Valitse sivu

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

Oletko koskaan maistanut paahdettuja muurahaisen munia, luposta tehtyä velliä, pettuleipää, osmankäämin vartta tai voikukkakahvia? Oletko koskaan tehnyt tulta ilman, että sinulla on apuvälineenä tulitikkuja, sytkäriä, tuluksia tai magnesiumtikkua? En minäkään vielä ennen viime viikon opettavaista eräopaskoulutuksen lähijaksoa.

Paluu kouluun Eräkarkkuun kolmen kuukauden koronatauon jälkeen kesäkuun lopussa maistui kirjaimellisesti hyvältä tai no… välillä oudoltakin. Vihdoinkin pääsimme takaisin rakkaiden eräopasopintojemme pariin ja tapaamaan kaikkia erätovereita pitkän kevään jälkeen. Otimmekin riemun irti jälleennäkemisestä täysin rinnoin, kun osallistuimme Luonnonmuonat, yrtit ja taula -kurssiviikolle. Luvassa oli ruoan valmistamista nuotiolla, luonnon antimien maistelua sekä erilaisia tapoja valmistaa luonnon tarjoamista materiaaleista erilaisia tarveaineita kuten taulaa tulen tekoa varten.

Eräkarkun kodalla tavattiin pitkän tauon jälkeen.

Opiskelimme viisi päivää opiston kodalla ja luonnossa, vain pari tuntia kului teoriaa opiskellessa sisätiloissa. Teimme jokaisen kurssipäivän aikana kasviretkiä ja kierroksia maastossa, joiden aikana tutustuimme kasveihin, joita kannattaa käyttää ruoan laitossa. Tutustuimme myös niihin myrkyllisiin kasveihin, joihin ei kannata haksahtaa. Kasvituntemus on tässä kaiken A ja O – ikinä ei saa kerätä syötäväksi kasveja, joita ei tunne. Myrkyllisiä kasveja kuitenkin Suomen luonnostakin löytyy yllättävän paljon. Tiesitkö esimerkiksi, että näsiä, mustakonnanmarja, kielo ja lehtokuusama ovat myrkyllisiä?

Luonnonmuoniin ja taulan tekoon meidät johdatti upea kouluttajatrio Ilkka Seikku / Rautasarvi, Heikki Rantala sekä eräperinteiden mestari, grand old man Turkka Aaltonen. Villiyrttipäivän kouluttajana toimi Leena Löf / Tmi LuontoLeena.

Villiyrttipäivänä nautittiin salaatteja, paistoksia ja teetä

Pääsimme tutustumaan villiyrttien kiehtomaan maailmaan erityisenä villiyrttipäivänä. Hienon päivän aikana tutustuimme Leena Löfin johdolla ensin teoriassa luonnonyrttien poimintaan, sopiviin keräysolosuhteisiin ja -paikkoihin, yrttien kuivaamiseen sekä lainsäädäntöön, joka on pidettävä mielessä aina kun luonnosta lähtee poimimaan itselleen ruokaa. Kaikki kun ei kuulu jokamiehenoikeuden piiriin. Lisäksi saimme vinkkejä hyvään villiyrttikirjallisuuteen ja reseptivihkosia yrttikokeiluja varten.

Teimme kasviretkiä kaikkina kurssipäivinä Karkun opiston lähimetsissä.

Lähdimme puolilta päivin kasviretkelle, jonka aikana poimimme kasvien lehtiä ja kukkia villiyrttisalaattien ja -paistosten sekä juomien tekoon. Samalla opimme tunnistamaan kasveja tuntomerkkien perusteella. Vaikka paras yrttiaika näin kesäkuun lopulla oli jo ohi, löysimme kuitenkin yllättävän paljon hyvälaatuisia kasveja. Keräyskulhomme täyttyivät kovaa vauhtia.

Iltapäivän vietimme opiston kodalla tehden villiyrttisalaatteja, paistoksia ja juomia pienemmissä ryhmissä. Olin itse hääräämässä toisen paistoksen teossa. Kävimme keräämämme paistokseen tulevat lehdet läpi ja poistimme niistä varret ja roskat. Paistoksemme raaka-aineina oli maitohorsman lehdet ja nuput sekä lehdet poimulehdistä, vuohenputkista, metsäapiloista ja nokkosista. Käytimme kaikki lehdet kokonaisina eli emme silpunneet niitä pieniksi.

