Aina silloin tällöin luonto ja patikkareitit yllättävät retkeilijän. Parhaimpia ovat sellaiset retket, joilta ei osaa odottaa kovinkaan paljon eikä tiedä etukäteen millaisissa maisemissa saakaan tallustaa. Silloin on mahdollisuus yllättyä – ja usein positiivisesti. Olen asunut Etelä-Pohjanmaalla nyt hieman reilun vuoden ja olen saanut huomata, että tämä alue ei olekaan yksipuolista tasaista peltomaisemaa kuten olen joskus kuvitellut. Täällähän on retkeilijälle vaikka mitä nähtävää ja koettavaa!
Tällä kertaa sain yllättyä Alajärven ja Vimpelin seudulla, kun lähdin tekemään sinne pitkää päiväretkeä koirieni kanssa. Kohteeksi valikoitui Pyhävuori-Lakeaharjun patikkareitti, jonka pituudeksi itäiseltä lähtö-/päätepisteeltä Vimpelin puolelta lähdettäessä tulee 6,7 km ja edestakaisin kuljettuna 13,4 kilometriä. Reittikuvaukseen on merkitty, että patikkareitti on keskivaativa, joten tiesin, että reitin pituuden ja vaativuuden osalta tiedossa olisi ihan kunnollinen urakka yhdelle päivälle.
Matkaan Vimpelin puolelta kohti Alajärveä
Pysäköin autoni Vimpelin puolelle reitin lähtöpisteeseen, kuntoradan viereen, josta löytyi reittiopaste Pyhävuoren suuntaan. Joten ei muuta kuin reppu selkään, koirat ulos autosta ja reitille.
Ensimmäiset 200 metriä reitti kulkee pururadalla, jolta siirrytään metsään kulkevalle polulle. Tässä pururadan ja polun risteyskohdassa on myös nuotiopaikka. Patikkareitti on merkitty keltaisilla palloilla puihin ja myös osittain kiviin. Eksymisen vaaraa ei ole. Alkumatkasta kuljetaan talousmetsässä, joka vaihtelee sekametsistä kuiviin mäntykankaisiin ja pienialainen jäkälän peittämä avokallioalue. Alkumatkamme äänimaisemassa matkantekoamme tahdittavat ponnekkaat metsäkirvisten ja peippojen soidinäänet.
Polku johtaa hetken kuluttua hakkuuaukean reunamalle, joka nyt ei tietenkään silmiä hivele. Hakkuuaukean reunamalle polulle kaatuneet puut tosin toimivat hyvinä hyppyesteinä koirilleni. Olin valinnut jalkaani vaelluskengät ja valinta osoittautui heti oikeaksi. Polkupohja oli nimittäin ajoittain vielä erittäin märkää ja upottavaa, lätäköitä oli siellä täällä. Uskoisin, että kesään mennessä polkupohja kuitenkin kuivuu.
Hakkuuaukean reunamalla kulkemisen jälkeen ylitetään soratie, josta polku jatkuu parinkymmenen metrin päästä toiselle puolen tietä kuusimetsään. Tässä kohtaa ollaan jo Alajärven puolella. Polun vasemmalla puolella on tiheähköä, varjoisaa kuusimetsää ja oikealla puolella mäntyvaltaista metsää. Lahopuuta matkan varrella on jonkin verran.
Hirmukorvesta reitin ainoalle laavulle
Metsäalueelta laskeudutaan alas Hirmukorpi -nimiselle alueelle. Tässä kohtaa ylitetään pieni puro, joka laskee soistuneeseen, kosteaan painanteeseen.
Sitten patikkapolku jatkuu valoisassa mäntyvaltaisessa metsikössä. Kanervat, puolukat ja ajoittaiset pienet jäkäläkalliot vuorottelevat polun varsilla. Sitten siirrytään kevyeen alamäkeen ja tiheään, pusikoituneeseen sekametsään ja lopulta koivikkoon. Tämän jälkeen on taas vuorossa tien ylitys.
Koko patikkareitillä ylitetään neljä eri tietä. Tämä mahdollistaa myös patikoinnin räätälöinnin omien halujen mukaisesti. Päiväretken pituutta voi siis helposti säännellä sen mukaan mihin autonsa parkkeeraa. Valita siis voi sopivan pysäköintipaikan sen mukaan, miten paljon aikaa on käytössä ja kuinka paljon ylipäätään haluaa kävellä. Myös Pyhävuorella on pysäköintialue, jos haluaa ainoastaan vierailla Pyhävuoren laella.
