Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

Olin suunnitellut kesäkuulle yön yli patikointiretkeä Isojärven kansallispuistoon, mutta sain onnekseni pidennettyä sitä vielä yhdellä lisäpäivällä. Bongasin nimittäin Erätaival / Outdoor Empiren yön yli melontaretken Isojärvelle ja sen aikataulu sopi täydellisesti omaan kalenteriini. Tekisin siis Isojärven kansallispuistoon yhdistelmäretken; ensin vuorokausi järven aalloilla meloen ja saaressa telttaillen, jonka jälkeen vaihtaisin selkääni rinkan ja jalkoihini vaelluskengät ja lähtisin tutustumaan kansallispuistoon patikoiden kahden päivän ajaksi.

Melontakärpänen oli purrut minua kuluneena keväänä suoritettuani toukokuussa Tampereella Tres Hombresin kaksipäiväisen Melonnan peruskurssin. Jo tuolloin tein päätöksen, että tulevana kesänä haluaisin tehdä vähintään jonkin yö yli retken meloen. Ja nyt se oli toteutumassa.

Kaikille kolmelle retkipäivälle 13.–15.6.2020 oli luvattu hellekeliä ja auringonpaistetta, joten lämpimät varusteet saivat suosiolla jäädä kodin kaappeihin. Aurinkorasva, hyttysmyrkky, uikkarit ja ohut kesämakuupussi taas olivat pakkauslistalla tärkeimpien muistettavien joukossa.

Melontaretken aloitus Nokipohjasta Renusaareen

Ajomatka kotoani Ähtäristä Kuhmoisissa sijaitsevaan Isojärven kansallispuistoon kesti vajaa kaksi tuntia. Kohteenani oli Nokipohjan veneenlaskupaikka, josta melontaretkemme alkaisi lauantaina puoliltapäivin. Matka meni muuten mukavasti, mutta navigaattori ohjasi minut veneenlaskupaikan sijasta lähistöllä olevan mökin pihaan. Muutaman harhakilometrin jälkeen oikea paikka lopulta kuitenkin löytyi. Onneksi olin lähtenyt matkaan hyvissä ajoissa.

Pieni ryhmämme kokoontui rantaan ja eräopas Minna Jakosuon vetämä melontaretki sai alkaa. Valitsimme itsellemme kajakit, mukana ollut pariskunta otti kulkuvälineekseen inkkarikanootin. Lastasin Dag Tiwok -kajakkini tavarasäiliöt vuorokauden ajaksi tarvitsemillani varusteilla, jotka olin pakannut jo kotona vedenkestäviin pusseihin. Säädin jalkatuet oikeille kohdille, laitoin kajakin aukkopeitteen paikoilleen ja sitten olikin aika aloittaa retki.

Kuvankauniit maisemat kajakista – edessä Nokiniemi.

Järven pinta oli täysin tyyni. Tuulettomassa kelissä pilvet kuvastuivat järven pinnasta ja oi kun oli kaunista. Kuikkien äänet kaikuivat jostakin järven selältä. Meloimme aluksi Nokiniemen kautta kohti itää rannan tuntumassa eli kansallispuiston mantereen pohjoispuolella. Näimme kuusi kuikkaa uimassa ja sukeltelemassa jonkin matkan päässä.

Melontaretki saatiin aloittaa upeassa kelissä.

Oppaamme Minna kertoi, että Isojärvi on parhaimmillaan jopa 80 metriä syvä. Ja syvyyden pystyi myös ajoittain arvailemaan todella jyrkistä kalliorannoista, joiden vieressä meloimme. Ensimmäinen taukopaikka oli Kalalahdella, jossa oli mahdollisuus pitää vessatauko ja tehdä tarvittaessa säätöjä kajakkiin. Itse pysyin kajakissani sisällä, sillä säädettävää ei ollut. Kajakki oli tuntunut hyvältä ja jalkatuet olin asettanut oikealle etäisyydelle. Matalalla lahdella saattoi nähdä, kuinka puhdasta Isojärven vesi oli – pohjassa olevaa vesikasvillisuutta oli helppo tarkkailla.

Tauko Kalakahdella.
Sitten kiertämään edessä näkyvää Kalasaarta.