Villiyrttipaistoksen valmistelua.

Sitten oliiviöljyä pannulle, kuumennus nuotiolla ja kaikki ainekset pannulle tirisemään. Ahkeraa paistoksen pyöräyttelyä öljyssä ja lopulta maustaminen sitruunalla ja suolalla. Lopputulos oli melkoisen positiivinen yllätys – paistos oli loistavan rapea ja maistuva, kuin olisi sipsejä syönyt! Ja nopeasti pannu tyhjenikin nälkäisten kanssaopiskelijoiden suuhun.

Rapsakkaa villiyrttipaistosta, olkaa hyvä!

Villiyrttisalaateissa saimme maistella horsman lehtiä, piharatamoa, poimulehtiä, nuoria vuohenputken lehtiä, metsäapilan kukkia, suolaheinää, käenkaalia, pihasaunion mykeröitä ja voikukan lehtiä erilaisin kombinaatioin. Simppelit mausteet oliiviöljy, suola, sitruuna ja hyppysellinen sokeria todellakin riittävät maustamaan nämä villivihannekset. Saimme juoda myös kahta erilaista teetä. Toisen teen valmistukseen käytettiin vadelman, pihlajan, mustikan, maitohorsman ja lillukan lehtiä sekä ja apilan ja pihasaunion kukkia.

Villiyrteistä tehty tee valmiina nautittavaksi.

Villiyrttipäivä oli erittäin maistuva ja opettavainen – vihreä voi oikeasti olla hyvää! Tämä oli kaikkien opiskelijoiden mielipide päivän jälkeen ja poisti aika paljon ennakkoluuloja villivihanneksia kohtaan.

Keittoa, puuroa ja velliä jokaiselle makuaistille

Tutustuimme viikon aikana kouluttajiemme ohjeistuksella monenmoisiin luonnonpöperöihin. Teimme esimerkiksi kaikenlaisia vellejä ja keittoja koiranputken juurista, jäkälästä, luposta ja nokkosista.

Koiranputken juurista tehtiin keittoa. Tässä kohtaa ollaan vielä alkutekijöissä – onneksi…
Luppoa täynnä oleva kuusenoksa.

Koiranputken juurien hakua varten jokainen veisteli puukalikasta itselleen terävän työkalun, jolla juuret oli helpompi saada maasta irti. Keräsimme koiranputken juuria ison kasan, irrotimme niistä juuret ja laitoimme ne likoamaan kulhoon. Saman päivän aikana juuret vielä kuorittiin ja jätettiin likoamaan kahdeksi vuorokaudeksi. Lopulta juuret keitettiin ja niistä vaihdettiin keittämisen aikana muutamaan otteeseen vesi, jotta juurien kitkeryys poistuisi. Juuret päätyivät lopuksi osaksi erinomaista kalakeittoa.

Teimme myös isohirvenjäkäläpuuroa ja luppovelliä; nämä tarjosivatkin hieman mielenkiintoisemman makuelämyksen. Isoista isohirvenjäkäläpaakuista poistettiin ensin roskat sekä alaosan punainen osa, joka on myrkyllistä. Puhdistetut jäkälät puristeltiin runsaassa vedessä, jolloin loput roskat nousivat pintaan ja ne oli helppo poistaa. Jäkäliä liotettiin soodavedessä ämpärissä pari vuorokautta aina silloin tällöin sekoittaen. Tämän lipeöinnin tarkoituksena oli poistaa kitkeriä jäkälähappoja.

Puhdistetut isohirvenjäkälät laitettiin likoamaan veteen.

Lopulta jäkälät laitettiin puhtaaseen veteen kiehumaan tunnin ajaksi, jonka aikana liivatteen kaltaista ainetta alkoi nousta veden pintaan. Keitto oli valmis nautittavaksi. Tuloksena oli limaista keittoa, joka ei lopulta juuri maistunut miltään, mutta suutuntuma oli melkoisen epämiellyttävä. No eipä kouluttajamme Ilkka Seikku mitään suuria makuelämyksiä tälle viikolle luvannutkaan.

