Valitse sivu

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

Oman henkilökohtaisen opintosuunnitelmani mukaisesti eräopasopinnoissani oli keväällä tiedossa kuukauden kestoinen hengähdystauko lähiopetuksesta hektisen alkuvuoden jälkeen. Halusin tämän tauon aikana tutustua joihinkin itselleni uusiin retkeilykohteisiin, joihin matkustaminen ei vaatisi kovinkaan paljon aikaa omasta kodista.

Jossakin Facebookin retkeilyryhmässä tuli vastaan monien muiden mielenkiintoisten kohteiden ohella Siikaneva, jonka lopulta valitsin kohteekseni. Matkaa kotoani Ähtäristä Ruovedellä sijaitsevalle Siikanevan luonnonsuojelualueelle tulisi reilu 90 kilometriä, jonka matkaisin omalla autollani. Otin retkelle mukaan myös koirani, schipperket Killin ja Tiukun. Pitkospuilla kulkeminen on tälle parivaljakolle tuttua, joten tiesin, että sen suhteen ei Siikanevalla tulisi ongelmia.

Retkikoirani Killi ja Tiuku pääsivät nauttimaan Siikanevan retkestä.

Valitsin retkeilypäiväksi tarkoituksella arkipäivän, sillä koronavirusepidemian aikana suositut retkeilykohteet ovat etenkin viikonloppuisin ruuhkautuneet ja arvelin, että samanlainen tilanne voisi olla myös Siikanevalla.

Triona kohti retkikohdetta

Pakkasin retkipäivän aamuna reppuun eväät, ensiapuvarustuksen, istuinalusen ja muuta retkellä mahdollisesti tarvittavaa tilpehööriä. Laitoin ruokatermokseen valmiiksi tekeytymään lounasruoan, kaakaon termokseen sekä vesipullot itselle sekä koirille. Juomavettä ei Siikanevan reiteillä ole saatavilla, joten vesi pitää muistaa ottaa mukaan itse. Koiria varten mukaan lähti myös pyyhe sekä muutama kanaherkkupala. Päivästä oli ennustettu kaunista ja aurinkoista, sadevarustuksen jätin siis suosiolla kotiin.

Opasteet Ollinkiventien varrella johdattivat perille.

Siikanevalla on kaksi eri pysäköintialuetta, toinen reitistön pohjoispuolella ja toinen reitistön itäpuolella. Valitsin itse itäisen pysäköintialueen, sillä sen lähistöllä olisi myös Ollinkivi, jonka halusin nähdä vielä retkeni jälkeen. Kyltitykset valtatie nro 66:lta ja siitä eteenpäin olivat kunnossa, ja saavuin eksymättä perille pysäköintialueelle hieman ennen klo 11 aamupäivällä. Muitakin retkeilijöitä paikalle oli tullut, sillä pysäköintialueella oli kuusi autoa. Parkkeerasin oman autoni muiden viereen.

Koirat hyppäsivät autosta ulosta intoa puhkuen. Koirien kanssa retkeillessäni minulla on käytössä vyötärölläni olevan juoksuvyö, johon olen kiinnittänyt joustotaluttimen ja sen päähän kaksi erillistä talutinta, jotka ovat kiinni koirien valjaissa. Tämä antaa vapautta itselleni, kun kädet jäävät vapaaksi. Ja samalla tietysti saan vetoapua koirilta, josta on hyötyä etenkin ylämäissä!

Heti retken aluksi piti saada nestetasapaino kuntoon.

Siikanevan kierroksesta nauttimaan

Itäiseltä parkkipaikalta lähdettäessä vastaan tulee heti Siikanevan opastustaulu sekä kyltit Siikanevan kierrokselle (9,9 km) ja Pikkulatosaaren kierrokselle (2,6 km). Reitit voi kulkea sekä myötä- että vastapäivään. Pikkulatosaaren kierros kulkee alku- ja loppumatkasta samaa reittiä Siikanevan kierroksen kanssa. Valitsin Siikanevan kierroksen kulkemisen myötäpäivään, jolloin lounaspaikaksi suunnittelemani näköalapaikka olisi 3,6 km:n päässä lähtöpaikasta. Tiesin, että kohta olisi kuitenkin nälkä.