Tämän tien ylityksen jälkeen reitin hienoudet alkavat avautua. Vuorossa on heti alkuun puron ylitys. Polun varrella on suuria tuulen kaatamia puita, jotka on onneksi jätetty metsään. Lyhyen pitkospuuosuuden jälkeen noustaan ylös kallioalueelle, josta on ensimmäinen näköyhteys reitin pohjoispuolella siintävälle Lappajärvelle.
Hetken kuluttua eteen tulee laavu, joka on opasviittoja ja portaita lukuun ottamatta ainoa retkeilyrakenne koko patikkareitillä. Esimerkiksi yhtäkään käymälää ei tämän patikkareitin varrelta löydy. Laavu on hienolla paikalla, mutta mysteeriksi jää sen nykyinen kunto ja hoito. Patikkareitin opasteessa lukee, että laavulla on polttopuuhuolto, mutta ainakaan tällä kertaa puita ei näy missään. Myös laavun kunto on jokseenkin kyseenalainen, sillä siitä puuttuu muun muassa kokonaan lattia. Kuva puhukoon puolestaan.
Läpi hienon kallioalueen
Pidin koirien kanssa laavulla ainoastaan juomatauon ja jatkoimme eteenpäin. Ja edessä olikin hieno osuus. Laavulta noin 1,5 kilometrin pituinen matka kuljetaan poluilla valoisalla kallioalueella mäntyjen katveessa. Pyhäjärven ja Lakeaharjun väliset kalliomuodostumat on arvioitu suurelta osalta valtakunnallisesti arvokkaiksi tai erittäin arvokkaiksi kallioalueiksi.
Polku kulkee kallioiden välissä ylös ja alas. Polun varrella on myös jonkin verran kaatuneita ja keloutuneita mäntyjä. Kumpuilevassa maastossa oli hieno kulkea ja nauttia samalla keväisestä auringonpaisteesta. Myös koirani olivat intoa täynnä.
Ajoittain patikkapolku on erittäin kivistä, mutta kuitenkin suhteellisen helposti kuljettavaa. Välillä kuljetaan pieni pätkä metsäisemmällä alueella, kunnes siirrytään taas kulkemaan kallioille. Jyrkimmät laskut on varustettu portailla, jotka saa kulkea varovasti niiden jyrkkyyden takia. Lopulta siirrytään taas metsään kevyeen alamäkeen, kuljetaan sähkölinjan alta, kuljetaan männikön läpi ja ylitetään asfaltoitu tie.
Mahtava Kellaripuron notko
Tien ylityksen jälkeen noin 100 metrin päässä on Kellaripuro, joka on yksi koko patikkareitin hienoimmista kohteista. Polulta on huikea näkymä alas rotkoon, jonka pohjalla solisee puro. Puroa reunustavilta jyrkiltä rinteiltä on kaatunut uoman päälle runsain mitoin puita. Polun vasemmalla puolella taas on kaksi pientä lampea, joista kauimmaisella näkyi puiden lomasta kaksi laulujoutsenta sekä sinisorsia.
Patikkareitti jatkuu jyrkkää rinnettä alas Kellaripuron varteen. Tähän kohtaan on asennettu puiden varaan pitkä köysi, josta kiinni pitämällä on hyvä tulla jyrkkä rinne alas (ja takaisin tullessa myös ylös nouseminen on vaivatonta). Tällaiset köysiratkaisut olisivat mainioita myös monilla muilla jyrkkäpiirteisillä patikkareiteillä. En nimittäin muista juurikaan nähneeni köysiratkaisuja reiteillä, joilla olen itse tallustellut. Vaikutti kätevälle ja helposti toteutettavalle ratkaisulle.
Alhaalla Kellaripuron solinaa olisi voinut kuunnella ja katsella vaikka kuinka pitkään. Ja tovin siellä vietinkin. Puro on uurtanut syvän uoman hiekkaiseen harjuun pitkien aikojen kuluessa ja sen reunat ovat erittäin jyrkät.
Puron ylittävän puusillan jälkeen noustaan jyrkkä rinne ylös harjun päälle. Ja parinsadan metrin patikoinnin jälkeen tullaan jälleen tienylitykseen, jonka jälkeen matkaa Pyhävuorelle on enää kaksi kilometriä. Tässä kohtaa asfalttitien varrella on hyvänkokoinen parkkialue. Se oli täysin tyhjä tällä kertaa.
