Lokakuun lopulla lähdin vastaanottamaan pyhäinpäiväviikonloppua yhdessä koirieni kanssa Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan rajaseudulla sijaitsevaan Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon. Tässä kansallispuistossa olin vieraillut kerran aikaisemmin nelisen vuotta sitten, jolloin kävin silloisiin luontokartoittajaopiskeluihini liittyen tutustumassa Kauhanevan suoalueeseen, sen kasvistoon ja linnustoon. Yön vietimme silloin teltoissa Salomaan telttailualueella.
Halusin käydä Kauhanevalla nyt uudelleen ja myös yöpyä teltassa jälleen Salomaalla, mutta ennen näitä kohteita oli vihdoin aika käydä tutustumassa Katikankanjonin kuohuihin kansallispuiston länsireunalla. Näin tällä retkellä tulisi tutuksi molemmat Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston rengasreiteistä eli Katikankierros ja Kauhalammin kierros.
Katikankanjonin kuohuihin
Saavuin autollani Etelä-Pohjanmaan puolella Kauhajoella sijaitsevan Katikankanjonin pysäköintialueelle (osoite Kiviluomantie 461, 61950 Juonikylä) perjantaina puoliltapäivin. Pysäköintialue oli tyhjä eli tiedossa olisi rauhaisa retki. Ruuhkaiset syyslomaviikot olivat ohitse ja viikonloppu vasta tulossa. Edessä oli 2 kilometrin pituinen Katikankierros vaativaksi luokitellulla rengasreitillä; edessä olisi ainakin erittäin jyrkkiä rinteitä.
Pysäköintialueelta alkoi viitoitus, jonka mukaisesti kuljin ensin koirieni Killin ja Tiukun kanssa hetken hiekkatietä pitkin kangasmetsässä, kunnes polku johdatti keskelle kuusikkoa. Ylä- ja alamäet alkoivat heti ja parin jyrkän kumpareen jälkeen alkoi laskeutuminen alas jyrkähköä rinnettä. Samalla korviini kantautua veden kuohuntaa ja alhaalla jo näkyikin mutkitteleva ja valtoimenaan kuohuva Katikanluoma.
Jyrkkäpiirteinen Katikankanjoni on syntynyt jääkauden jälkeen, kun sen pohjalla virtaavat purot ovat uurtaneet tiensä läpi alueella olevan hiekkaisen maaperän. Ja virtaava vesi muokkaa edelleenkin uoman pohjaa. Kohde on erityisen yllättävä etenkin tasaisella Etelä-Pohjanmaalla.
Laskeuduimme alas tämän upean purolaakson pohjalle, jonka kauneus oli silmiä hivelevää. Vesi kulki uomassa kohinalla eteenpäin hienosti mutkitellen. Valkoinen vaahto hyllyi veden tahdissa uoman reunamilla. Uoman ympärillä oli vehreää kuusikkoa, jossa jyrkästi nousevat rinteet loivat alueelle satumaisen tunnelman. Ilmasto oli ihanan kostea.
Vieressä olevassa jyrkässä rinteessä oli teräsportaat, jotka johtivat rinteen yläpuolella sijaitsevalle Katikanluoman laavulle. Koska mukanani oli koirat, joille on mahdotonta kulkea teräportaissa, nousimme laavulle portaiden vierestä. Portaiden yläpäässä oli kyltti, jonka mukaan alueella rakennetaan maastoportaita marraskuun 2020 loppuun mennessä. Nämä olivat ensimmäiset alueelle valmistuneet portaat.
Palasimme rinnettä alas ja jatkoimme Katikankierrosta eteenpäin. Vihreät sammalmättäät ja uoman päälle kaatuneet puunrungot rikastuttivat maisemaa reitin varrella. Veden kuohuna alkoi rauhoittua matkamme edetessä ja uoma mutkitella yhä enemmän. Muutamaan otteeseen kuljimme uoman yli puisia siltoja pitkin.