Reitin aloituspiste Siikanevan itäiseltä parkkipaikalta lähdettäessä.
Reitillä on hyvät kyltitykset kilometrimerkkeineen.

Siikaneva on Pirkanmaan laajin yhtenäinen suoalue ja se on samalla maakunnan tärkein soidensuojelualue sisältäen sekä keidas- että aapasoita. Siikanevan soidensuojelualue on perustettu vuonna 1988 ja sen on Metsähallituksen hallinnassa. Siikanevalla on valtion hallinnoivan soidensuojelualueen lisäksi yksityinen luonnonsuojelualue, ja suoalueen kokonaispinta-ala on kaikkiaan yli 1000 hehtaaria eli yli 10 km2. Suoalueella on runsaasti vanhaa metsää kasvavia saarekkeita, jotka tekevät alueesta erittäin monipuolisen retkeilijän näkökulmasta. Siikanevan soidensuojelualueen ajanmukaiset tiedot, kartat ja ohjeet löytyvät Metsähallituksen ylläpitämiltä verkkosivuilta.

Siikaneva on luonnonsuojelualuetta.

Reitin alkukohdassa on oja, joka onkin ainoa, joka reitillä ylitetään (samainen oja ylitetään eri kohdasta reitin loppupäässä). Ilahduttavaa on se, että pääosa Siikanevan suoalueesta on luonnontilaista, sillä vain suon reunaosia on ojitettu. Siikanevan kierros alkaa pitkospuuosuudella suoalueen yli. Osuuden jälkeen sukelletaan metsäiselle osuudelle. Heti ensimmäiseltä metsäsaarekkeelta löytyy tulentekopaikka, jossa en kuitenkaan tällä kertaa käväissyt.

Tiuku tähyää reitin alkupäästä ensimmäiselle metsäsaarekkeelle.
Mäntyvaltaista kangasmetsää Siikenevan kierroksen alkupuolella. Siniset merkit osoittavat oikean polun.

Aurinko pilkahtelee mäntyvaltaisessa metsikössä, joka muuttuu pikkuhiljaa hämyisäksi kuusikoksi. Polku on helppokulkuista ja ainakin alussa melko leveää. Siikanevan kierros on merkitty puihin sinisillä merkeillä eikä eksymisen vaaraa reitillä ole. Reitin varrelta löytyy muutamia opastustauluja, joissa kerrotaan mm. tietoa alueen metsien ja soiden eliöstöstä, vanhasta metsästä ja suoheinän keruusta.

Sukellemme hämyisän kuusimetsän syleilyyn.
Siikanevan kierroksella on infotauluja retkeilijän luettavaksi.

Laajojen suoalueiden ja vanhojen metsien mosaiikkia

Monipuolisella Siikanevan kierroksella retkeilijä pääsee pitkostettujen avosoiden ylitysten välillä kulkemaan kallioisilla saarekkeilla sekä vanhan metsän suojassa. Nähtävää on paljon ja kevättä vastaanottavien lintujen laulu säestää matkantekoamme. Alue onkin hyvin arvokas linnustoltaan. Kannattaa huomioida retkeillessä, että poluilta ei kevätaikaan ja alkukesällä kannata juurikaan poiketa, jotta ei riko lintujen pesimärauhaa.

Kallioisia saarekkeita Siikanevan kierroksella.

Alkumatkasta näemme vain muutaman retkeilijän, joita tervehdin samalla kun siirryn polulta syrjään koirieni kanssa. Haluan antaa tietä rivakammin kulkeville retkeilijöille

Pitkospuut ovat pääosin hyvässä kunnossa, mutta muutamissa kohdissa talven olosuhteet ovat saaneet pitkokset irtoamaan toisistaan. Suo on kuitenkin vielä pääosin jäässä, joten nämä kohdat on helppo ylittää. Lähellä pysäköintialuetta näin kasattuna uusia lankkuja, joten todennäköisesti nämä rikkoutuneet kohdat tullaan korjaamaan kevään aikana.

