. Pajuihin kaiverrettiin lovet, jotta astimet pysyisivät paikoillaan paremmin. Lopuksi suksen etuosa kiinnitettiin narulla yhteen ja taivutettiin ylöspäin pakottamalla ja narun avulla astinten etuosaan. Sukset kiinnitettiin jalkoihin paalinarusta letitetyllä narulla.

Suosuksien tekovaiheita

Myös sauvat tehtiin pajusta ja paalinarusta. Kummankin ryhmän tuotoksista tuli erittäin hienot ja toimivat sukset. Avaimena toimiviin suosuksiin oli sorminäppäryys ja yhteistyö.

Valmiit suosukset ja sauvat testissä. Meno näytti varsin hauskalta!

Maakangaspuut

Maakangaspuiden teko oli hauska yhteinen operaatio koko porukalle. Ensin rautakangen, laudan ja vasaran avulla lyötiin paksut pajupätkät maahan kiinni sopivin välimatkojen päähän toisistaan. Tukipuu kiinnitettiin kangaspuiden toiseen päähän narun avulla kiinni ja sitten kangaspuiden päät sidottiin toisiinsa kiinni naruilla yhteen toisessa päässä olevaan irrallisen pajupätkän kanssa. Sitten keräämämme maitohorsman pitkiä pätkiä asetettiin kangaspuiden loimien väliin aina yksi väli kerrallaan. Horsman kukat toimivat maton hapsuina.

Ensin kerättiin porukalla maitohorsmia.
Maitohormamatto syntyi yhteistyöllä maakangaspuilla.

Kun matto oli valmis, narut kiinnitettiin kummassakin päässä toisiinsa kiinni tiukasti ja irrotettiin narut maahan isketyistä pajukepeistä irti. Maitohorsmamatto oli valmis. Kyseistä rakennetta voisi käyttää mm. yöpymispaikan mattona tai kattorakenteena.

Hupli

Sitten oli vuorossa siirtyminen pajan sisälle. Puukalikoista vuoltiin hupli, jolla tehdään köyttä. Mallina olleesta huplista piirrettiin ääriviivat omaan kalikkaan ja sitten kirvestä, puukkoa, sahaa ja hiomapaperia apuna käyttäen syntyi suunnilleen mallin mukainen reikäpäinen puuesine. Sitten toisesta puukalikasta vuoltiin ohuehko keppi, jossa oli paksumpi pää. Kepin piti mahtua koko pituudeltaan huplin reistä läpi vaivatta. Lopulta vielä molemmat osat hiottiiin.

Sitten köyden tekoon, joka tehtiin kuudesta narun säikeestä. Naruun käytimme paalinarua, osa myös matonkuteita. Ensin kaksi narua kiinnitettiin solmulla tuoliin tms. kiinteän kohteeseen. Toiset narunpäät kiinnitettiin hulpin ”kaulaan” kiinni. Sitten kepin päästä kiinni ja huplia pyöritettiin narujen kierteiden mukaisesti, jolloin narut kietoutuvat toisiinsa suht. kireäksi. Sama tehtiin kahdelle muullekin naruparille.
Näin oli valmiina kolme narua, jotka kiinnitettiin hupliin kaikki kerrallaan.

Valmiiseen hulpiin kiinnitetään narut ja aletaan pyörittämään.

Köydet käytiin vielä läpi ja availtiin mahdolliset solmumaiset kohdat. Sitten huplia alettiin pyörittää vastakkaiseen suuntaan kuin aiemmilla kerroilla. Näin pyörittäen syntyi pikkuhilaa kolmikierteistä paksua köyttä. Köyden päihin tehdään vielä lopuksi solmut. Köyttä kannatti kaverin kanssa vielä pingottaa, jotta siitä tuli tasainen. Valmiin paalinarusta tehdyn köyden voi vielä viimeistellä polttamalla irtonaiset kuidut sytkärin avulla pois.

Köysi alkaa olla valmis.
Kaksiosainen itse veistelty hupli ja valmista köyttä.