Kuusien oksilta löytyvästä harmaasta luposta valmistettiin velliä. Myös luppo putsattiin ensin kaikesta roskasta ja kuolleista osista. Se huuhdeltiin vedessä monta kertaa, kunnes vesi oli lopulta suhteellisen kirkasta. Tämän operaation aikana luppo muuttui väriltään kauniin vihreäksi. Lopulta luppo jätettiin lipeöitymään soodaveteen pariksi vuorokaudeksi, jonka aikana sitä piti hämmennellä muutamia kertoja. Luppoa keitettiin lopuksi puhtaassa vedessä tunnin verran, jonka jälkeen se oli valmista ”nautittavaksi”. Lopputulos muistutti jonkin sortin viheliäisen noidan pataa.

Luppo muuttui kauniin vihreäksi huuhtelun aikana.
Miksiköhän luppovelliä jäi paljon jäljelle….?

Hieman perinteisempää keittoa tehtiin nokkosista. Nokkoskeittoon tarvittiin runsaasti tuoreita silputtuja nokkosenlehtiä, voita, vehnäjauhoja suurustamiseen, täysmaitoa, kermaa, suolaa ja vähän vettä. Toinen maidoton nokkoskeitto tehtiin veteen.

Nokkoskeiton hämmennystä. Kuvan otti Heidi Tammero.

Rapsakat muurahaisen munat

Voihan muurahaisten munat. Opetustarkoitukseen teimme jotakin, mitä ei koskaan luonnossa saisi tehdä. Hajotimme muurahaispesän osittain aikeenamme löytää muurahaisten munia syötäväksemme. Muurahaispesä hajotettiin lapioimalla kekoaineksia pesän sivulle ja kouluttajamme kauniilla sanoilla ”ryöstimme muurahaiskeon lastenhuoneen”, joka löytyi keon sisältä.

Muurahaisten munat kerättiin talteen pressun päällä – muurahaiset kuljettivat munat pressun taitosten alla olevien oksien alle.

Lapioidut munat ja kekoainesta siirrettiin pressun päälle, jonka reunat oli taitettu sisäänpäin ja niiden alle oli asetettu puun oksia. Näin muurahaiset eivät pääsisi kuljettamaan munia pressun päältä pois. Muurahaiset siis tekivät tässä ison työn itse. Ne aloittivat munien kuljetuksen turvaan pressun laskosten alla olevien lehtipuun oksien alle, josta lopulta munat oli mahdollista saada talteen puhtaina ilman kekoaineksia.

Muurahaisten munat valmiina kerättäväksi.

Munat kerättiin astiaan ja putsattiin vielä uudelleen. Munat paistettiin nuotiolla rapeaksi voissa. Yllätyksekseni rapsakat munat olivat todella hyviä, vaikka ajatus vähän puistattikin.

Paahdetut muurahaisten munat.

Piimäjuustoa nuotion lämmössä

Nuotiotulilla teimme Turkka Aaltosen opastuksella piimäjuustoa, johon aineksiksi tarvittiin vain täysmaitoa (3 osaa), hapanta piimää (1 osa) ja suolaa. Maidon annettiin kuumentua lähes kiehuvaksi, jonka jälkeen sekaan kaadettiin piimä ja kattila nostettiin tulelta pois. Maidon heroittuminen tapahtui silmänräpäyksessä. Juustokokkareet nostettiin kauhalla kerros kerrokselta harsokankaan päälle ja jokaisen juustokerroksen väliin lisättiin suolaa.

Piimäjuuston tekovaiheita.

Harson sisällä oleva juustopallero jätettiin roikkumaan puun oksalle, jolloin ylimääräinen neste tippui vähitellen juustosta pois. Nautimme juuston lopulta paistinpannun kautta – nuotiolla kuumentamalla juusto sai vielä pintaansa maukkaan ruskean värin. Ai kun oli hyvää!

Piimäjuustoa pannulla ja jäkälänäkkäriä rapsakoitumassa nuotion ritilällä.

