Valitse sivu

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

Eräoppaaksi opiskelu ei ole pelkästään ihania metsäretkiä, nuotiopaikalla fiilistelyä tai mahtavien somekuvien ottamista kuksa kädessä. Tällaisiakin hetkiä tosin on, mutta todellinen eräopasopiskelijan arki on jotain aivan muuta. Opintoihin sisältyy loppujen lopuksi paljon teoriakursseja ja aivotyöskentelyä, paikallaan nököttämistä ja ihan vaan arkista elämää opistolla muiden opiskelukavereiden kanssa.

Eräoppaaksi opiskelu ei myöskään ole ilmaista, päinvastoin. Opiskeluissa on omat kustannuksensa ja sitten tulevat ne loputtomat varustehankinnat. Luonnossa pitää pystyä retkeilemään kelissä kuin kelissä ja kaikkina vuodenaikoina – tämä vaatii varusteiltakin paljon, joten myös niihin on panostettava.

Millaista siis on eräopasopiskelijan arki Eräkarkussa ja millaisissa puitteissa siellä opistolla opiskellaan? Entä mitä opiskelu maksaa, millaisia varustehankintoja opinnot vaativat ja mistä opintoihin saa tukea? Tässä blogikirjoituksessa vastaan parhaani mukaan näihin kysymyksiin.

Eräkarkku toimii Karkun evankelinen opiston yhteydessä. Opiston päärakennus häämöttää taustalla.

Eräkarkku osana Karkun evankelista opistoa

Opiskelen erä- ja luonto-oppaaksi Eräkarkussa, joka on aikuisoppilaitos Karkun evankelisen opiston yhteydessä Sastamalassa. Karkun evankelinen opisto on Suomen ensimmäinen, vuonna 1918 toimintansa aloittanut evankelinen, herätysliiketaustainen kansanopisto, joka on Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen omistama ja ylläpitämä. Opiston yksi tehtävistä on siis myös kristilliseen uskoon ja elämään liittyvän opetuksen antaminen.

Erä- ja luonto-oppaaksi opiskelussa ei kuitenkaan käytännössä kristillisyyden oppeja jaeta, mutta halutessaan toki voi osallistua opistolla järjestettäviin hartauksiin ja raamattupiireihin. Lähinnä luokkatiloihimme ajoittain kantautuva uskonnollinen kitaramusiikki muistuttaa aina välillä opiston arvoista.

Itse mietin etukäteen, että mitenkähän tällaiseen kirkosta eronneeseen ateistiin opistolla suhtaudutaan, mutta omaa uskonnollista vakaumusta ei missään kohtaa hakuvaihetta edes tiedusteltu. Eräkarkun eräopasopintoihin ovat siis tervetulleita kaikki vakaumuksesta riippumatta.

Huomioitavaa on luonnollisesti se, että opisto on päihteetön eli opiston alueella alkoholin käyttö ja tupakointi on kielletty. Tai no melkein. Tupakoitsijoiden osalta opiston piha-alueelta kyllä löytyy luvallinen pieni merkitty alue tupruttelijoille…

Karhupatsas tervehtii kulkijoita Karkun evankelisen opiston pihamaalla.

Karkun evankelisella opistolla toimii Eräkarkun lisäksi kristillinen lukio, 10-luokka, nuorisotyölinja ja kansainvälinen linja. Lisäksi järjestetään muun muassa lukioon valmentavia kursseja vieraskielisille, kotoutumiskoulutusta, raamattukursseja sekä erilaisia lyhytkursseja ja leirejä.

Opistolla järjestetään etenkin viikonloppuisin erilaisia kursseja ja tapahtumia kaikenlaisille ryhmille. Kuluvan vuoden 2020 runsaasta kurssiohjelmasta löytyy muun muassa erilaisia perheviikonloppuja, avioliittoleirejä, maalauskursseja ja taideleirejä, vapaaehtoistyön koulutusta, lintu- ja kasviretkikursseja sekä luovan kirjoittamisen kursseja.

Esitteet kertovat monipuolisesta kurssitarjonnasta Karkun evankelisella opistolla.

Karkun pieni kylä ja miten sinne pääsee?

