Olin täysin uudenlaisen kokemuksen edessä, kun bussi kaartoi Seitsemisen kansallispuiston luontokeskuksen parkkipaikalle. Tästä alkaisi seikkailumme ulkoilmassa, talven harjoitusvaellus ahkioiden kanssa hiihtäen. Vaellukseen oli valmistauduttu Eräkarkun talviretkeilyn teoriakurssilla, omia varusteita hankkien ja talvivarusteita testaten. Nyt oli kuitenkin luvassa kunnon testi, kolmen päivän talvivaellus Seitsemisen kansallispuiston reiteillä, metsissä ja soilla sekä kahden yön yöpyminen teltoissa.
Seitsemisen kansallispuistoon suuntautuva talvivaelluksemme (7.-9.2.2020) toimi harjoitusvaelluksena viikon pituiselle talvivaellukselle Urho Kekkosen kansallispuistoon, jonne matkaamme helmi-maaliskuun vaihteessa. Tavoitteena tällä harjoitusvaelluksella oli testata omia talviretkeilyvarusteita ja -taitoja, totuttautua hiihtämään ahkion kanssa sekä testata omaa fyysistä ja henkistä kuntoa, joita molempia vaaditaan näillä vaelluksia. Samalla totuttautuisimme ryhmän kanssa kulkemiseen ja seikkoihin, joihin pitäisi kiinnittää huomiota oppaana toimiessa.
Talvivaelluksen varusteiden määrään voisi hukkua
Talvivaellusta edeltävät muutamat päivät kuluivat varusteita kokoon kasaten ja vielä viimeisiä hankintoja tehden. Varusteiden määrä oli melkoinen ja ajattelin, että tavarani eivät mitenkään voi mahtua ahkiooni. Olen aina ollut ylipakkaaja. Niin retkille kuin matkoille tulee yleensä pakattua aivan liikaa tavaraa, etenkin vaatteita. Tästä tavasta olen kovasti pyrkimässä eroon. Toisaalta talvivaelluksella tärkeintä olisi pysyä lämpimänä, johon oma vaatetus vaikuttaisi huomattavasti. Piti siis tehdä kompromisseja.
Latasin kaikki kolmen päivän talvivaelluksen varusteet sängylle. Tavaramäärä näytti suurelta, mutta piti muistaa, että osa vaatetuksesta on päällä hiihdon aikana ja päivän aikana tarvittavat eväät, taukotakki ja muut oleelliset hiihdon aikana tarvittavat tavarat kulkevat selkärepussa. Kaikki loput pitäisi sitten mahtua ahkion kyytiin.
Ahkiossa kannattaa käyttää isoja vedenpitäviä kasseja ja laatikoita, joiden sisälle kaikki varusteet pakataan. Itselläni oli ahkiossa yksi putkikassi, isohko säilytyskassi, muovinen tarvikelaatikko ja kylmälaukku, joissa tavarani pääasiassa kulkivat. Muutama isompi tavara, kuten lumilapio ja leirikengät, olivat ahkiossa näiden kuljetuskassien ulkopuolelle.
Suksihuoltoa ja ahkioiden pakkaamista
Talvivaellusta edeltävä ilta opistolla kului omien varusteiden tarkastuksella ja ahkiota pakaten. Minulla, kuten suurimmalla osalla opiskelijoista, oli opistolta lainassa ahkio, metsäsukset ja sauvat, osa lainasi opistolta myös muitakin varusteita kuten teltan ja teltan talvikiiloja.
Jo aikaisemmin olin ahkiota itselle varatessani tarkistanut sen olevan ehjä; ahkio ja sen päälliskangas, aisat ja vetovyö olivat kunnossa. Samoin metsäsuksien siteiden remmit olivat ehjät ja toimivat. Vielä piti kuitenkin tehdä muutamia toimenpiteitä varusteille.
Jokaisen piti itse hankkia metsäsuksiin nousukarvat, joita tarvitaan pidon pitämiseen etenkin ylämäissä. Nousukarvat piti ensin halkaista kahtia, jotta niistä saatiin oikean levyiset (n. 2,5 cm), ommella kiinni kestävään renkaaseen, joka kiinnitetään suksien päähän ja lopulta kiinnittää nousukarvat hyvin suksien pohjiin niissä olevan liiman avulla. Vielä lopuksi piti levittää nousukarvoihin kyllästysaine, joka estäisi jäätymistä.