Perinteistä pettua – männyn jälsistä pieniä leipäsiä

Saimme opistolta valmiiksi kaadettuja nuoria männyn runkoja, joista petun teko aloitettiin. Kouluttajamme Heikki Rantanen näytti, kuinka rungosta poistettiin puukon avustuksella pois kuori ja sen alla oleva vihertävä nila ympäri kauttaaltaan. Nilan alla oleva vaalea jälsi on pettua, joka oli tarkoitus saada talteen.

Männyn kuori ja vihreä nila kuorittiin puukolla. Vaalea jälsi näkyy näiden alla.

Kun nila oli kuorittu puusta pois, leikattiin puukolla kummankin kuoritun alueen päähän viillot puun ympäri ja lopulta tehtiin puukolla pystysuuntaan yksi viilto ympyröiden välille. Sitten lusan (itse veistelty teräväpäinen lasta) avulla alettiin jälsin kuoriminen hitaasti kerta toisensa jälkeen. Liian kovaa painaminen rikkoi jälsiä, joten tässä piti olla varovainen. Kouluttajaltamme tämä sujui kuin tanssi, kuten osalta oppilaistakin. Itselläni jäi petrattavaa reikäisen jälsin muodossa, mutta sain kuitenkin lopputuloksen pettuliinan taiottua männystä esiin.

Pettuleivän liinan irrotus sujui kouluttajaltamme esimerkillisesti.

Valmiit pettuliinat jätettiin kuivumaan pariksi vuorokaudeksi, jonka jälkeen alkoi niiden paahtaminen nuotion ja kodan tulilla. Pettuliinat muuttuivat pikkuhiljaa kauniin ruskeiksi. Ulkonuotiolla tuulinen keli toi haastetta kevyiden liinojen paikoilla pysymiseen.

Pettuliinat paahtumassa nuotiolla.

Kun liinat olivat tarpeeksi paahtuneita, niitä alettiin murustamaan sormin pieniksi paloiksi. Tämän jälkeen palaset laitettiin paksun kangasliinan sisälle ja jauhettiin klapilla hakkaamalla pienemmäksi. Siivilän avulla hienompi aines erottui ja se kaadettiin omaan kippoonsa.

Paahdettu pettuliina palastellaan pieneksi, hakataan pussissa klapilla jauhomaiseksi ja siivilöidään. Jauho käytetään pettuleivän tekoon.

Sitten oli itse taikinan teon vuoro Turkka Aaltosen käsissä. Pettuleipään käytettiin ruisjauhoja ja jauhettua pettua, molempia suunnilleen samankokoiset kasat sekä suolaa. Ainekset sekoitettiin ja sitten alkoi veden kaataminen jauhojen keskelle pikkuhiljaa, kunnes taikina oli koostumukseltaan sopivaa. Taikina pyöriteltiin pötkyläksi, jonka jälkeen jokainen sai muotoilla oman pienen leipäsen. Pettuleivät paistettiin nuotiolla ritilän päällä välillä kääntäen. Lopulta leipäset nautittiin voin ja piimäjuuston ryydittämänä – oli muuten todella herkullista!

Pettuleipätaikina muovautui Turkka Aaltosen osaavissa käsissä.
Pettuleipäset paistumassa nuotiolla.
Oma pettuleipä valmiina syötäväksi. Voita vain päälle ja makunautinto oli mahtava.

Mesiangervomehua ja voikukkakahvia

Ruoan painikkeeksi joimme viikon aikana myös erilaisia juomia. Makoisaa mesiangervomehua varten keräsimme meriangervon lehtiä, jotka silputtiin ja laitettiin kattilaan veteen kiehumaan. Juoma keitettiin lähes kiehuvaksi, lisättiin sokeria ja hämmennettiin. Seosta ei keitetty vaan laitettiin kansi päälle ja jätettiin seuraavaan päivään asti tekeytymään.

Seuraavana päivänä mehu vain siivilöitiin, jonka jälkeen se oli valmista nautittavaksi. Helppoa ja hyvää! Mesiangervo on luonnon omaa aspiriinia ja sitä käytetäänkin lääkekäytössä. Huomioitava on, että mesiangervo ei sovi aspiriini- tai siitepölyallergisille eikä kaikille astmaatikoille!