Karkun pieni kylä sijaitsee Pirkanmaalla Sastamalassa Rautaveden rannalla. Matkaa lähimmistä suurista kaupungeista Karkkuun kertyy Tampereelta 50 km, Porista 82 km ja Turusta 130 km.

Monet eräopasopiskelijat kulkevat matkansa opistolle omalla autolla. Tämä on myös arkea itselleni. Matkaa Ähtäristä Karkkuun kertyy reilu 170 kilometriä ja ajassa se tarkoittaa yli kahden tunnin ajomatkaa suuntaansa.

Osa opiskelijoista kulkee opiskelumatkansa junalla. Karkun kylällä on onneksi vielä oma rautatieasema, jossa pysähtyy Tampere – Pori (Rauma) -radalla kulkevat junat. Esimerkiksi Tampereelta junamatka Karkun asemalle kestään noin puoli tuntia. Rautatieasema sijaitsee 2,5 km:n päässä opistolta eli reilu puoli tuntia saa opiskelija varata kävelymatkaansa asemalta opistolle.

Karkun kylä Sastamalassa Rautaveden rannalla.

Karkun kylältä löytyy jonkin verran palveluita kuten pieni ruokakauppa, pankki, apteekki ja kirjasto. Karkussa on oma kyläkoulu ja siellä toimii Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos SASKY. Runsaammin palveluita löytyy vajaan 10 kilometrin päästä Häijäältä ja 14 kilometrin päästä Sastamalan keskustasta.

Opiskelija saa Eräkarkussa pehmeän pedin ja kylläisen vatsan

Eräoppaaksi opiskelevalla on majoitusmahdollisuus opistolla kurssijaksojen yhteydessä. Meille Eräkarkussa opiskeleville on varattu Karkun opistolta iso asuntola, joka on jaettu kahteen osaan – toinen miehille ja toinen naisille. Asuntolassa on useita 2-3 hengen huoneita ja lisäksi molemmilta puolilta löytyy vessat ja suihkut. Lisäksi yhteiskäytössä on keittiö ja iso oleskeluhuone.

Eräopasopiskelijoiden majoitustilat Karkun opistolla.

Opiskelijoilla pitää olla majoittuessaan mukanaan omat liinavaatteet ja pyyhkeet. Opiskelijat vastaavat itse myös asuntolan siivouksesta ja roskien viennistä aina opiskelujaksojen päätteeksi.

Tarvittaessa pitkänmatkalaiset pääsevät yöpymään majoituspaikkoihinsa jo kurssipäivää edeltävänä iltana, joka mahdollistaa sen, että aamuvarhain ei tarvitse lähteä ajamaan silmät sikkurassa Karkkua kohti. Opiskelupäivät Eräkarkussa alkavat pääsääntöisesti maanantaisin klo 9.30 ja muina päivinä klo 9.00. Päivät päättyvät yleensä klo 16, jonka jälkeen on päivällinen.

Opistolla järjestettäviin opiskelupäiviin kuuluu ruokailut. Eräopasopiskelijallekin siis kuuluu joka päivä aamupala, lounas, iltapäiväkahvit ja päivällinen, jotka nautitaan opiston ruokalassa. Erityisruokavaliot opistolla huomioidaan erityisen hyvin ja itselläni kasvis-kalaruokavalion omaavana olen saanut joka päivä omaan ruokavaliooni sopivaa, maistuvaa ruokaa. Tämä on hienoa palvelua myös allergikoille ja keliaakikoille. Erikoisruokavaliosta toki pitää aina ilmoittaa kursseille ilmoittautumisen yhteydessä.

Viime kerralla opistolla ollessani iltapäiväkahvit juotiin kinuskikakun kera.

Ruokaa voi toki myös valmistaa itse asuntolan keittiössä tai vaikkapa kokata nuotioruokaa opiston kodalla iltaisin.

Koiranomistajan kissanpäivät

Eräopasopiskelija ja koira ei ole mahdoton yhdistelmä ainakaan Eräkarkussa. Koiranomistajille on nimittäin opistolla käytössä oma talo, jossa voi majoittua oman koiran / koirien kanssa opistopäivien aikana, mikäli tilaa vain on. Varaukset lemmikkihuoneeseen kannattaa tehdä ajoissa.