Irronneita pitkospuita oli muutamissa kohdissa.
Pitkospuut vuosimallia 2012.
Siikenevan kierroksen polut olivat maaliskuun lopussa vielä osittain jäässä.

Metsäalueilla on paljon vanhaa metsää ja tuulenkaatamat puut ovat saaneet jäädä lahoamaan sijoilleen. Luonnon monimuotoisuus on täällä säilynyt hienosti, joten linnuilla ja hyönteisillä on täällä hyvät elinolosuhteet. Metsänhoitotoimenpiteiden puuttuminen näkyy myös kauniissa sammalen peittämissä kivikoissa ja vanhoissa keloutuneissa puissa. Reitiltä löytyy myös muutama hieno kunnioitettavaan ikään päässyt kilpikaarnainen mänty.

Vanhaa metsää ja tuulen kaatamia puita.
Ikivihreitä sammalmättäitä reitin varrella.
Sammaleen peittämässä metsiköstä löytyi kaikenlaisia mystisiä hahmoja.
Tätä kilpikaarnaista ikihonkaa voi ihailla Siikanevan kierroksen varrella.

Pitkososuuksilla on huolehdittu riittävässä määrin ohituspaikoista eli pitkoksilta löytyy levennyksiä, joissa toiset retkeilijät on mahdollista ohittaa. Pitkokset ovat kaikilta osin sulaneet jääpeitteestä ja niillä on hyvä kulkea. Polut taas ovat reitillä näin maaliskuun loppupuolella kulkiessani pääosin täysin sulia, mutta metsäisemmillä paikoilla jäätä poluilla on vielä jonkin verran. Kulkeminen heti polun vieressä sulilla osilla onnistuu kuitenkin ongelmitta.

Pitkoksilla ohittamisen mahdollistava levike.
Pitkokset olivat jäästä sulia ja mukavakulkuisia.

Lounas Jaarikanmaan laavun näköalapaikalla

Puolentoista tunnin patikoinnin jälkeen edessä on jyrkkä ylämäki, jonka päältä löytyy Jaarikanmaan laavu, puucee sekä puuvaja. Näköalat lounaspaikassa ovat tosiaankin kohdallaan! Korkealta kukkulalta on hienot maisemat alla siintävälle suoalueelle. Paikalla on triomme lisäksi muutama muukin seurue ruokailemassa. Voimassa on ruohikkopalovaroitus, joten tulien tekeminen on kiellettyä. Eikä kukaan onneksi nuotiota laavun nuotiopaikalle olekaan sytyttänyt.

Jaarikanmaan laavu hienolla näköalapaikalla.
Laavun läheltä löytyy kuivakäymälä.
Jaarikanmaan laavun lähellä on puuliiteri.

Kukkulan laen reittiopasteiden luota löydän lämpömittarin, joka näyttää kymmentä lämpöastetta. Lämmön oli jo huomannut alkupatikoinnin aikana; tämä oli kevään ensimmäinen ulkoilu, jolloin hanskoja ei tarvinnut pitää kädessä.

Lämmin keväinen ilma helli meitä Siikanevalla.

Siirryn koirien kanssa hieman sivummalle ja lounastan kivellä istuen. Olin aamulla laittanut pasta-annoksen kiehuvan veden kera ruokatermokseen, joten minulla on valmis lämmin ateria odottamassa. Lisäksi syön aamulla tekemäni juustoleivän kaakaon kera. Koirat saavat syödäkseen omat herkkunsa.

Lounashetki retkeilyn lomassa.

Korkeuseroja seuraten ja pitkosten hurmasta nauttien kohti Kilpilampia

Puolen tunnin levähtämisen jälkeen jatkamme matkaamme reitillä eteenpäin. Seuraavan kilometrin aikana reitti kulkee pääsääntöisesti metsässä ja nyt niitä korkeuserojakin löytyy kiitettävästi. Välillä poluilla on myös paljon puiden juuria, joten kulkiessa saa olla tarkkana.