Jatkoimme matkaamme Kalasaaren takaa kaartaen kohti Renusaarta. Oli ihanan hiljaista, äänimaiseman muodostivat vain lokkien ja tiirojen huudot sekä melojemme aiheuttamat pärskähdykset järven pintaan. Yöpyisimme tulevan yön Renusaaressa teltoissa ja koska vesillä liikkujia olisi paljon liikkeellä, halusimme varmistaa itsellemme telttapaikat saaresta hyvissä ajoin. Leiriytymisen jälkeen jatkaisimme päivän toisella melontaosuudella.

Rantautuminen Renusaareen.

Rantauduimme siis Renusaareen, vedimme kajakit rannan puolelle ja kävimme kiertämässä saarella olevat telttapaikat. Saaren telttailualueella oli tilaa reilulle kymmenelle teltalle ja vain kaksi oli tässä vaiheessa varattu. Katsoimme kukin itsellemme hyvät paikat, kuljetimme kajakeistamme varusteet pois ja laitoimme leirit pystyyn. Söimme tässä vaiheessa vain välipalaa, sillä tarkoituksemme olisi syödä seuraavan melontaosuuden yhteydessä Luutsaaressa.

Renusaaressa leiri on saatu pystyyn.

Melomista saarten lomassa ja tutustuminen Luutsaaren Kalapirttiin

Otimme kukin mukaan kajakkiin ruoat ja retkikeittimet ruokailua varten. Jätin aukkopeitteen matkasta pois, sillä sen kanssa oli tukalan kuuma. Lähdimme melomaan Renusaaren luoteispuolella olevien saarien lomitse. Näille pikkuisille saarille on rantautuminen kielletty 1.5.–31.7., jotta linnut saavat pesimärauhan. Saarilla olikin hautovia lokkeja ja näimme myös muutaman lokinpoikasen.

Kajakeilla pääsi aivan pikkusaarten viereen.
Kapeikoissa oli hauska meloa.

Meloimme Mustasaaren ja Kollinsaaren välissä olevasta kapeasta uomasta Mustasaaren pohjoispuolelle ja siitä kiersimme taas lännempänä olevan Kaijansaaren ympäri. Ja sieltä taas Kaijansaaren pohjoispuolella olevien pienten saarten luo. Näillä pienillä saarilla kasvoi vanhoja, osin keloutuneita kippuraisia mäntyjä. Suopursu kukki kauniisti saarten laitamilla.

Melontaretkellämme melottiin kajakeilla ja yhdellä inkkarikanootilla.
Kauniita kalliosaaria Isojärven kansallispuistossa.
Saarten välistä kuljettaessa piti tarkkailla sopiva reitti, jotta ei osu kiviin.

Sitten edessä oli Luutsaari, jonka laiturin kupeeseen lopulta rantauduimme. Tutustuimme vanhaan vuonna 1834 rakennettuun historiaa huokuvaan Kalapirttiin. Kalapirtti on ollut aikoinaan Isojärven kalastajien tukikohtana. Kalapirtissä oli jyhkeät seinähirret ja leveät lankkulattiat, nurkassa oli takkauuni ja toisessa nurkassa verkoin koristeltu makuulava. Pirtti oli täynnä vanhaa esineistöä ja sen eteistilassa oli esillä vanhoja kalastusvälineitä.

Kalapirtin vehreä pihamaa.
Kalapirtin makuulaveri kalaverkkojen katveessa.
Maisema Luutsaaren Kalapirtin ikkunasta.
Kalapirtin ulkoseinältä löytyi tärkeä viesti meille retkeilijöille.

Kävimme katsomassa myös erityisen kaunista huussia sekä rannassa olevaa venesuojaa eli talasta. Rantakallion päällä kunniapaikalla oli säilynyt kalaseita. Oli ruokailun aika. Kalapirtin edustalla oli ihana kukkaketo ja muutamia penkkejä, joiden päälle oli hyvä asettaa retkikeittimet. Kukin laittoi keittimet pihisemään ja söimme kauniissa iltapäivässä kiireettömästi omat ruokamme ja eväämme.