Vaappu

Sitten kalastusvälineisiin. Puukalikasta jokainen teki itselleen vuolemalla ja hiomalla pienen kalan muotoisen vieheen eli vaapun mallipiirrosten avulla. Oikean muodon saavuttamisen jälkeen vaapun vatsapuolelle sahattiin urat. Pitkittäiseen uraan liimattiin teräslankaa, johon taiteltiin kolmen ulkonevaa silmukkaa. Näihin sitten kiinnitetään siima ja koukut. Lyhyeen poikittaiseen uraan liimattiin peltitölkistä leikattu palanen nokkalevyksi. Liimana käytettiin epoksiliimaa.

Turkka Aaltosen ohjepiirrokset vaapun tekoon.
Vaapun tekoa puukolla veistelemällä ja hiomalla sekä urien sahaamista.

Kuivumisen jälkeen hiottiin vielä vaapun pintaan jääneet liimajäljet pois. Vaappu on mahdollista myöhemmin maalata haluamallaan maalilla.

Vaappu maalausta vaille valmis.

Tinanappi

Kurssin päätteeksi tehtiin vielä tinanappeja ja tinaisia pystypilkkejä. Männynkaarnan palaan kaiverrettiin puukolla haluttu muoto eli näin syntyi muotti tinatyöhön. Itse tein sydämen muotoisen muotin tinanapin tekoa varten. Muottiin tehtiin napinlävet kiinnittämällä siihen puutikut. Koritinan palanen kuumennettiin sulaksi avotulella, jonka jälkeen sula tinamassa kaadettiin muottiin.

Tinanapin tekovaiheita

Jäähtymisajan jälkeen eli reilu puolen tunnin kuluttua tinanappi otettiin muotista irti (oma muottini piti valitettavasti rikkoa, koska en saanut nappia sieltä millään muuten irti). Sitten oli hiomisen aika. Mitä siistimmän ja tasareunaisen muotista oli tehnyt, sitä helpommalla hionta sujui. Hiomiseen käytin viilaa, jolla sain napin reunat ja lopulta kummatkin sivut kauniin kiiltäviksi. Aikaa hiomiseen meni lopulta melko kauan, mutta lopputulos oli kaiken vaivan arvoinen.

Hiottu tinanappi on valmis käyttöön.

Verkon kutominen

Kalalangasta syntyi kurssimme osallistujien näppärillä sormilla solmuja tehden lopuksi vielä verkkoa. Verkosta tehtiin lopulta puuvarteen oksanhankaan kiinnittämällä haavi.

Verkkoa punomalla syntyi lopulta….
…hieno haavi. Mitäs pyydystetään?


KÄDENTAIDOT: LUU JA SARVI

Marraskuun lopun kädentaitokurssin teemana oli luu ja sarvi. Myös näiden materiaalien työstämiseen saimme oppia Ilkka Seikulta ja Turkka Aaltoselta. Kolmen kurssipäivän aikana luusta ja sarvesta syntyi monenlaisia käyttöesineitä, koruja ja aterimia.

Luu- ja sarvityöt -kurssilla käytetyt materiaalit.

Suolasarvi

Ensimmäisenä päivänä päästiin käsiksi nautojen ja sonnien isoihin sarviin. Sarvista oli mahdollisuus oman maun mukaan tehdä suolasarvi, juomasarvi tai vaikkapa torvi. Valmiiksi keitettyjä ja sisältä tyhjennettyjä sarvia oli monen muotoisia ja kokoisia. Kun oma sarvi oli valittu, alkoi pitkällinen hiomisurakka. Tavoitteena oli saada sarvesta mahdollisimman sileä.’

Suolasarven teko alkoi hiomisella.

Hiominen aloitettiin hiekkapaperista nro 60, josta siirryttiin asteittain työn edetessä karkeusasteisiin 120 ja 150. Työ oli erittäin hidasta ja kävi käsien päälle. Hiomisten välissä sarvea käsiteltiin kauttaaltaan puukolla siiklaamalla, joka osaltaan hioi sarvesta kerroksia pois. Välillä sarvea kasteltiin kuumassa vedessä, jonka jälkeen hiominen ja siiklaus taas jatkui. Sarven leveämpää osaa piti myös hiomisen edetessä sahata, jotta sarvesta tulisi suola-astiaa varten sopivan kokoinen ja se kaartuisi sopivasti, mutta ei liikaa.