Laavulta lähdön jälkeen alkoi alamäkien laskeminen ja ylämäkien kipuaminen.
Juurakkoisilla poluilla sai kulkea varovasti.

Metsäosuuden jälkeen reitti taas helpottuu ja maisemat avautuivat pitkospuuosuuksilla. Tuuli on alkanut nousta, mutta edelleenkin on ihanan lämmin. Reitillä saa kokea täydellistä luonnonrauhaa. Äänimaailman muodostavat tuulen humina, linnunlaulu ja omien askelten rapina metsäpoluilla. Yhdenkään moottorin ääntä en reitillä kuule. Laskelmieni mukaan koko retken aikana vastaan tulee 16 retkeilijää, joista suurin osa oli laavulla viettämässä ruokataukoa. Kolme koiraa on omieni lisäksi päässyt ihmistensä mukana retkelle mukaan – kaikki asiaankuuluvasti hihnassa kiinni.

Korkeuseroja sisältäneen metsäosuuden jälkeen reitti siirtyi jälleen avosuolle.
Aavoja suoalueita, metsäisiä saarekkeita ja täydellinen luonnonrauha.
Retkellä oli aikaa myös hengähtää pitkospuille rakennetulle penkille ja oikaista jalkoja.
Killi nautti kevätauringosta.

Matkaa Jaarikanmaan laavulta reitistön pohjoispuolella olevalle P-paikalle (Kilpilammit) kertyy 2,5 kilometriä. Kyseessä on siis se toinen P-paikka, jolta reitille pääsee. Paluupolku -kyltin mukaisesti siirrymme Siikanevan kierroksen viimeiselle 3,8 kilometrin pituiselle osuudelle.

Siikanevan reitin pohjoisen parkkipaikan kohdalla siirryimme paluupolulle ja samalla reitin viimeiselle kolmannekselle.
Janoiset retkikaverini.

Suon laidan kangasmaastoissa reitin loppukilometreille

Polkua pitkin jatkamme matkaamme kumpareisessa kangasmaastossa. Polku kulkee tällä reitin viimeisellä kolmanneksella pitkälti suon laitaa myötäillen metsikössä. Maasto muuttuu reitin loppua kohden jälkeen hyvin tasaiseksi. Pitkoksia on vain osuuden loppupuolella.

Kevätaurinko siivilöityi kauniisti puiden lomasta kumpareisessa maastossa.
Reitin loppupuolelle polku kulki metsikössä suon laitaa myötäillen.

Siikanevalla on tärkeä rooli myös tutkimus- ja opetuskohteena. Reitin loppupuolen avosuolta löytyykin pieni mittausasema, jolla Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot tutkivat suon ilmastovaikutuksia. Emme tee koukkausta tälle mittausasemalle vaan jatkamme matkaamme koivikossa kulkevalla polulla eteenpäin.

Mittausasema keskellä avosuota.

Loppupuolella reittiä polku kulkee hetken verran suojelualueen ulkopuolella, joka näkyy heti yksitoikkoisena mäntymetsänä. Kaukana häämöttää myös varuskunta-alueen rakennuksia. Ennen reitin päättymistä palataan vielä uudelleen suojelualueelle ja lopulta reitin alkupisteeseen pysäköintialueelle. Kello näyttää tässä vaiheessa kolmea iltapäivällä eli retkemme kesti lounastauko ja lukuisat valokuvaustuokiot mukaan lukien neljä tuntia.

Nyt parkkipaikka onkin sitten täynnä, yhteensä 15 autoa on parkkeerattu paikoitusalueelle sekä tien varteen. Itse reitillä saimme kyllä olla erittäin rauhassa, pitkälle ympyräreitille mahtuu kulkijoita.

Mukaan pakkaamani pyyhe tulee tarpeeseen autolle tullessamme. Pikkuisten koirien mahanaluset ovat tällä lähes 10 kilometrin pituisella reitillä kastuneet siinä määrin, että karvakaverit pääsivät kunnon kuivaukseen ennen autoon hyppäämistä.