Tässä viehättävässä talossa yöpyvät koiriensa kanssa majoittuvat eräopasopiskelijat.

Omistan itse kaksi koiraa ja schipperket Killi ja Tiuku kulkevatkin aika ajoin mukanani myös eräopasopinnoissa. ”Koiratalossa” on neljä lemmikkihuonetta. Kummassakin kerroksessa on kaksi huonetta ja lisäksi molemmissa kerroksissa yhteinen keittiö, suihku ja wc. Lisäksi talon pihalla on pieni koira-aitaus.

Killi ja Tiuku viihtyvät opiston majoitustiloissa. Koirien tärkeimmät lelut kulkevat tietysti mukana.

Näin koiranomistajana mahdollisuus ottaa koirat mukaan opiskelujaksoille on ihan mahtava juttu. Samalla tulee varmuudella lenkkeiltyä opistopäivinä; lenkkimaastoja opiston ulkopuolelta löytyykin monenlaisia. Opiskeluihin kuuluville retkille ja vaelluksille koiraa ei toki mukaan saa ottaa.

Tiuku ja Killi lähdössä lenkille Karkun kylänraitille opiskelupäivän jälkeen.

Vapaa-ajanviettomahdollisuudet Karkun opistolla

Eräkarkkulaisilla on mahdollisuus monenlaisiin vapaa-ajan rientoihin opiston alueella.

Lukukausien aikana järjestetään opistolla kuukausittain pajailtoja, joissa on mahdollisuus sepän opastuksella tehdä erilaisia taontatöitä, teroittaa omia puukkoja ja kirveitä sekä viimeistellä kädentaitokursseilla tekemiään tarve-esineitä. Pajaillan ohjaus on maksutonta, materiaalit maksullisia.

Opiskelijoilla on mahdollisuus saunoa ja uida ympäri vuoden opiston rantasaunalla. Ja talvella voi pulahtaa saunasta avantoon jos vain jäitä on olemassa.

Karkun opiston rantasauna ja uimapaikka Rautaveden rannalla.

Opistolla on myös urheilumahdollisuuksia kuten erilaisia pelikenttiä, rantalentopallokenttä ja frisbeegolfrata. Rantasaunan rannassa on keväästä syksyyn opiskelijoiden käytössä soutuveneitä, SUP-lautoja ja kanootteja. Rautavedellä voi myös kalastaa verkoilla ja heittokalastusvälineillä, kunhan on suorittanut kalastonhoitomaksun.

Karkun opiston pelikenttä, jonka takana nääkyy rantalentopallokenttä.

Opistolla on oma kota ja sen ulkopuolella nuotiopaikka, jota voi käyttää tulisteluun. Vieressä aivan Rautaveden rannalla on myös kaksi vastakkaista laavua, joilla voi viettää aikaa tai vaikkapa viettää yönsä makuupussissa. Laavu onkin nyt alkuvuodesta ollut useampaan otteeseen talvivarusteitaan testaavien eräopasopiskelijoiden yöpymispaikkana.

Karkun opiston kota ja nuotiopaikka ovat eräopasopiskelijoiden käytettävissä.
Kodalla järjestetään muun muassa eräopasopintojen maastoruokapalveluiden kurssi ja eräruokakurssi. Täällä vietettiin myös ensimmäisen opiskelupäivän ilta nuotioruokaa nauttien.
Opiston laavut odottavat tulistelijoita ja yöpyjiä Rautaveden rannalla.

Opiston päärakennuksesta löytyy myös lehtienlukupiste ja juoma- ja kioskiautomaatteja. Erälinjan opiskelijoilla on myös mahdollisuus lainata luontoalan kirjallisuutta, käyttää opiston tietokonetta ja tulostaa maksua vastaan henkilökohtaisia kopiota.

Mitä eräopasopinnot sitten maksavat?

Opiskelu eräoppaaksi ei ole ilmaista. Mikäli tässä kohtaa suunnittelet eräopasopintoja, kannattaakin tehdä hyvissä ajoissa etukäteen laskelmia, jotta kulut eivät tule sitten opiskeluaikana yllätyksenä.