Kahvinystävät olivat innoissaan voikukkakahvin teosta. Keräsimme porukalla opiston kodan läheisyydestä voikukan juuria. Kerätyt juuret pestiin, pienennettiin ja lopulta kuivattiin yön yli. Tämän jälkeen juuret paahdettiin nuotiolla kahvinpaahtimessa eli prännärissä. Piti olla tarkkana, että seos ei pala. Paahtamisen jälkeen seos jauhettiin ja jauhetta käytettiin kahvin tapaan. Keitimme nokipannukahvit isossa kahvipannussa ja tulos oli varsin maukas yllätys myös meikäläiselle, joka ei juo ollenkaan kahvia. Voikukkakahvi oli oikeasti maistuvaa!

Kuivatutut ja pienityt voikukanjuuret menossa pyörimään kahvinpaahtimeen eli prännäriin.
Kaikki halusivat maistaa voikukkakahvia.
Voikukkakahvia pahkakupista (kouluttajamme Ilkka Seikun tekemä!).

Jäkälänäkkäriä, apilamarmeladia, nokkospalleroita ja apilasiirappia

Isohirvenjäkäläpuurosta jäljelle jäänyt puuroaines käytettiin jäkälänäkkärin valmistamiseen. Puurosta puristeltiin neste pois ja jäljelle jääneestä puuromaisesta aineesta muotoiltiin kämmenissä ohuehkoja lättyjä, jotka jätettiin kuivumaan yön yli pajupedille. Seuraavana päivänä kuivatusta jatkettiin nuotion lämmössä lankkujen päällä. Kun lätyt olivat riittävän kuivuneita, ne aseteltiin vielä nuotion päälle ritilälle. Lopputuloksena oli sipsimäisiä kakkusia.

Jäkälänäkkäriä varten seos laitettiin kuivumaan pajunoksien päälle yön yli. Kuvan otti Heidi Tammero.
Jäkälänäkkärit kuivumassa nuotion lämmössä, hierakan hedelmystöt paahtumassa ja isohirvenjäkäläkeitosta syntynyt liivate keittymässä kasaan.

Isohirvenjäkäläpuurosta talteen ottamaamme vegaanista liivatetta käytimme lopuksi vielä apilamarmeladin valmistamiseen, joka oli maittavaa. Valmistukseen tarvittiin siis jäkäläpuuron keitossa syntynyttä liivatetta, joka keitettiin kasaan. Sen joukkoon lisättiin runsaasti metsäapilan kokonaisia kukkia ja sokeria. Ja ei muuta kuin nauttimaan.

Apilamarmeladiin käytettiin metsäapilan kauniita kukintoja.

Nokkospalleroiden teko oli simppeliä. Nokkosista kerättiin lehdet, jotka revittiin pieneksi silpuksi. Nokkossilppu kaadettiin kuumaan veteen, joka kiehautettiin 30–60 sekuntia. Seos annettiin viilentyä hieman, jonka jälkeen niistä muotoiltiin käsillä palleroita ja annettiin jäähtyä. Tuloksena oli mukava purutuntuma ja ihan hyvä maku. Kuulemma savukalan kanssa tämä olisi hyvä lisuke.

Valmiit nokkospallerot.

Kauniin värisen ja hyvänmakuisen apilasiirapin teko oli helppoa. Kerättiin kasa metsäapilan kukkia, joista vain pienet terälehdet otettiin valmistukseen mukaan. Apiloita kiehautettiin useampi minuutti vedessä, jonka jälkeen seokseen lisättiin sokeria. Lopulta apilan kukat siivilöitiin seoksesta pois ja lopputuloksena oli kauniin punaista, makeaa siirappia.

Nokkosia keittymässä nokkospalleroiden tekoa varten. Toisessa kattilassa tekeytymässä apilasiirappi.
Apilasiirapista tuli todella kauniin väristä ja makeaa.