Kolmentuulenlakki ja köysien varassa kulkemista
Matka jatkui hieman rinteen puolella, kunnes oli aika lähteä nousuun kolmiomaiselle Kolmentuulenlakin hiekkaharjanteelle. Kolmentuulenlakki nousee hieman vajaa 20 metriä hyvin jyrkästi suoraan kanjonin pohjalta ylös. Tässä nousussa oli myös reitin ensimmäiset köydet, joiden avuilla nouseminen rinnettä ylös oli ylipäänsä mahdollista. Kolmentuulenlakki on eroosiojäänne, joka on jäänyt jäljelle, kun purouomat ovat kuluttaneet sen ympäriltä maan pois. Huipulta löytyy tasanne, jossa on aikoinaan pidetty esimerkiksi juhannusjuhlia.
Kolmentuulenlakin nousun myötä siirrytään Katikanluoman pohjoispuolelle, jolla reitti kulkee korkealla uoman yläpuolella. Reitin pohjoispuolella ylitetään jälleen muutama silta sekä noustaan ja laskeudutaan usea jyrkkä harjurinne köysistä kiinni pitäen. Pariin rinnekohtaan oli tuotu teräsportaiden elementit, mutta töitä ei vielä ollut päästy aloittamaan. Eli portaita on tulossa myös näihin kohtiin – ilmeisesti helpottamaan nousemista ja vähentämään kulkemisesta johtuvaa polkujen kulumista ja leviämistä. Koirien kanssa kulkevien retkeilijöiden osalta näissä kohdissa voi tulla ongelmia, sillä rinteet portaiden ulkopuolella ovat todella jyrkkiä.
Kierroksen loppupuolella on upea paikka, jossa puro laskee jyrkähköstä rinteestä kuohuvaan Katikanluomaan. Tässä kohtaa pieni vinkki Katikankanjonin reitille lähteville. Maasto on ajoittain erittäin märkää, joten kannattaa valita kengät sen mukaisesti. Itselläni jalassa oli saappaat ja tämä oli kyllä nappivalinta, koska upottavia mutaisia osuuksia oli poluilla paljon.
Sitten olikin edessä enää yksi sillan ylitys ja viimeinen nousuosuus rinteessä, kunnes olimme takaisin lähtöpaikalla. Takaisin autolle tullessamme pysäköintialueella kaarsi auto omani viereen. Kierroksen aikana en nähnyt muita retkeilijöitä, joten sain nauttia Katikankanjonin ihanasta tunnelmasta täysin rauhassa.
Autolla Salomaan telttailualueelle
Söin autossa hieman välipalaa ja sitten ajoin noin 20 kilometrin matkan päässä Satakunnan puolella Karviassa sijaitsevalle Salomaan pysäköintialueelle (osoite: Kyrönkankaantie 357, Karvia). Otin autosta mukaani koirat ja kassin, jossa oli yöpymiskamat. Kävelimme mäntymetsän halki noin 200 metrin päässä parkkipaikasta sijaitsevalle telttailualueelle, johon pystytin teltan jo tässä vaiheessa valmiiksi odottamaan retkipäivän päätöstä. Telttailualueella ja viereisellä nuotiopaikalla oli hiljaista.
Salomaan telttailualueella on kaksi nuotiopaikkaa, vastikään rakennettu laavumainen katos toisen nuotiopaikan edessä, kuivakäymälä, kaivo ja puuliiteri. Esteetön kuivakäymälä on parkkipaikan vieressä ja Salomaan telttailualueelle pääsee myös esteettömästi leveää ja tasaista hiekkatietä pitkin.
Kauhalammin kierrokselle pitkospuureitille
Heti Salomaan telttailupaikan vierestä lähtee Kauhalammin kierros, joka on 2,7 kilometrin pituinen pitkospuu- ja polkureitti suoluonnon keskellä. Päiväreppu siis selkään ja suolle!