Kaunis Luutsaaren huussi.
Kalapirtin edustan kukkaniityllä vietimme ruokatauon.
Luutsaareen oli saavuttu monenlaisin vesivälinein.
Lähdön hetki Luutsaaresta illan viimeiselle melontaosuudelle.

Luutsaaren ympäri meloen Renusaareen yötä viettämään

Ruokailun jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Kiersimme Luutsaaren ympäri myötäpäivään ja saaren koillispuolella meloimme Naulasaareen menevän puusillan alitse. Kävimme myös Luutsaaren talon edustan rannan läheisyydessä katsomassa, josko näkisimme lampaita. Lampaat oli tuotu tilalle edellisen viikon aikana ja samalla Metsähallituksen Paimenviikot olivat alkaneet Isojärven kansallispuistossa. Itsekin olin osallistunut alkuvuodesta lammaspaimenviikkojen arvontaan useampaan kohteeseen, mutta arpaonni ei ollut ollut suosiollinen.

Luutsaaresta Naulasaareen johtavan sillan alitus kajakeilla.
Luutsaaren talon pihapiirissä ei näkynyt lampaita.

Emme tällä kertaa nähneet lampaita, joten jatkoimme melontaretkeämme ja lopulta palasimme takaisin Renusaareen. Nyt telttapaikalla oli enemmän väkeä. Kaksi lapsiperhettä oli saapunut saareen viettämään yötä. Koska olo oli todella hikinen, kävin vaihtamassa uikkarit päälle, otin pyyhkeen mukaan ja lähdin kastautumaan Isojärveen. Kivikkoinen ranta oli jaloille hieman ikävä, mutta sain kuitenkin kesän ensimmäisen uintireissuni tehtyä. Ihanan virkistävää!

Vaihdoin teltassa vaatteet ja pidin pienen herkuttelu- ja lepohetken. Saaressa oli ihana huomata, että hyttysiä ei ollut oikeastaan lainkaan. Telttapaikallani kävi myös mukava tuulenvire, joten illalla enää ei ollut kuuma. Kävin vielä laavulla muiden melontaryhmäläisten kanssa juttelemassa ja ihailemassa alkavaa auringonlaskua. Väsymys alkoi kuitenkin painaa ja telttamajoitus kutsui yöunille. Seuraavana aamuna pitäisi olla lähtövalmiudessa klo 10, joten edessä olisi mukavan rauhallinen aamu.

Auringonlaskun odotusta melontapäivän päätteeksi.

Aamupäivän melontaretki Pässilahden kautta Nokipohjaan

Yöllä kahden maissa heräsin raastavaan lapsen itkuun viereisessä teltassa, mutta onnekseni olin ottanut korvatulpat mukaani. Niiden avulla vaivuin takaisin uneen. Heräsin kahdeksan jälkeen kauniiseen aurinkoiseen sunnuntaiaamuun.

Huomenta Renusaaresta!

Söin puuroa ja kiisseliä, join kupillisen kaakaota. Purin leirin ja olin ajoissa lähtöpaikalla täyttämässä kajakkini tavarasäiliöitä lähtöä varten.

Aamupäivän melontaretkemme suuntautui tällä kertaa Renusaaresta itään. Oli todella lämmin. Meloimme Vahterinsalmelle ja sen etelärannalla sijaitsevalle huonokuntoiselle Ala-Vahterin tilan edustallle. Metsähallitus on kunnostamassa tälle paikalle erityisesti melojille tarkoitettua leiriytymispaikkaa, johon on tulossa keittokatos ja telttapaikka. Rantasauna on myös tarkoitus kunnostaa takaisin käyttökuntoon. Oppaamme kertoi, että alun perin leiripaikan piti valmistua jo kuluvalle kesälle, mutta koronaepidemian vuoksi työt olivat siirtyneet niin, että tämänhetkisen suunnitelman mukaan valmista pitäisi tulla kaudelle 2021.

Edessä Ala-Vahterin rantasauna.