Metsäsuksien siteiden remmit piti myös saada oikean pituisiksi. Remmejä pitikin jonkin verran säätää, jotta ne olivat sopivan pituiset hiihdossa käyttämieni Nokian Naali -talvisaappaiden kanssa.
Illalla majoituspaikassamme ja varustevarastolla oli kuhinaa. Käytävät täyttyivät hiki hatussa ahkiotaan pakkaavista opiskelijoista. Oman ahkioni pakkaus sujui lopulta varsin vaivattomasti ja kaikki tavarat mahtuivat helposti ahkion sisälle. Mietin, että mitä olin unohtanut, kun muilla ahkio oli paljon korkeampi ja täydempi. Itselläni ahkion tavaramäärän pienuuteen vaikutti ainakin osittain se, että tulisin yöpymään talvivaelluksella erätoverini Kristiinan teltassa eli telttaa omassa ahkiossani ei ollut.
Illalla tein vielä eväsleivät valmiiksi jääkaappiin. Eväsleipiä oli tarkoitus nauttia vaelluksella lounaiden ja päivällisten yhteydessä. Väki siirtyi vähitellen nukkumaan, osa kävi vielä rentoutumassa saunassa ja avannossa ennen yöunia.
Lähdön hetki Seitsemisen kansallispuistoon
Lähtöaamuna keitin vielä majapaikkamme keittiössä vedet termareihin ja laitoin ruokatermokseen lounasruoan valmiiksi tekeytymään kiehuvan veden kera. Lopulta kaikki oli valmista ja aamiaisen jälkeen siirryimme varusteinemme ulos, jossa bussi jo odottikin meitä.
Bussin tavaratila tuli täyteen ahkioista; pakettiautoon lastattiin sukset ja sauvat. Seitsemisen kansallispuistoon oli lähdössä melkoisen iso ryhmä, yhteensä 28 henkilöä eräopasopiskelijat ja kouluttajat yhteen laskettuna.
Bussimatka Karkusta Ylöjärvellä sijaitsevaan Seitsemisen Kansallispuiston luontokeskukseen kesti puolisentoista tuntia. Purimme tavarat bussista ja pakettiautosta ulos ja sitten olikin lyhyen alkuinfon aika. Saimme alueen kartat ja tarkastimme siitä suunnitellun reitin. Ensimmäisen päivän aikana oli tarkoitus hiihtää luontokeskukselta Saari-Soljasen taukopaikalle. Matkan kestosta ei tässä vaiheessa ollut mitään käsitystä. Matkaa oli tarkoitus kulkea niin merkittyjä reittejä pitkin kuin soita ylitellen.
Pakkasta lähtöhetkellä oli -9 °C, mutta sääennustuksen mukaan sää lauhtuisi iltaan mennessä lähelle nollaa. Seuraaville päiville oli myös luvattu suhteellisen lauhaa keliä.
Talvivaelluksen jännittävät alkumetrit
Jännitystä oli ilmassa, kun suurin osa opiskelijoista otti ahkion peräänsä ensimmäistä kertaa elämässään. Ensimmäinen haaste oli saada ahkio ja sukset turvallisesti jyrkkä luminen mäki alas luontokeskuksen parkkipaikalta. Eipä auttanut muuta kuin ottaa ahkion aisoista kiinni niin, että ahkio kulki suksien kanssa edellä ja itse tuli ahkion perässä alas. Tämä sujui onneksi ongelmitta.
Parin sadan metrin polulla kulkemisen jälkeen tulimme Ahvenlammin jäälle, jossa kiinnitimme sukset kenkiimme, laitoimme ahkiot kiinni vyötäisillemme ja lopulta kaikkien ollessa valmiina, lähdimme pitkässä jonossa yhdessä talvivaelluksellemme. Kevyt lumisade alkoi oikeastaan heti lähdön jälkeen ja oli seuranamme lähes koko päivän.
Pitkä hiihtäjien letka siirtyi järven jäältä metsän suojaan ja siitä ajouralle. Ahkio tuli perässäni yllättävän ketterästi ja helposti, paino ei tuntunut kovinkaan pahalta. Se mihin piti totuttautua, oli ahkion aisojen tökkäykset lantiolla olevaan vetovyöhön aina alamäkien ja nyppylöiden jälkeen, mutta siihenkin tottui.