Ensimmäinen 1,6 kilometriä tällä rengasreitillä kuljetaan upealla pitkospuupolulla Kauhanevan suoalueen poikki. Hyvässä kunnossa olevat pitkospuut mutkittelevat kauniisti tällä keidassuolla, jossa märät kuljut eli upottavat painanteet ja kuivemmat pieniä mäntyjä kasvavat mättäät eli kermit vuorottelevat retkeilijän edetessä syvemmälle suoalueelle. Kauhaneva on muuten koko Etelä-Pohjanmaan laajin kermikeidassuo ja tärkeä lintualue etenkin kevätaikaan.
Matkan edetessä suoalue muuttuu vesistöisemmäksi ja eteen tulee kauniita suolampia ja lukuisia avovetisiä allikoita, joista kitukasvuiset männyt heijastuvat kauniisti. Lokakuun lopun alkuiltapäivä Kauhanevalla oli lämmin, tyyni ja erittäin rauhallinen. Lisäksemme pitkoksilla oli vain yksi pariskunta pienen vauvansa kanssa.
Pitkospuuosuuden loppupuolella saavutaan Kauhalammille, joka on Kauhanevan suoalueen suurin lampi sen keskiosassa. Kauhalampeen pääsee myös pulahtamaan sen pohjoispuolella olevalta laiturilta. Laiturilla ollessani ja ihanaa rauhaa kokiessani alkoi taivaanranta hieman punoittaa – aurinko oli laskemassa mailleen.
Lankkupolkua pitkin takaisin lähtöpaikalle
Jatkoin koirieni kanssa matkaa vielä hetkisen pitkospuita pitkin, kunnes saavuimme esteettömälle lankkupolulle, joka kulkee suon reuna-alueella. Kauhalammin rannalle oli rakennettu myös uudenkarhea esteetön katselulava.
Jatkoimme matkaamme lankkupolkua pitkin, kunnes se muuttui leveäksi poluksi. Vastaamme tuli pyöräilijä, jonka kanssa vaihdoimme muutaman sanasen tietysti koiriin liittyen. Aina kun kaksi koiranomistajaa kohtaa, on puheenaihe taattu. Tämä paikallinen mies oli kulkemassa lähistöllä olevalle tulipaikalle hakkaamaan klapeja. Hän kertoi sen olevan hänelle harrastus, joka helpottaa retkeilijöiden tulentekopuuhia alueella. Hienoa yleishyödyllistä toimintaa!
Enää oli edessä muutaman sadan metrin pituinen polkuosuus ja olimme takaisin Salomaan telttailualueella, joka sijaitsee Kauhanevan laidalla mäntykankaalla. Telttani loisti oranssina väripilkkuna mängtymetsän keskellä jo kaukaa.
Illan rauhaa kuutamon valossa
Vielä piti kävellä takaisin parkkipaikalle, jossa odotti oma ja koirien yöpymiskassi ruokineen. Autolla käydessäni huomasin kyltin, jossa kerrottiin alueella tehdyistä uudistuksista kesän 2020 aikana. Salomaan parkkipaikkaa oli kuluvana kesänä laajennettu ja viereen oli rakennettu matkailuvaunualue. Lisäksi äsken kulkemani esteetön lankkupolku ja katselulava Kauhalammille oli myös rakennettu kesän aikana.
Kannoin tavarat autoltani ja vein ne telttaan. Kello oli iltapäivällä neljän maissa ja alkoi jo pikkuhiljaa hämärtymään. Edellisestä ruokailusta oli jo tovi, joten viritin nuotiopaikan pöydälle retkikeittimen, jolla keitin vettä. Söin retkiruokaa ja jälkkäriksi edellisenä päivänä leipomaani masaliisaa (satakuntalaiset tietävät 🙂 ) ja kaakaota. Koirat saivat samalla oman iltaruokansa.
Ruokailuni aikana paikalla kävi kaksi pyöräilijää pyörähtämässä, mutta ketään muita alueella ei näkynyt. Näytti siltä, että saisimme koirieni kanssa telttailualueen ihan itsellemme seuraavaksi yöksi. Ruokailuhetken jälkeen piti teltta laittaa vielä yöpymiskuntoon; täyttää makuualusta, avata makuupussit ja laittaa muutkin tavarat paikoilleen.