Meloimme siitä Pässilahden pohjukkaan, jossa oli aivan hiljaista ja tyyntä. Palatessamme pohjukasta takaisin vastaan uiskenteli sinisorsanaaras kahdeksan untuvikon seuratessa tiiviisti perässä. Seurasimme kulkueen menoa hipihiljaa ihaillen. Pesue kulki aivan inkkarikanootin vierestä pelottomasti ja jatkoi uiskentelua rantaa kohti. Sympaattinen ja koskettava hetki!

Sinisorsapoikue aamupäivän uintiretkellä.
Pässiniemen kohdalta palattiin takaisin Nokipohjaa kohti.

Näimme useamman lintupoikueen järven rannan tuntumassa melontaretkemme loppupuolella. Viimeiset melontaretkihetket alkoivat olla käsillä, kun lähdimme melomaan Isojärveä länttä kohti. Meloimme kohti Nokipohjaa rannan tuntumassa ja pidimme vielä lyhyen vessatauon Kalalahdella. Tässä vaiheessa alaselkäni alkoi hieman puutua ja asentoa pitikin korjailla aika ajoin. Lopulta edessä oli enää kaarros etelään Nokipohjaan ja rantautuminen veneenlaskupaikalle. Tyhjensimme vielä kajakit tavaroistamme ja kuivasimme kajakkien tavaratilat ja istumaosan vesipärskeistä. Mahtava yön yli melontaretkemme oli tullut päätökseen.

Olipas ihana melontaretki!

Melontaretki oli kaikin puolin ihana ja onnistunut. Saimme meloa nauttien rauhalliseen tahtiin; kauneutta oli ympärillämme yllin kyllin. Huomasin, että järven selällä ei tullut ajatelleeksi mitään muuta kuin ympäröivää järvimaisemaa ja luontoa, pää tyhjeni muista ajatuksista. Tämä oli ainakin itselleni täydellinen tapa rentoutua ja rauhoittua. Ja melontaretki sai taas entistä enemmän haaveilemaan oman kajakin hankinnasta. Ehkä saan toteutettua tämän haaveen jonakin kauniina päivänä tulevaisuudessa.

Varusteiden vaihto ja patikkapolulle siirtyminen

Pakkasin varusteeni kestokasseissa autooni ja suuntasin parin kilometrin päässä sijaitsevalle Kaatvuoren pysäköintialueelle, josta aloittaisin patikointiurakkani. Helteinen sunnuntaipäivä oli saanut ihmiset liikkeelle ja tämä näkyi liki täytenä parkkipaikkana. Löysin omalle autolleni kuitenkin paikan ja sitten alkoikin tavaroiden läpikäynti. Osa melontareissulla mukana olleista varusteista ja vaatteista sai jäädä autoon. Pakkasin rinkkani hyttysten kiehnätessä ympärilläni.

Olin ottanut autooni kotoa lähtiessäni täysiä vesipulloja, joista täytin nyt rinkan vesirakon sekä kaksi juomapulloa täyteen. Vettä tuli mukaan 4,5 litraa ja sillä oli aikomus pärjätä seuraava vajaa vuorokausi. Isojärven kansallispuiston ainoa kaivo sijaitsee Heretyn luontotuvalla kansallispuiston etelälaidalla ja sinne oli tarkoitus päästä seuraavana päivänä puoliltapäivin. Veden keitto jostakin järvestä olisi toki myös mahdollista, mutta vain siinä tapauksessa, että juomavesi loppuisi.

Vielä vaelluskengät jalkaan, rinkka selkään ja vaellussauvat mukaan ja olin valmis polulle. Kello oli tässä vaiheessa puoli kaksi iltapäivällä ja edessä olisi yhdeksän kilometrin patikka Kuorejärvelle, jossa olin suunnitellut yöpyväni.

Helppokulkuinen Majavapolku johdatti minut Isojärven kansallispuiston maastoihin.

Lähdin kulkemaan Majavapolkua Kaatvuoren eteläpuolta kohti Kalalahtea. Majavapolku on helppokulkuista leveää tienpohjaa ja lievässä alamäessä päivän patikka oli mukava aloittaa. Päiväretkeilijöitä oli runsaasti liikkeellä. Majavapolku on saanut nimensä Isojärven kansallispuiston tunnuseläimestä ja tällä polun varrella olikin nähtävissä kanadanmajavan jälkiä. Majavat olivat tehneet padon, joka oli nostanut padon toisella puolella veden pinnan korkealle. Polun vartta reunusti vehreät kotkansiivet ja kauniisti kukkivat kevätlinnunherneet.