Metsäsukset tuntuivat tahmeilta hiihtää eli pitoa oli enemmän kuin tarpeeksi. Myös keli oli pakkaskelin vuoksi nihkeä.
ja Nokian Naali -talvikumisaappaat.
Ensimmäinen vaelluspäivä oli uuden opettelua
Hiihdimme sillä periaatteella, että aamulla leiripaikalta lähtiessä hiihdettiin ensin 15 minuuttia, jonka jälkeen pidettiin varustelutauko. Varustelutauon tarkoitus oli antaa mahdollisuus jokaiselle tarpeen mukaan vähentää tai lisätä vaatetustaan ja tehdä säätöjä varusteisiin. Muutoin kuljettiin pääsääntöisesti sellaisella rytmillä, jossa hiihdettiin 45 minuuttia ja sen jälkeen pidettiin 15 minuutin kestoinen tauko.
Pidimme lounastaukomme noin tunnin hiihtomatkan jälkeen. Jokainen nautti omia eväitään, minulla oli ruokatermoksessa tomaattista pastaa ja sen seurana eväsleipää. Termarissa oli lämmikkeenä kaakaota.
Matka jatkui ahkioiden kannalta hieman hankalasti pitkospuita pitkin, jossa useampi ahkio kaatui ja aikaa kului runsaasti koko pitkän letkan osalta. Muutamia pyllähdyksiäkin nähtiin ja metsäsuksien siteiden remmejä irtosi.
Ensimmäisen vaelluspäivän aikana opeteltiin informaation eteenpäin viemistä letkan etupäästä taakse ja takaisin eteen. Kaikkien ryhmän jäsenten pitäisi aina olla tietoisia siitä miksi on pysähdytty, tietää milloin pidetään tauko tai että takapäässä hihtäjät ovat jäämässä ryhmästä jälkeen. Letkamme pituus kohosi parhaimmillaan varmaan liki 200 metriin, joten viestien perille meno oli välillä haastavaa.
Harjoittelimme myös letkan vetämistä vuorovedoin. Lähdimme Iso Kivijärven taukopaikan kohdalta ylittämään suota, jossa oli edessä pitkä pätkä umpihankea. Letkan vetovastuu vaihtui vähän väliä, jolloin kaikki jaksoivat hiihtää hyvin.
Olimme varautuneet siihen, että Seitsemisessä lunta olisi vähänlaisesti, mutta lumen määrä yllätti positiivisesti. Etenkin avoimilla suo-osuuksilla lunta oli runsaasti ja koko vaelluksen ajan pystyimme hiihtämään vaivatta.
Suon ylityksen aikana vasemman jalan kantapään kohdalla oli alkanut tuntua hiertymistä, joten heti seuraavalla tauolla kaivoin rakkolaastarin esiin ja laitoin sen kantapään kohdalle. Matkaa olikin sen jälkeen mukavampi jatkaa.
Iltapäivä hiihdettiin tieuria pitkin
Suo-osuuden jälkeen siirryimme leveämmälle tieosuudelle, jossa pystyi kulkemaan kahtena letkana. Matka sujui ilman suurempia ongelmia, lunta satoi yhä suurempina hiutaleina. Oikeastaan missään vaiheessa ei tullut hiki, sillä tahtimme oli rauhallinen. Itselläni oli hiihtoasuna kuoripuku ja alla merinovillakerrasto. Tauoille ja suon ylitykseen puin repusta päälleni lisäksi untuvatakin, joka antoi tarvittavaa lämpöä viileimpiin hetkiin.
Ensimmäinen hiihtopäivä oli pitkä ja iltapäivä alkoi tummentua niin, että jatkoimme pari viimeistä hiihtotuntia otsalamppujen valossa. Pääsimme lopulta Saari-Soljasen taukopaikalle puoli seitsemältä illalla. Matkaa tuli ensimmäisenä päivänä taitettua 7,5 tuntia ja matkaa kertyi yli 14 kilometriä. Melkoisen hyvä matka, kun vielä kyseessä oli minulle ja monelle muullekinnensimmäinen kosketus talvivaeltamiseen.