Tasaisessa maastossa kohti loppunousua
Parkkipaikan lähellä harjumaisemassa on melko huonokuntoinen nuotiopaikka. Tälle kuten muillekin reitin varrella oleville nuotiopaikoille pitää tuoda polttopuut itse, sillä puuhuoltoa ei ole.
Patikkareitti siirtyy tästä talousmetsään, jota kuljetaan osittain polulla, osittain metsäautotietä myöten. Ja tämän jälkeen matka jatkuu 400 metriä pientä tietä myöten. Sitten on vuorossa reitin toinen avohakkuuaukea ja vieläpä melko tuore sellainen. Tästä kohtaa on nähtävissä hakkuaukean takana metsän puolella myös Pyhävuoren näköalatorni, joka sijaitsee Pyhävuoren korkeimmalla kohdalla. Ja sinne siis oli tarkoitus päästä. Matkaa oli vielä 700 metriä. Patikkareitti jatkuu hakkuuaukean reunamalla muutamille porrasrakenteilla ja loppupuolella reitti kulkee osittain hakkuuaukean läpi.
Sitten päästäänkin takaisin metsään ja alkaa nousuosuus. Polku kulkee kallioiden ja kivien lomassa koko ajan ylöspäin samalla kun kalliolohkareiden koko alkaa suurentua ja suurentua. Kallioiden alla näkyy rakoja ja pieniä luolia. Kalliolippojen alla näkyi myös runsaasti kirkkaankeltaista varjorikkijäkälää.
Pikkuhiljaa maisema alkaa avartua ja Lappajärvi – Euroopan suurin kraatterijärvi – tulee paremmin esiin puiden lomasta. Lappajärvi sijaitsee suurimmaksi osin samannimisen Lappajärven kunnan alueella. Se on myös koko Pohjanmaan suurin järvi (halkaisijaltaan 22 km, pinta-alaltaan 145 neliökilometriä).
Jylhät kallioalueet ja Jaakko Reipakan erakkomaja
Matka Pyhävuoren huipulle oli kaikin puolin huikaiseva! En osannut yhtään odottaa tällaista maisemaa yhdistettynä upeisiin jylhiin kallioihin ja luoliin. Tarinoiden mukaan Pyhävuorella asuukin peikkoja ja mielikuvitus pääsee kyllä tällaisessa ympäristössä laukkaamaan. Tarinoiden mukaan Pyhävuoren kalliomuodostelmat ovat toimineet aikoinaan myös uhripaikkoina.
Pyhävuorella on myös oikeasti asunut yksi erakko vielä 1920-luvulla. Luolan sivulla olevan kivimajan ulkopuolella oleva taulu kertoo, että Jaakko Reipakka (1855—1932) asui tässä kivimajassa kesäisin. Jaakko oli muuttanut Maija-vaimonsa kanssa siirtolaiseksi Amerikkaan, mutta oli palannut sieltä yksin takaisin ja asettunut asumaan Pyhävuoren rinteeseen asumaan. Lopulta kuitenkin ystävät olivat saaneet hänet luopumaan tästä paikasta ja vieneet hänet lopulta asumaan vanhainkotiin. Majasta on vielä osittain jäljellä kivistä ladotut seinät.
Ennen Pyhävuoren laella pääsemistä on vielä jaksettava nousta useat jyrkät portaat, mutta nousu palkitsee.
Pyhävuoren huipulla eli Pohjanmaan Kolilla!
Ja siellä se siintää, Lappajärvi! Nyt ollaan siis lopulta Pyhävuorella, joka on järven eteläpuolella oleva Lappajärven reunamuodostelman huippu. Pyhävuori kohoaa noin 100 m korkeuteen järven pinnasta. Jotkut kutsuvat Pyhävuorta myös Pohjanmaan Koliksi, enkä yhtään ihmettele – sen verran hienot maisemat järvelle on. Myös aurinkoinen sää suosii tätä retkipäivän kohokohtaa. Vieno tuuli puhaltaa Pyhävuoren laelle.