Sarven siiklaamista puukon avulla.

Kun sarvi oli lopulta riittävän sileä, siirryttiin vesihanan viereen vesihiomapaperin kanssa. Kosteaa sarvea alettiin hioa vesihiomapaperin kanssa – papereissa edettiin asteittain aina vaan hienompaan vesihiomapaperiin (numerot 320, 600 ja 800). Hiontavaiheet muuten kestivät pitkään. Sitten vielä sarvi hiottiin pehmeällä teräsvillalla, jonka jälkeen sarveen siveltiin kankaan avulla rypsiöljyä niin kauan kunnes sarvi oli kauniin kiiltävä.

Suolasarven tekovaiheita: kuumennusta vedessä, hiomista vesihiomapaperilla ja teräsvillalla sekä öljyämistä.

Sitten oli aika siirtyä suola-astian teossa korkkiin. Sahasin sarven kapeasta päästä pienen pätkän pois pienellä kätevällä askartelusahalla. Tästä pienestä pätkästä tulisi suola-astian korkki. Sekä astian että korkin leikkauspintoihin porattiin reikä. Puupätkästä sitten vuoltiin sopivan kokoinen kapea tikku, joka mahtui juuri korkin ja astian reikiin yhdistäen ne toisiinsa. Tikku liimattiin korkkiosan sisälle.

Suolasarven korkkiosa on sahattu irti.

Lopulta vielä piti astian suuosaa hioa, jotta se sopi hyvin korkin kanssa yhteen. Astiaosaakin piti vielä hioa vähän lisää. Astian pohjaan tehtiin vielä pohja puukappaleesta hiomalla niin kauan, että pohja upposi luun sisälle. Liimauksen kuivumisen jälkeen pohja vielä viimeisteltiin nauhahiomakoneella ja pohjaan oli mahdollista kaivertaa oma puumerkki. Sitten öljysin koko komeuden vielä uudelleen
rypsiöljyllä ja suolasarvi oli valmis.

Kaiversin oman puumerkin suolasarven pohjaan.
Valmis suolasarvi – suola ujutetaan sarven sisään sen päässä olevan reiän kautta.
Tässä vielä vaihekuvina, miten sarvesta tulee hiomalla ja öljyämällä käyttöesine.

Rasioita luusta

Hirven sääriluusta valmistettiin kauniita pieniä rasioita. Ensin sahattiin sääriluu sopivan pituiseksi ja viilan ja hiomapaperin avulla luun sisällä oleva ylimääräinen pehmeä aines poistettiin. Sitten alkoi jo tuttu hiomiskuvio eli rasian pintaa hiottiin usealla hiekkapaperilla karkeasta aina hienompaan vesihiomapaperiin asti, kunnes pinta oli aivan tasainen.

Hirven sääriluun kappale, korkkia ja puukiekkoja: tässä ainesosat luurasioiden tekoon.

Rasian pohja tehtiin korkista veistelemällä ja liimaamalla se luun sisälle. Kuivumisen jälkeen loppuosa korkista sahattiin pois ja pohja vielä tasoitettiin nauhahiomakoneella. Rasian korkkiosa tehtiin kahdesta eri puuosasta; itse tein rasian sisään jäävän osan kuusipuusta ja nupin visakoivusta hiomalla. Valmiit kannen osat kiinnitettiin toisiinsa liiman ja ruuvin avulla.

Rasian pohjaksi tehdystä korkista sahattiin ylimääräinen osa pois liiman kuivumisen jälkeen.

Lopputyövaiheina olivat vielä luuosan vahaaminen parafiinin ja kankaan avulla kiiltäväksi ja korkin käsitteleminen pellavaöljyvernissalla. Tämä rasia tehtiin tulitikkujen säilyttämistä. Kannen alapuolelle on mahdollista vielä kiinnittää raapaisupinta tulitikuille.