Telttakylä nousee Saari-Soljaselle
Saari-Soljasella jokainen valitsi vapaasti telttapaikkansa. Majoituin itse erätoverini Kristiinan kanssa samaan telttaan, ja telttapaikan valittuamme aloin tamppaamaan telttapaikkaa suksillani. Pystytimme teltan ja saimme lopulta nauloilla ja normaaleilla kiiloilla teltan maahan tukevasti kiinni. Kiitokset erätoveri Elinalle, joka lainasi meille vasaraansa – sillä oli mahdollista saada naulat ja kiilat kiinni routaiseen maahan. Lunta oli majapaikassa sen verran vähän, että teltan talvikiiloille ei ollut käyttöä.
Kun teltta oli pystyssä, täytimme makuualustamme ja siirsimme ne makuupussien kanssa telttaan sisään. Tämän jälkeen vaihdoin lämmintä päälle; kumisaappaani vaihtuivat lämpimiin leirikenkiin ja kuoriasu erittäin lämpimään parkatakkiin ja untuvatoppahousuihin. Vaihdoin myös hiihdon aikana käyttämäni pipon, huivin ja hanskat kuiviin ja lämpimiin varusteisiin.
Sitten olikin lumen sulatuksen ja ruokailun aika. Sulatimme kaasukeittimellä puhdasta lunta ja siirsimme ne termospulloihimme seuraavan aamun keitto-operaatiota varten. Samalla keitimme vettä iltaruokiemme valmistamista varten. Itse söin tulista meksikolaista riisiä ja leipää sekä omena-kanelikiisseliä. Ruoka maistui pitkän päivän päätteeksi erinomaiselta.
Ilta oli lämmin ja täysin tyyni. Telttapaikkamme tunnelmaa piti yllä Kristiinan risukeitin. Sen avulla saimme myös kuivatettua metsäsuksistamme osittain irronneet nousukarvat, jotka sitten liimasimme uudelleen paikoilleen.
Kävimme vielä istuskelemassa nuotion ääressä yhdessä muiden kanssa, kunnes oli aika mennä nukkumaan. Seuraavana aamuna lähtö olisi vasta klo 10, joten oli mahdollista nukkua kunnon yöunet. Kömmimme telttaamme ja makuupusseihimme. Puin makuupussiin päälleni lämpimän merinovillakerraston ja villasukat. Oli aika nukahtaa.
Herääminen uuteen aamuun ja vaelluspäivään
Aamulla telttakylässämme alkoi kuulua askelten ääniä seitsemän maissa. Herätyskellomme soi puoli kahdeksalta. Olin nukkunut suhteellisen hyvin, mutta useamman kerran yön aikana heräten. Makuupussissa oli lämmin enkä palellut ollenkaan. Kuten kaikilla muillakin retkillä, vaikein hetki oli lämpimästä makuupussista pois kömpiminen. Vaatekerroksia piti lisätä heti, jotta ulkoilmaan uskaltautui astua.
Olin laittanut illalla untuvamakuupussini sisälle hiihtopäivän aikana kostuneet rukkaset ja merinovillahuivin. Ne olivat kehon lämmössä yön aikana kuivuneet, joten ne oli mahdollista pukea taas päälle.
Aamutoimiin kuului termospulloissa olevien vesien kiehauttaminen trangialla hiihtopäivän aikana käytettäväksi, aamupalan syönti ja lounasruoan valmistaminen ruokatermokseen, makuupussien kuivatus, tavaroiden pakkaaminen ja leirivaatteiden vaihto hiihtoasuun. Tähän kaikkeen kului yllättävän paljon aikaa. Pystyimme tämän kaiken kuitenkin tekemään kiireettä ja olimme valmiit lähtöön sopivasti ennen kello kymmentä.
Toisesta vaelluspäivästä nautiskelua
Lähdimme jälleen pitkässä letkassa hiihtämään. Toisen vaelluspäivän reitti kulki eilisen reittiä myötäillen, mutta tieosuutta oli vähemmän ja suolla hiihdimme hieman enemmän kuin edellisenä päivänä. Määränpäänä oli Iso Kivijärven taukopaikka, jossa tulisimme viettämään toisen telttayömme. Lämpötila oli vain asteen pakkasen puolella ja hiihtokeli oli mitä mainioin. Välillä tosin lumi tarttui suksien pohjaan tehden matkan teosta ajoittain raskasta, välillä taas suksi luisti todella hyvin. Etenkin alamäkiä oli hieno luistattaa, kunhan piti huolen turvavälistä edellä hiihtävään.