Majavien tekemä massiivinen pato.
Kotkansiipien vehreyttä Majavapolun varrella.
Helteinen Kalakorpi

Kuljin polkua pitkin rehevän Kalakorven reunamaa pitkin, kunnes saavuin Kalalahdelle. Melontaretkellämme olimme mennen tullen pysähtyneet tälle lahdelle, mutta nyt näin paikan mantereelta käsin. Kalalahden laavu sijaitsee rantakallion päällä, joten sinne piti hieman kivuta. Otin rinkan selästäni pois, sillä oli ruokatauon aika. Puolisen tuntia nautiskelin eväistä ja kauniista maisemista. Ja jutustelin muutaman päiväretkeilijän kanssa niitä näitä.

Kalalahden laavulta on hienot maisemat Isojärvelle.

Hikinen ylämäkiurakka Kalalahdelta Vahterjärvelle

Kalalahdelta jatkoin matkaani Jätkänpolkua pitkin Isojärven rantamia pitkin. Polulla tuuli mukavasti ja puiden lomasta saattoi ihastella vieressä liplattavaa Isojärveä. Kulku alkoi pikkuhiljaa vaikeutua, sillä polulla oli paljon kiviä ja juurakoita ja samalla alkoi ylämäkiosuus. Otin vaellussauvat avukseni. Nousin koko ajan ylöspäin jyrkänteiden vierellä kulkevalla polulla, välillä piti aina hengitellä ja juoda vettä.

Kalalahdelta lähdettäessä polku kulkee aivan Isojärven rannan tuntumassa.
Sitten alkoi loputtomalta tuntunut ylämäki.

Etenkin hellekelillä juomarakko on verraton kaveri; tulee juotua usein ja paljon enemmän kuin jos kantaisi rinkassa vain juomapulloa. Juomarakon ansiosta rinkkaa ei myöskään tarvitse ottaa selästä pois juomataukoja varten.

Hiki otsalla ja oikeastaan ihan kaikkialla jatkoin ylämäestä toiseen, loppua ei tuntunut näkyvän. Lopulta nousuosuus päättyi kauniille valoisalle mäntyvaltaiselle rinteelle, jossa mustikat ja jäkälät vuorottelivat pohjakerroksessa. Keloutuneita puita oli siellä täällä. Yhden kelon luota kuului jatkuva tikanpoikasten kimeä ääni ja viereisessä puussa käpytikka päästi varoitusääniä. Otin rinkan pois selästäni ja pidin ansaitun tauon, tuuli puhalsi ihanasti tällä korkealla paikalla.

Pitkän nousun päätteeksi tullaan kauniille jäkälien peittämälle harjanteelle.

Tämän jälkeen oli vuorossa laskeutuminen alas suhteellisen jyrkkäpiirteistä polkua alas pieneen puronotkoon, jossa hyttysparvi toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi. Päälläni oli pitkähihainen merinovillapaita ja urheilutrikoot, mutta ne eivät estäneet hyttysten pistoja. Käsivarteni tuntuivat olevan niiden erityisherkkua.

Jyrkähkön laskeutumisen jälkeen saavutaan hämyisään puronotkoon.

Taas oli edessä nousuosuus kauniille kallioille, joilta oli hienot maisemat alapuolella näkyvälle Vahterjärvelle. Hetken patikoinnin jälkeen näin suopursumättäiden ympäröimän Vahterjärven laavun. Oli todella kuuma, mutta tässä kohtaa onneksi tuulen vire antoi helpotusta helteeseen eikä hyttysistäkään ollut nyt harmia. Pidin laavulla pienen välipalatauon ja jatkoin taas eteenpäin. Yöpymispaikalleni Kuorejärvelle olisi vielä matkaa noin 3,5 kilometriä.

Vahterjärven maisemia Jätkän polulta.
Vahterjärvellä kukki suopursut.
Vahterjärven laavulla pääsi tuulen ansioista hyttysiä pakoon.