Tuoretta kalaa suoraan Rautavedestä

Kalastukseen perehtyneemmät opiskelijat laskivat ensimmäisenä kurssipäivänä verkot Karkun opiston edustalla olevaan Rautaveteen toivoen hyvää kalaonnea. Ja sitä tällä kertaa oli riittämiin. Järvestä saatiin niin ahvenia, kuhaa, suutaria kuin säynettä.

Lehdeskalaa opiston laavun nuotiopaikalla – lehdeksillä kypsennetty suutari ja säyne.

Kurssipäivien aikana niistä valmistui maukasta kalakeittoa, lehdeskalaa, varraskalaa ja yrteillä maustettuja nuotiokaloja. Erinomaisena mausteena kalalle toimi pienityt peltotaskuruohojen lidut, joista tulee voimakas maku.

Osmankäämin paahdettuja tähkiä ja nuotiolla paistettua kalaa.
Peltotaskuruohon lidut ovat oiva mauste kalalle tai syötäväksi ihan sellaisenaan.

Raakaa syötävää luonnosta

Kurssipäivien aikana maisteltiin kasviretkien aikana myös kaikenlaista suoraan suuhun pantavaa. Tässä muutamia esimerkkejä kasveista, joita voi napostella sellaisenaan ilman nuotion lämpöä:

  • Maitohorman ja nuorten vadelmien varret
  • Peltotaskuruohon lidut – maistuvat voimakkaalta valkosipulilta / chililtä
  • Pihasaunion nuput – maistuvat ananasmaiselta
  • Osmankäämin hiilihydraattipitoisen kuoritut varret ja vihreät tähkät
  • Kaikkien ohdakkeiden nuoret kukinnot – maku on hernemäinen
  • Hiirenvirnan kukat
  • Päivänkakkaran lehdet ja valkoiset terälehdet
  • Nuokkuhelmikän siemenet
  • Kallioimarteen juuri – maistuu lakritsamaiselta
  • Suolaheinän lähdet ja käenkaali – lehtien oksaalihappo tuo suuhun kirpeyttä
Syötäviä luonnonkasveja: nuokkuhelmikkä, päivänkakkara, hiirenvirna ja peltotaskuruoho.

Raa’an vihreän syönnissä pitää kuitenkin olla tarkkana, sillä ruoansulatuksemme ei ole niihin tottuneita ja suolisto saattaakin näistä uusista vatsantäytteistä olla ihmeissään. Näin kauniisti sanottuna. Liikaa ei parane mennä syömään.

Lisäksi esimerkiksi nokkosta voi varresta kiinni pitämällä kuumentaa nuotion päällä, jolloin nokkosen lehtien poltinkarvat poltetaan pois. Syntyy hyvänmakuisia sipsejä. Myös esimerkiksi hevon- tai poimuhierakan siemeniä voi paahtaa nuotiolla pannulla. Puuroa taas voi valmistaa hierakoiden, suolaheinän ja jauhosavikan siemenistä, kunhan niitä huljuttaa ensin vedessä.

Tulta päin – taulan valmistus

Kuinka suuri voikaan olla onnistumisen tunne, kun saa aikaan tulen ilman nykyajan välineitä! Kurssin viimeisenä päivänä kuului koulumme kodan ympäristöstä lukuisia hihkaisuja, riemun kiljahduksia ja onnistumisen huokauksia, kun tuli liki kaikilla lopulta syttyi. Yksinkertaisesta asiasta ei tosiaankaan ollut kyse vaan koko operaatioon taulakäävän etsinnästä lopulliseen liekkien syttymiseen tarvittiin useita päiviä.

Etätehtävänä ennen tälle kurssille tuloa oli etsiä itselleen tuore taulakääpä taulan valmistusta varten. Ohjeena oli, että mitä tarkemmin alustavat työt tekee, niin sitä paremmin käsiteltävää ja kytevää taulaa saa. Tuoreiden ja riittävän isojen (pituus n. 15–20 cm) taulakääpien löytyminen oli monella, myös itselläni, työn takana. Lopulta sellaisen kuitenkin onnistuin löytämään. Työstin sen kouluttajamme Ilkka Seikun YouTube-ohjevideon avulla.

Omassa taulatyöpajassa taulakääpä sai kyytiä. Kuvan otti Esko Kangas-Tuhkio.