Koirille olin ottanut omaksi makuualustaksi palan routamattoa ja heille oli myös mukana oma vanha kuitumakuupussini. Ilta sujui makuupussissa lämmitellen telttavalojen valaistessa kupolitelttaamme enkä oikein jaksanut muuta tehdäkään kuin makoilla koirieni kanssa. Iltapissalla käydessäni huomasin kuutamon taivaalla pilviverhon takana. Huomenna olisi virallisesti täysikuu, Pyhäinpäivä ja Halloween. Hiljainen ympäristö sai nukahtamaan nopeasti.
Herätys Tiukun synttäriaamuun
Tiuku eli koiristani nuorempi nukkui yön samassa makuupussissa kanssani ja piti kyllä ihanan lämmön yllä. Aamulla heräsimme tämän samaisen tyypin 6-vuotissyntymäpäivään eli oli juhlapäivä! Päivä alkoi lämpimänä ja tyynenä. Unia olisi kyllä voinut jatkaa vielä pidempään, mutta ajatuksenani oli lähteä heti aamutuimaan kotia kohti. Edessä oli siis enää retken viimeinen osuus – tavaroiden pakkaaminen, teltan purkaminen ja ajomatka kotiin.
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoa voin suositella päiväretkeilijöille ja yön yli retkeilijöille lämmöllä. Pidempää vaellustahan ei tässä kansallispuistossa oikein ole mahdollista tehdä. Mikäli aikaa on kuitenkin esimerkiksi koko viikonloppu, kannattaa samaan retkeen yhdistää n. 30 kilometrin ajomatkan päässä sijaitseva Lauhanvuoren kansallispuisto, jossa merkittyjä reittejä on reilu 10 kilometriä. Itse olen Lauhanvuorella käynyt kerran aikaisemmin, mutta uusi retki sinne on jo suunnitteilla.
Sekä Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto että Lauhanvuoren kansallispuisto ovat osa Lauhanvuori Hämeenkangas Geoparkia, joka sai statuksen UNESCOn ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkostossa vuonna 2020. Lisätietoa aiheesta löytyy osoitteesta www.lauhanvuoriregion.fi.
Mukava retkiraportti! Miellyttävät kuvat ja mielenkiintoista luettavaa. Noista metalliritiläportaista ja -pitkoksista en oikein tiedä, mitä ajatella. Tiedän, että niille on tarvetta, koska Suomessa on niin paljon pitkoksia ja portaita, joita pitää olla liian usein uusimassa, etenkin suosituilla reiteillä, joten pakko keksiä muita ratkaisuja – mutta eiväthän nuo ole yhtä kauniita, kuin perineiset puiset rakenteet, ja koirien tassuille ihan mahdottomia.
Kiitos palautteesta ja kirjoitukseni lukemisesta! Ymmärrän toki, että nämä metalliportaat ovat pitkäkestoisemmat kuin puuportaat ja siten etenkin hankaliin rakennuspaikkoihin kustannustehokkain ja pitkäikäisin ratkaisu. Mutta näin koirien kanssa retkeillessä ei näistä kyllä voi tykätä. Itse pystyn tarpeen tullen omat pienet koirani ottamaan vaikka syliin, jos ei portaiden kiertomahdollisuutta ole, mutta isot koirat ovatkin sitten ihan eri juttu.
Tuttuja maisemia – Kauhanevan-Pohjankankaan polut ja maisemat (sekä nuo uudet, hyvät rakenteet) yllättivät ja ihastuttivat. Lintutornillakin tuli käytyä ja sieltä sekä alueen kartasta tekemieni havaintojen perusteella tuolle suoalueelle olisi toki mahdollista rakentaa paljon, paljon pidempikin retkeilyreitti pitkoksineen – kuljuja ja kermejä kyllä riittää. Maisemat ovat kauniita. Mukava oli lukea tarinaasi ja 2peilata” sitä omiin kokemuksiin.
Kiitos, että päädyit blogini pariin! Kauhaneva-Pohjankankaalla kyllä sielu lepää, pitää yrittää ehtiä päästä sinne taas jossain vaiheessa uudelleen retkeilemään.