Metsäinen osuus Vahterjärveltä kauniille Kuorejärvelle

Edessä oli aluksi helpompi tasainen metsäosuus, jossa hyttyset palasivat seurakseni. Tikan koputus puussa sai minut pysähtymään ja siinäpä oli pohjantikka matalalla puunrungolla vain muutamien metrien päässä. Tämä oli toinen kerta tänä keväällä (ja koko elämäni aikana), kun näin pohjantikan. Seurailin pelottoman pohjantikan rauhallista koputtelua tovin ja jatkoin taas eteenpäin.

Kas pohjantikka!

Polku johdatti minut taas ylämäessä kallioalueella, jossa oli vaikuttavan kokoisia siirtolohkareita. Yhden siirtolohkareen alle oli muodostunut luola, jonka alla olisi huonolla säällä ollut hyvä pidellä sadetta.

Siirtolohkareen alle oli jäänyn luolamainen muodostelma.

Sitten polku koukkasi itään aarniomaiseen Latokuusikkoon, joka oli pullollaan kaatuneita, lahonneita puita, upeita sammalikkoja ja lehtokasvillisuutta. Sitten edessä siinsi järvimaisema. Olin tullut Kuorejärven lahden poukamaan, josta olisi enää lyhyt matka rantoja pitkin telttapaikalle.

Latokuusikon maisemia

Pitkospuita ja rannan polkuja pitkin ja lopulta jyrkän metsikössä kulkevan ylämäen jälkeen saavuin lopulta Kuorejärven laavulle. Kello oli lähes kuusi ja ilta mitä kaunein.

Näihin Kuorejärven maisemiin kelpasi saapua patikkapäivän jälkeen.

Iltauinti ja nälän taltutusta kesäillassa

Teltta-alueella oli vilinää ja vilskettä vähän liikaakin. Monta lapsiperhettä oli saapunut nauttimaan kauniista kesäillasta ja -yöstä Kuorejärvelle, ja useita telttoja oli jo pystyssä.

Löysin lopulta itselleni sopivan telttapaikan laavun läheltä. Pystytin leirin, vaihdoin uikkarit ja menin etsimään sopivaa uimapaikkaa. Sellainen löytyikin rannasta ison kiven vierestä, josta pääsin helposti uimaan. Vesi oli lämpimämpää kuin edellisenä iltana Isojärvellä ja kylläpä uinti taas virkisti kroppaa ja mieltä.

Uintihetket kesäisten patikointipäivien jälkeen ovat parasta.

Vaatteiden vaihto, ruoan tekoa ja syömistä, lepäilyä teltassa ja maisemien ihailua. Siitä oli toisen retkipäiväni ilta Isojärven kansallispuistossa tehty. Väsymys oli melkoinen, kun lopulta kömmin makuupussiini. Leirialue hiljeni illalla onneksi myös nopeasti, joten uni tuli nopeasti.

Kuorejärven maisemia teltastani ennen yöpuulle menoa.

Mokaillen kohti Herettyä

Aamulla sain herätä jälleen kauniiseen auringonpaisteeseen. Tein aamutoimet, söin mysliaamiaisen ja purin leirikamat rinkkaani. Pääsin liikkeelle ennen kello kymmentä. Edessä olisi 12 kilometrin matka ensin Herettyyn ja sieltä ja paluu kansallispuiston läntistä polkureittiä pitkin Kaatvuoren pysäköintialueelle.

Kuljin ensin 700 metrin matkan samaa polkua, jota pitkin olin saapunut eilen Kuorejärvelle. Siitä jatkoin polulla Hevosjärven kupeesta metsän uumeniin. Metsätaipaleella oli niin kivikkoista ja juurakkoista ylämäkivoittoista polkua kuin kauniita kallioalueitakin. Jalka oli syönnillään eikä hyttysistä ollut nyt haittaa. Olin valellut ennen Kuorejärveltä lähtöäni käsivarteni hyttysmyrkyllä ja se tuntui tehoavan kiitettävästi hyttysiä vastaan.

Hevosjärven kulmalta lähti metsäinen polku.
Metsäistä ja kallioista polkua eteenpäin.