Tulin kuitenkin oman taulakäävän veistelyn jälkeen siihen tulokseen, että kääpä olikin liian kuiva ja seuraavana aamuna lähdin uuteen käävänmetsästykseen. Se kannatti, sillä nyt sain työstettyä paljon helpommin ja nopeammin joustavan taulakäävän mallon esiin.

Kaiken kaikkiaan seuraavanlaiset vaiheet vaadittiin, ennen kuin tuli itselläni syttyi:

1. Metsästä itse haetun taulakäävän kuoren ja pillistön veistely pois puukolla, niin että vain käävän malto eli taula oli jäljellä. Ryyditettynä lukuisilla kirosanoilla.

Taulakäävästä ensin kuori pois ja sitten pillistö. Lopputuloksena pelkkä käävän malto, josta saadaan taulaa.

2. Taulan liotus soodavedessä kaksi vuorokautta, jonka jälkeen tuloksena oli musta epämääräinen kökkäre. Soodan ja veden suhde minulla oli suunnilleen 2 dl soodaa / 2 l vettä eli ihan tiukkaa tavaraa.

Kaksi taulan palaa soodavedessä painonaan kivet.

3. Ylimääräisen veden puristelu taulasta ja klapilla hakkaaminen. Ei itseä tai kaveria vaan sitä taulaa. Hakkaamista niin, että metsä raikui kilkatuksesta. Meitä kilkattelijoita oli yli 20, joten meteliä riitti. Klapi viuhui pitkään ja hartaasti, kunnes käsi alkoi väsyä. Lopulta taula oli riittävän ohutta seuraavaan vaiheeseen.

Kaksi vuorokautta soodavedessä lillunut taula,
Klapilla taula saadaan ohuemmaksi, mutta aikaa siihen kuluu. Kuvan otti Niina Heikkillä.

4. Taulan venyttelyä sormin edestakaisin joustavammaksi ja joustavammaksi, kunnes parin päivän päästä oli valmista. Lopputuloksena oli taipuisa täysin kuiva nahkamainen tuotos eli valmista taulaa. Onnistuin!

Omasta klapilla ohennetusta ja käsissä venytetystä ja kuivatusta taulasta tuli ihan mukavan kokoinen.

5. Sitten treeniä karkun ja piikiven kanssa niin, että kipinä alkoi muodostua.

Tulentekoon tarvitaan vain piikivi, pala taulaa ja karkkua.
Turkka Aaltosen hieno karkkukokoelma. Vasemmassa yläkulmassa piikiven palanen.

6. Katajanniinen kerääminen ja hierominen käsissä mukavan pehmoiseksi pumpulipalloksi ja sen asettaminen tuohipalasen sisään.

Pumpulimainen katajanniini tuohenkuoren sisällä on oiva sytyke.

7. Taulan palasen irrottaminen ja sen asettaminen piikiven päälle, jonka jälkeen alkoi tarmokas karkun iskentä piikiveen. Tavoitteena saada aikaan kipinä, joka sytyttää taulan kytemään. Lukemattomia yrityskertoja. Taulan, piikiven ja karkun syyllistämistä. Tuulisen kelin haukkumista. Turhautumista. Kellon raksutusta.

8. Yksi kipinä, joka sytyttää taulan.

9. Taulan palasen piilottaminen tuohiputkeen katajanniinen sisälle.

10. Tuohiputkeen puhaltamista, puhaltamista ja puhaltamista, kunnes savu sakenee ja lopulta tuohen sisältä leimahtaa lieskat.

Savua alkoi muodostumaan puhaltamisen seurauksena ja lopulta tuli syttyi palamaan. Kuvan otti Suvi Heinämäki.

11. I got fire!

Tuohirulla tulessa – suuri ilon hetki!

12. Todellisessa tilanteessa tässä vaiheessa syttyneellä tuohi-niinipötkylällä sytytettäisiin huolellisesti valmisteltu nuotio, mutta nyt tuppo sammutettiin. Sitähän voi käyttää vielä monta kertaa jatkossa nuotion sytyttämiseen. Ei siis suinkaan tuhlata hyviä sytykkeitä.