Pyhävuoren korkeimmalla kohdalla on entinen palovartijan näköalatorni, joka on toiminut metsäpalovaaran aikaan valvontapaikkana. Näkötorni on kuitenkin tällä hetkellä käyttökiellossa. Alajärven kaupungin nettisivuilla lukee (8.5.2020), että tarkoitus on tulevaisuudessa saada näköalatorni jälleen kuntoon ja käyttöön. Sivuilla kerrotaan, että tarkoitus on jatkossa kehittää myös Pyhävuoren reitistöjä ja karttoja.
Pyhävuoren laella on kuljettavissa myös noin kilometrin pituinen Peikonkierros, joka on merkitty sinisin palloin puihin. Se kulkee osittain itse kulkemaani huipun reittiä myöten. Pyhävuoren laen lähellä olevalta pysäköintialueelta lähtee myös vuoren lounaispuolelle sijoittuvat OP-kierros, pituudeltaan 2,6 km.
Pyhävuorella kaikenlainen roskaaminen ja avotulen tekeminen on kielletty. Roskia ei ole näkyvissä, mutta laittomia nuotiopohjia sitten senkin edestä. Pyhävuoren huipulla on useita avotulen sytyttämiskiellosta muistuttavia kieltotauluja, mutta valitettavasti jotkut ihmiset eivät näistä vain välitä. Metsä Pyhävuorella on noin 150 vuotta vanhaa ja kallion laki jäkälän peittämää, joten valloilleen pääsevä tuli saisi aikaan merkittäviä tuhoja.
Lounashetki huikeissa maisemissa
Tässä kohtaa katsoin kelloa ja 6,7 kilometrin patikointimatkaan Pyhävuoren huipulle minulta ja kahdelta koiralta oli kulunut hieman vajaa 3 tuntia. Matkan aikana olin käyttänyt patikoinnin lisäksi runsaasti aikaa valokuvaamiseen ja paikkoihin tutustumiseen.
Oli lounastauon aika. Itselläni eväänä oli juustovoileivät ja tee, pestopastaa ruokatermarista nautittuna sekä jälkkäriksi tietysti suklaata. Koirat saivat syödäkseen kuivattua kanaa.
Ruokailun jälkeen kiertelin koirien kanssa Pyhävuoren huipulla maisemia ihaillen. Huipulla vietin aikaa vajaan tunnin. Pyhävuorella olisi voinut viettää paljon enemmänkin aikaa, mutta paluumatka oli vielä edessä. Tämä ei kuitenkaan yhtään harmittanut, saisin nimittäin kokea samat hienot kallioalueet, Kellaripuron notkon ja valoisat mäntymetsät vielä uudelleen.
Hienojen kokemusten patikkareitti!
Patikoin koirieni kanssa reitin takaisin. Paluumatkaan aikaa kului noin kaksi tuntia eli se sujui huomattavasti tulomatkaa nopeammin. Päiväretkeni kesto oli kokonaisuudessaan tauot mukaan lukien yhteensä hieman vajaa kuusi tuntia. Retkipäivämme oli torstai ja lähdimme reitille noin klo 11 ja palasimme autoille noin klo 17. Koko patikkaretkemme aikana emme nähneet yhtäkään retkeilijää eikä tien varteen pysäköityä autoa. Sain siis nauttia maisemista ja retkestä koirieni kanssa kolmestaan.
Askelmittarini mukaan astelin päiväretken aikana noin 25 000 askelta ja retki tuntui etenkin nilkoissa ja polvissa. Varrelliset vaelluskengät ovat tällä reitillä ehdottomat märkien kohtien lisäksi myös sen takia, että kallioilla ja kivillä kulkiessa nilkat ovat kovilla.
Vaikka Pyhäjärvi-Lakeaharjun patikkareitti onkin janareitti, niin retken voi tehdä myös lyhyempänä versiona. Reitin varrella on noin kilometrin välein teiden ylityksiä eli kuusi eri kohtaa, johon voi pysäköidä autonsa ja siirtyä siitä reitille patikoimaan. Valinnanvaraa eri pituisille retkille on siis runsaasti.
Pyhävuori-Lakeaharjun alue oli kaiken kaikkiaan hieno ja omalaatuinen päiväretkeilykohde. Jylhät maisemat, upeat kalliomuodostelmat pitkin matkaa ja hyväkuntoiset polut erilaisissa metsissä pitivät mielenkiinnon yllä koko retken ajan.
Tervetuloa siis Etelä-Pohjanmaalle, saatat yllättyä!