Polku johdatti minut metsän keskeltä t-risteykseen leveälle polulle. Katsoin karttaani enkä oikein ymmärtänyt missä olin. Siniset ja valkoiset reittimerkinnät näyttivät kuitenkin, että olin oikealla reitillä. Käännyin vasemmalle ja hetken kuljettuani edessä siinsi järvi. Olinko jo tosiaan patikoinut niin pitkään, että olin tullut Kannuslahdelle? Avasin puhelimestani Maastokarttasovelluksen, mutta kenttä oli sen verran heikko, että se ei avannut karttanäkymää kunnolla. Tarkistin vielä paperikarttani muutaman kerran ja päätin jatkaa eteenpäin.

Komeita maisemia korkeilta rantakallioilta.

Polku kulki järven laidalla ja kohta eteen tulivat mahtavat rantakalliot, joilta oli hienot maisemat järvelle. Pidin kuvaustauon ja jatkoin sitten eteenpäin. Kohta edessä näkyi infotauluja – ne samat infotaulut, joilta olin Hevosjärven kulmasta aikaisemmin tänään lähtenyt metsätaipaleelle. Suustani pääsi muutama kirosana – olin kiertänyt ympyrän. Olin alun perin lähtenyt väärää polkua Hevosjärven kulmalta enkä ollut aamupäivän aikana tarkistanut reittiä kartasta. T-risteyksessä minun olisikin pitänyt kääntyä oikealle vasemman sijaan.

Eipä auttanut muuta kuin lähteä takaisin; tällä kertaa rantareittiä pitkin. Ylimääräistä matkaa tähän aamupäivään tuli tämän mokan vuoksi arviolta kaksi kilometriä. Oppiahan näistä mokista toki pitää ottaa tulevia retkiä varten – karttaa kannattaa tarkastella usein. Vettä oli onneksi vielä rinkassa tarpeeksi, joten Herettyyn ei tarvitsisi patikoida kuivin suin.

Helppo osuus Herettyä kohti.

Palasin samaiselle leveälle helpolle polulle, jolta olin aikaisemmin kääntynyt väärään suuntaan. Kilometrin patikoinnin jälkeen siirryin Heretyn luontopolulle, joka kulki vaihtelevassa maastossa mäntyvaltaisessa metsässä. Heretyn luontotuvalle saavuin hieman puolenpäivän jälkeen.

Tauon paikka Heretyn luontotuvalla.

Luontotuvalta Lortikkaan

Olin yltä päältä hiessä ja oli ihana saada rinkan paino selästä pois. Täytin Heretyn luontotuvan pihassa olevasta kaivosta juomarakkoni ja yhden juomapullon täyteen. Niillä pärjäisin päivän loput kahdeksan kilometriä. Oli maanantai ja luontotupa oli suljettuna, joten siellä en tällä reissullani päässyt vierailemaan. Tutkistelin karttaa pihapöydällä ja söin välipalaa. Kuivattelin tuulessa selästä märkää paitaani.

Karkkitankkausta ja kartan lukua Heretyssä.

Jatkoin matkaani Heretyn leveää luontopolkua pitkin. Kannuslahdella ylitin puusillan ja jatkoin patikkaani mukavakulkuisella polulla. Tämä Isojärven kansallispuiston läntinen polku on myös maastopyöräilijöiden käytössä; 16 km pitkä maastopyöräilyreitti on merkitty keltaisilla opastemerkeillä.

Kannussalmen ylittävä puusilta.
Kurkijärven Mäyrälahdelle pääsee kurkkaamaan patikkapolulta.

Kuljin Mäyrälahden poukaman laitamilla ja siitä polku johti vaihtelevassa, mutta helpohkossa maastossa pienten suolampien kautta Lortikanvuorille. Matkan varrella pääsin kulkemaan myös kuumia jäkäläkallioita ja valoisia mäntykankaita pitkin. Polulta siirryin tieosuudelle, jota myöten saavutin Lortikan metsäkämpän.

Tämän kauniin suolammen nimi on Kuoriainen.
Paahteisia jäkäläkalliota ja keloutuvia mäntyjä polun varrella.