Talvivaelluksen osallistujilla oli monenlaisia ahkioita käytössään. Opistolta lainatut ahkiot olivat Savotan Paljakka -mallisia. Osalla oli omat ahkiot mukana; löytyi Fjellpulken-ahkioita sekä Paris-pulkasta itse tuunattuja ahkioita.
Lounaan söimme suon laidassa. Lounaan jälkeisen pitkän suo-osuuden hiihdimme niin, että letkan vetäjä vaihtui aina noin 100 metrin välein. Oman osuutensa hiihdettyään vetäjä siirtyi sivuun ja toisena tullut siirtyi johtoon. Aikaisempi vetäjä odotti niin kauan kuin koko letka oli mennyt ohi ja siirtyi letkan hännille. Tällaisella tavalla jatkoimme koko iltapäivän umpihankeen latua tehden.
Letkassa kulkeminen sujui hyvin ja letkan vetäminenkään ei ollut erityisen raskasta. Tilanne olisi toki ollut varmaankin toinen, mikäli lunta olisi ollut paljon enemmän.
Matka eteni joutuisasti mukavassa tunnelmassa talvisesta kelistä nauttien. Välillä oli muutama kinkkisempi ojan ylitys, jossa meni aikaa. Suurempia ongelmia ei kuitenkaan ollut kenelläkään.
Majoittuminen tuuliselle Iso Kivijärven taukopaikalle
Saavuimme perille Iso Kivijärven taukopaikalle puoli neljältä iltapäivällä ja aloimme jälleen etsiä hyvää telttapaikkaa. Taukopaikka sijaitsi erittäin tuulisella paikalla, toisella laidalla oli Iso Kivijärvi ja toisella laidalla suo.
Oman telttamme pystytimme suopursumättäälle lähelle metsänrajaa. Teltan pystytys ja leiriin asettuminen sujuivat iltapäivän valoisalla hetkellä.
Teimme samat leiripuuhat kuin edellisenäkin iltana, veden sulatukset ja ruoan laitot sujuivat mukavasti. Koko ilta oli omaa aikaa ja yritimme pysyä lämpimänä.
Taukopaikalla kävi erittäin kylmä tuuli ja rannan nuotiopaikalle ei kovinkaan kauaa pystynyt kylmyyden takia olemaan. Se oli varmaankin kylmin nuotiopaikka ikinä.
Menimmekin siitä telttaan sisälle lämmittelemään makuupusseihin ja vietimme siellä illan jutustellen. Illalla tasainen kuorsaus valtasi telttakylän ja oli aika mennä nukkumaan. Tällä kertaa puin merinovillakerraston päälle vielä fleece-paidan, jotta kylmä ei yllättäisi yön aikana. Nukuin yöni erinomaisesti, vain muutaman kerran yön aikana heräten.
Aamu lumisateen jälkeen
Yön aikana teltat ja ahkiot olivat saaneet ylleen lumihunnun, joten mukaan otetuille telttaharjoille tuli käyttöä. Puhdistimme teltat, ahkiot, sukset ja sauvat nihkeästä lumesta ja aloitimme aamupuuhat.
Kaikki sujui nopeammin kuin edellisenä aamuna, ja monet olivat erittäin hyvissä ajoin valmiina lähtöön. Lähtö oli puoli kymmeneltä ja porukka oli valmiina viimeisiin hiihtotunteihin.
Upea talvivaellus tulee päätökseensä
Lähdimme hiihtämään leiripaikalta metsän laitaa pitkin. Näin pystyimme välttämään ensimmäisenä päivänä harmaita hiuksia aiheuttaneen pitkospuuosuuden. Siirryimme metsästä nopeasti suon puolelle, jossa hiihdimme Seitsemisen kansallispuiston rajaa myöden kohti Ahvenlammia. Hiihdimme jälleen vuorovedoin.
Sää oli yön aikana tyyntynyt ja meidät ympäröi huurteisen kaunis suomaisema. Suolta siirryimme lopuksi ajouralle, josta palasimme takaisin metsän kautta lähtöpaikkaamme Ahvenlammin jäälle. Hiihtoa kertyi kolmantena päivänä noin parin tunnin verran. Kokonaisuutena hiihtomatkaa kertyi kolmen päivän aikana noin 30 kilometriä.