Ihmeellinen Ollinkivi odottaa maanpetturia

Ajan autollani vielä reilun 700 metrin matkan Siikanevan itäiseltä parkkipaikalta nähdäkseni Ollinkiven. Ollinkivi on autotien varressa mäen rinteessä oleva siirtolohkare, joka näyttää olevan vierimäisillään alas. Ollinkivi on Suomen ensimmäinen vuoden 1923 luonnonsuojelulain mukainen suojelukohde ja se on rauhoitettu vuonna 1924 Metsähallituksen hakemuksesta.

Ollinkivi sijaitsee lyhyen matkan päässä Siikanevan itäiseltä parkkipaikalta.

Ollinkiven edustalla on kulkenut aikoinaan seudun päätie ”Paha Virsta”, joka on myöhemmin jäänyt pois käytöstä tieuudistusten myötä. Alueella usein kulkenut Zacharias Topelius on tarinoissaan kertonut Ollinkiven odottavan paikoilleen maanpetturia, joka tietä kulkiessaan tulee jäämään lohkareen alle:

”Kerran – suokoon Jumala sen päivän viipyvän tuhansia vuosia – on maansa kavaltaja matkustava ylpeästi siitä ohitse. Silloin vuori on vapiseva, silloin harmaakivimöhkäle on irtautuva ja raskaana kuin omatunto syöksyvä musertamaan kavaltajan.” (Topelius, 1986: Jungarin Taru/Sumutarinoita)

Kierrän Ollinkiven mäen rinteessä ja ainakin vielä se jää paikoilleen. Painovoimaa uhmaavaa Ollinkiveä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa Siikanevan retken yhteydessä.

Siirtolohkare jäi tiukasti paikoilleen.

Siikaneva rauhoitti aistit ja mielen

Siikaneva on aidosti vaikuttava ja monipuolinen retkeilykohde. Suoalueen rauha ja hämyiset metsäosuudet pitävät mielenkiinnon yllä koko retken ajan. Reitillä on sopivasti helppokulkuisia osuuksia pitkoksilla ja kangasmetsissä sekä lisäksi korkeuseroista johtuvia vaativampia polkuja metsiköissä.

Siikanevan kierroksella kuljetaan metsäosuuksilta toiselle pitkospuita pitkin.
Siikanevan suo-osuuksien kuljut olivat maaliskuun lopulla vielä jäässä talven jäljiltä.
Kaatunut keloutunut mänty reitin varrella.

Omat koirani nauttivat matkanteosta ja uni maistui retkipäivän jälkeen. Mikäli koira ei ole tottunut pitkospuilla kulkemiseen, tämä ei kuitenkaan ole se paikka, jossa sitä harjoitella. Pitkospuuosuuksia kun on paljon ja muutamissa paikoissa ne ovat varsin pitkiä.

Pitkospuuosuudet olivat välillä pitkiä.

Mikäli mahdollista, kannattaa retkiajankohdaksi Siikanevan kierrokseen valita arkipäivä, jolloin liikkeellä on luultavammin vähemmän kulkijoita kuin kauniina viikonloppuina.

Kaunis ja lämmin sää suosivat retkeämme.
Oli ilahduttavaa kulkea retkeilyreitillä, jonka metsiköissä on paljon lahopuuta.
Retkitriomme Siikanevan kierroksella: aina eteenpäin hinkuva Tiuku, kieltä näyttävä Killi ja eräopasopiskelija Kati.

Sellaisia kohteita, joissa saa lumoutua täysin ympäristöönsä vain luonnon omat äänet seuranaan, on valitettavan vähän. Täällä sain onnekseni sen kokea. Voin vain kuvitella kuinka hienoa Siikanevan kierroksella olisi kulkea syksyllä ruskan aikaan usvaisena aamuna. Ja sen haluankin kokea jo ehkä tulevana syksynä.

Seuraa blogiani Blogit.fi -sivustolla!

Follow my blog with Bloglovin

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!