Oli ruokailun aika ja koska kämpän lähellä olevat pöydät ja nuotiopaikan penkit kylpivät auringossa, päätin lounastaa Lortikan saunan laiturilla. Laituri oli sopivasti varjossa ja tuuli puhalsi tähän paikkaan ihanasti viilentäen ja pitäen hyttyset loitolla. Kiehautin retkikeittimelläni vedet ja söin tomaatti-vuohenjuustokeittoa, join kaakaota ja pähkinäpatukan. Ruoka toi lisää energiaa siirtyä reitin loppuosalle.

Lortikan kämppä edessä saunan laiturilta kuvattuna.
Tomaatti-vuohenjuustokeitto maistui kolmantena retkipäivänä Lortikassa saunan laiturilla.

Mukava loppupatikka helpohkoissa maastoissa Kaatvuorelle

Lortikasta alkoi todella mukava patikointipätkä. Toki matkaan sisältyi myös korkeuseroja ja muutama jyrkempi nousu, mutta muuten polku oli erittäin tasaista ja helppokulkuista. Matkalle sisältyi jyrkänteen reunamilla, saniaisten peittämässä kosteassa notkossa ja erityyppisissä metsissä kulkemista. Lopulta polku johti Kalakorpeen, jonka olin ohittanut edellisenä päivänä patikointini alkumatkalla.

Lortikalta lähdettäessä kuljetaan lyhyt matka pitkospuilla.
Kurkilamminvuoren jyrkänteellä näkyi luolamuodostelma.

Halusin kiertää Kaatvuoren nyt eri puolelta kuin edellisenä päivänä, joten jatkoin matkaani Kalakorven rantapolulla, kunnes opastinviitat osoittivat luoteeseen Kaatvuoren pohjoispuolelle. Pidin tienviittojen kohdalla vielä lepotauon ennen viimeistä vajaata parin kilometrin matkaa.

Viimeinen hengähdystauko tällä retkellä.
Kaatvuoren ympäri kulkeva Majavapolku on helppokulkuista maastoa, joka sopi hyvin retkeni viimeisille patikkahetkille.

Viimeinen osuus oli kulkemista helppokulkuista vanhaa tietä pitkin. Reheviä tien reunoja koristivat erilaiset saniaiset; korpi-imarre, soreahiirenporras, metsäimarre, isoalvejuuri. Aurinkoisilla osuuksilla tunsin paahtuvani. Lopulta pysäköintipaikka tuli eteeni. Autollani olin takaisin hieman ennen kello viittä. Olin siis käyttänyt patikoinnin ja kaikki tauot mukaan lukien tämän päivän 14 kilometrin matkaan seitsemän tuntia. Se oli + 26 asteen helteessä ihan riittävästi.

Monipuoliset retkipäivät jättivät haluamaan lisää

Melonnan ja patikoinnin yhdistelmäretki onnistui lopulta hienosti. Kolmen retkipäivän aikana tuli käytettyä varmaankin kaikkia lihasryhmiä, joten sain samalla monipuolisen treenin koko kropalle.

Isojärven kansallispuisto yllätti minut monipuolisuudellaan, jyrkkäpiirteisyydellään, upealla vesistöllään ja sympaattisilla saarillaan. Tämä oli ensikosketukseni tähän kansallispuistoon. Ihan helpoimmasta päästä reitit eivät etenkään puiston itäisillä poluilla ole, ja etenkin nyt hellekelillä ylämäet tuntuivat raskailta. Isojärven kansallispuiston rengasreiteillä on mahdollista tehdä lyhyitä ja pitkiä päiväretkiä aina muutaman päivän vaellukseen asti. Valinnanvaraa siis riittää.

Olipahan hienot kolme retkipäivää Isojärven kansallispuistossa!

Melontakohteena Isojärvi oli aivan mahtava. Ainakin itselleni tällainen ohjattu melontaretki toimi erinomaisena lähtölaukauksena melontaretkeilyyn. Rohkeutta ja varmuutta melontaan saa vain melomalla. Ja olen huomannut, että mitä enemmän vesille pääsee, sitä enemmän sinne haluaa. Minnehän sitä suuntaisi seuraavaksi?

Seuraa blogiani Blogit.fi -sivustolla!

Follow my blog with Bloglovin

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!