Itselleni jäi tästä operaatiosta jäljelle suuri innostus ja iso pala taulaa; sekä intoa että taulavarastoa tuleviin tulentekohetkiin on nyt riittämiin. Karkun ostin kouluttajaltamme kurssin päätteeksi ja oman karkun pääsen tekemään vielä loppuvuodesta koulun pajalla puukkokurssin yhteydessä. Sitten vain harjoittelua lisää. Hienoa perinteistä erätaitoa kannattaa pitää yllä!

Valmiista taulasta tuli aivan kuin pehmoista mokkanahkaa.
Valaan muotoinen karkku sai uuden kodin luotani. Karkun on tehnyt yksi Luonnonmuonat -kurssin kouluttajista Heikki Rantala.

Luonnonmateriaaleista on moneksi

Kurssipäivien aikana saimme myös testata erilaisten tarveaineiden tekemistä luonnon materiaaleista. Punoimme tuoreesta pajusta pajunköyttä, jota voi käyttää vaikkapa siimana, köytenä tai koruina. Nokkosen varren kuiduista on taas mahdollista saada lankaa, josta pystyy punomaan ongenkoukun eli launin.

Ongenkoukun voi valmistaa nokkosesta punomalla.

Osmankäämin lehdistä voi punoa korin tai ruoka-alustan. Narua ja nyöriä on mahdollista tehdä lehmuksen niinestä tai kuusen näreestä ja kuusenjuurista. Siankärsämön lehtiä taas voi käyttää rakkojen kehittymisenä ehkäisevänä tyynynä vaikkapa kantapään ja kengän välissä. Siankärsämön lehtiä voi hieroa myös hyttysenpistoihin.

Kädentaitojen opettelua – osmankäämin leveistä lehdistä voi tehdä korin ja pajusta nyöriä.

Viimeisen kurssipäivän viimeisenä tehtävänä teimme pihkasalvaa ja pihkaliimaa. Pihkasalvan teko onnistuu nuotiolla kuumentamalla kuusen pihkaa metallipurkissa. Sulanut pihka kaadetaan lasipurkkiin ja sekoitetaan siihen haluamaansa öljyä, kunnes seos on tasaista. Mukaan voi lisätä myös mehiläisvahaa. Pihkasalva on erinomaista muun muassa haavojen hoidossa.

Pihkaliimaa saadaan taas kiehauttamalla metallipurkissa pihkaa ja lisäämällä siihen koivun polttamisesta syntynyttä hiillosta, joka on jauhettu hienoksi jauheeksi. Tuloksena syntyy nopeasti jämäköityvä liima. Teimme kukin itsellemme tulevia retkiä varten liimatikun. Tikkua kun sulattaa nuotiolla, saa liiman kaltaista ainetta, jolla voi korjata retkien aikana kaikenlaista.

Pihkaliimapuikosta on mahdollista sulattaa liimaa nuotion lämmössä.

Oppia luonnossa selviytymiseen

Kulunut viisipäiväinen kurssi oli mahtava ja opettavainen matka luonnon antimiin ja tulen tekoon. Vatsaan voi tosiaankin saada täytettä suoraan luonnosta, kunhan vaan osaamista ja kärsivällisyyttä on riittävästi. Ja vielä kun takataskussa kantaa mukana vähän suolaa, sokeria ja öljyä, niin johan alkaa maistumaan….

Yksi Luonnonmuonat, yrtit ja taula -kurssin tavoitteista oli valmistella meitä opiskelijoita tulevaan kuuden päivän kestoiseen selviytymisleiriin, jossa tämän kurssin opeista tulee olemaan suuri apu. Itse en ole kyseiselle survival-kurssille menossa, mutta sen sijaan toivotan selviytymisleirin osallistujille hyttysettömiä maastoja, suuria kala- ja marja-apajia, paljon kipinöitä ja tulta sekä lämpöisiä ja sateettomia öitä. Olkoon kokemuksenne unohtumaton ja näläntunteessa eläminen siedettävää. Tälle riemukkaalle retkelle lähtiessä ainakin reppunne on keveä!

Seuraa blogiani Blogit.fi -sivustolla!

Follow my blog with Bloglovin

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!