Lounastimme vielä lammen rannalla ja kokoonnuimme lopulta yhteen kuulemaan kouluttajien palautteen. Kouluttajamme antoi meille hyvää palautetta siitä, miten hyvin olimme valmistautuneet vaellukselle, joka näkyi muun muassa siinä, että turhaa sähläämistä vaelluksen aikana ei ollut. Kaikki pääsivät hyvissä voimin kokemaan vaelluksen alusta loppuun. Saimme vielä pohdintatehtävän kotona tehtäväksi vaelluksemme kokemuksista – näin hyvät käytännöt, vinkit ja vaelluksen opit saadaan kaikkien käyttöön.
Vielä lopuksi kiipesimme ahkio perässämme jyrkän ylämäen Ahvenlammin rannalta takaisin luontokeskuksen parkkipaikalle. Vielä piti varusteet siirtää bussin ja pakettiauton kyydittäväksi. Sitten saimmekin siirtyä lämpimään bussiin.
Meillä oli vaelluksen ajoituksen suhteen todella hyvä tuuri. Juuri kun bussi lähti luontokeskukselta kohti Karkkua, alkoi vesisade, joka jatkuikin taukoamatta koko seuraavan vuorokauden ajan. Muutoinkin tämä lumeton talvi on aiheuttanut haasteita tämän vaelluksen järjestämiseen, onneksi kuitenkin tämän vaelluksemme ajan saimme nauttia talvisista keleistä.
Opistolla oli edessä vielä ahkioiden, suksien ja sauvojen kuljetus varustevarastolle kuivattamista varten. Ja kotona tietysti tavaroiden purku ja hieman kostuneiden makuupussien, makuualustojen ja vaatteiden kuivattaminen.
Summa summarum ja katse tulevaan Lapin talvivaellukseen
Itselläni harjoitusvaellus jäi kokemuksena vahvasti plussan puolelle. En kovinkaan paljon etukäteen jännittänyt vaellusta. Olin testannut makuupussini, makuualustani ja vaatetukseni etukäteen. Pystyin siis luottamaan siihen, että pysyisin kuivana ja lämpimänä vaelluksen ajan. Etenkin nukkuessa pysyin lämpimänä ja ilmapatjalla oli erityisen mukavaa nukkua. Hiihtopäivien rasitukset tuntuivat kyllä hieman kropassa, mutta kuitenkin yllättävän vähän.
Tällaisilla suuren porukan vaelluksilla yhteishengellä on suuri merkitys. Oli todella mukavaa hiihtää tällä porukalla ja oivalla yhteishengellä. Jäi sellainen fiilis, että liki kaikille tämä vaellus oli positiivinen kokemus.
Ahkioni painosta minulla ei ole tietoa, mutta hyvin se perässä kulki. Reilun parin viikon päästä koittavalle viikon kestoiselle talvivaellukselle Urho Kekkosen kansallispuistoon toki tavaraa tulee mukaan enemmän. Varusteet pysyvät hyvin pitkälle samoina kuin tällä harjoitusvaelluksella, mutta ruokaa ja vaatetta on mukana enemmän. Lisäksi otan UK-puistoon oman teltan routamattoineen mukaan, joka lisää kuorman määrää. Lisäksi muutamia uusiakin varusteita pitää Lapin matkalle ottaa mukaan. Ainakin toppahameen aion hankkia – se tulee tarpeeseen kylminä ja tuulisina hiihtopäivinä kuorihousujen päälle!
Tein harjoitusvaelluksen aikana varusteihin liittyviä lyhyitä muistiinpanoja puhelimeni muistioon. Muutamia tavaroita saa varustelistalta ottaa pois ja esimerkiksi varavirtalähteeseen pitää muistaa ostaa oikeanlainen johto uuteen puhelimeeni sopivaksi. Sitä kun en huomannut ennen vaellusta tarkistaa. Ainakin karttalaukku pitää hankkia, ottaa mukaan laskettelulasit mahdollisia myrskypäiviä varten sekä täydentää korjausvälineistöä.
Tämän Seitsemisen kansallispuiston harjoitusvaelluksen kokemuksella on hyvä siirtyä vaativampia seikkailuja kohti!