Tulitikkurasian korkki käsiteltiin pellavaöljyvernissalla.
Valmis luurasia tulitikuille

Tein kurssilla vielä toisenkin, hieman pienemmän rasian samalla tekniikalla. Tästä rasiasta tuli ennakkojoululahja avomiehelleni plektrojen säilyttämistä varten.

Luurasia plektroille hirven sääriluusta visakoivuisella korkilla.

Luupuikko eli puleerauspuikko

Pienestä luun kappaleesta valmistettiin hiomalla puleerauspuikko. Muoto haettiin puikolle nauhahiomakoneen avulla. Toisesta päästä piti tulla terävähkö ja toisesta päästä pyöreäpäinen. Alapuoli hiottiin tasaiseksi ja pääliosasta tehtiin pyöreämuotoinen. Puikko hiottiin vielä hiomapapereisen avulla lopulliseen muotoonsa. Luupuikkoa käytetään nahan koristelemiseen.

Puleerauspuikko syntyi luun palasesta.

Mustekynä

Metsähanhen sulista oli mahdollisuus tehdä itselle mustekynä. Tämä olikin koko kurssin nopein työ valmistaa. Sulasta poistettiin ylimääräiset höyhenet pois vetämällä ja sulkaosa hiottiin. Sulan sisäosaa puhdistettiin virkkuukoukun avulla ja sitten puukkoa apua käyttäen kynäosaan veistettiin oikea muoto.

Muste saatiin aikaan, kun kivikuppiin tipautettiin vähän vettä ja sitten mustepuikkoa hinkattiin siihen, kunnes lopputuloksena oli mustetta. Mustekynää kasteltiin musteessa ja sitten vain kirjoittamaan!

Mustekynän tekoa ja kirjoitusharjoituksia.

Rannekoruja ja vaikka mitä muuta

Kurssilla oli myös mahdollisuus tehdä luusta ja sarvesta erilaisia koruja. Itse tein suolasarvesta jäljelle jääneestä palasta modernin rannekorun. Viilaamalla, hiomalla ja lopuksi vielä rypsiöljyllä käsittelemällä rannekorusta tuli kiiltävä.

Hieno moderni rannerengas syntyi sarven palasta hiomalla.

Kurssilla syntyi taidokkaiden oppilaiden sormista myös kaulakoruja, korviksia ja sormuksia. Itsekin aloitin lopussa vielä riipuksen teon, mutta se jäi hiomista vaille valmiiksi. Monet tekivät sarvesta lusikoita ja syntyipä kurssilla yhden opiskelijan toimesta kokonainen aterinsettikin. Muutamat tekivät itselleen myös neulikon eli neulojensäilytykseen tarkoitetun korumaisen työn. Taitavimmat myös kaiversivat luu- ja sarvitöihinsä hienoja kuvioita.

Eräopasopiskelijatovereiden käsitöinä syntyi mm. korvakorut sekä neulikko.

Sarvi- ja luukauppa kävi kurssin päätteeksi ja itsekin ostin materiaalia tulevia töitä varten. Koruja olisi ainakin vielä kiintoisaa työstää. Tätä kurssia olisi ollut hieno vielä jatkaa, mutta toisaalta kipeytyneet sormenpäät ja hioutuneet sormien nivelet kaipasivat kolmen kurssipäivän jälkeen lepoa.

Mahtavaa on kyllä se, että Eräkarkussa on mahdollisuus saada itselleen tällaisia monipuolisia kädentaitoja. Ehkäpä tulevaisuudessa omassa yrityksessä (ei vielä olemassa…) voisi ottaa joitakin kädentaito-osioita myös osaksi omia eräpalveluja. Sormet jäävät tämän asian suhteen syyhyämään…

Luusta ja sarvesta voi tehdä melkein mitä vaan. Tässä Ilkka Seikun taidonnäytteitä, mm. hirven sarvesta valmisteilla oleva upea reliefi.

Seuraa blogiani Blogit.fi -sivustolla!

Follow my blog with Bloglovin

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!