Eräoppaaksi opiskelu maksaa Eräkarkussa 384 € / vuosi eli tämä summa on opinnoista laskutettava vuosimaksu. Vuosimaksu laskutetaan kuukausittain 32 euron erissä. Siinä vaiheessa, kun opiskelupaikan ottaa vastaan, maksetaan opistolle opiskelupaikan varausmaksu 50 €. Tämä summa sitten hyvitetään ensimmäisten opiskelukuukausien kuukausimaksuissa.

Vuosimaksun lisäksi Eräkarkun opistolla järjestettävistä opiskelupäivistä sekä retki- ja vaelluspäivistä, joihin osallistuu, peritään 25 €:n päivämaksu. Tämä hinta pitää sisällään majoituksen ja ruokailut opistolla jokaisena opiskelupäivänä sekä kuljetukset opistolta retkille ja takaisin. Mikäli opiskelija ei majoitu opistolla (lähiseuduilla asuvat tai muualla majoittuvat), niin silloin päivämaksu opinnoissa on 20 €. Siihenkin maksuun sisältyy kaikki ruokailut opistolla. Retkille ja vaelluksille opiskelijat hankkivat itse omat ruokansa omalla kustannuksellaan.

Lemmikkihuoneessa majoittujalta peritään normaalin 25 €:n päivämaksun lisäksi 25 € kultakin lähijaksolta. Ainakaan omasta mielestäni tämä ei ole ollenkaan paha lisähinta siitä, että omat koirakaverit pääsevät opiskelujaksoille mukaan.

Lisäksi opinto-ohjelmaan sisältyy erikoishintaisia valinnaisia korttikoulutuksia, kuten turvallisuuskoulutus, vuokraveneen kuljettajan koulutus, melontaohjaajan koulutus ja metsästyskorttikoulutus sekä kädentaitokursseja, joista tulee lisäkustannuksia. Näistä siis päivämaksun päälle tulee erillinen lisämaksu kunkin koulutuksen mukaisesti.

Lisäksi opiskelukustannuksia miettiessä pitää huomioida omista matkoista syntyvät kustannukset (bensa, junaliput) sekä varustehankinnat.

Omien eräopasopintojeni arvioitu hintalappu

Olen itse laskeskellut, että oma opiskeluvuoteni Eräkarkussa oman suunnitellun opiskeluohjelmani mukaisesti toteutettuna tulee maksamaan opiston vuosimaksut, päivämaksut (sis. majoittumiset osittain lemmikkihuoneessa) ja korttikoulutukset mukaan lukien noin 3 600 €.

Tähän 3 600 euron summa kertyy siitä, että opiskelupäiviä tulee minulle vuoden 2020 aikana noin 120. Näihin päiviin sisältyy kaikki oman opintosuunnitelmani mukaiset kurssit opistolla sekä retket ja vaellukset maastossa; tässä on mukana kaikki pakolliset erämatkailulinjan kurssit sekä useita vapaaehtoisia kursseja ja vaelluksia. Kun tuon summan jakaa koko opintojeni kestolle eli 12 kuukaudelle, tulee kustannuksia noin 300 € / kuukausi.

Tähän summaan on sitten vielä lisättävä bensakulut, jotka syntyvät automatkoistani kodin ja opiston välillä sekä omat varustehankinnat eräilyyn. Erityisen halpaa lystiä tämä ei siis ole.

Opinnoissa vaadittavat erävarusteet

Olemme saaneet ohjeistuksena luettelon peruserävarusteista, joita erälinjalaiset opinnoissaan tarvitsevat. Ainakin seuraavat varusteet pitäisi siis olla itsellä hankittuna (ja testattuna) siinä vaiheessa, kun lähdetään ensimmäisille yhteisille retkille ja vaelluksille opintojen aikana:

  • kantolaite 65-75 litraa
  • päiväreppu
  • makuupussi(t), huomioi talvikäyttö
  • makuualusta
  • huopakumisaappaat, jotka käyvät eräsiteeseen
  • puukko
  • retkiastiasto
  • termospullo
  • ruokatermos
  • otsalamppu
  • kompassi
  • pilli
  • myrskylasit talvivaellukselle (esim. laskettelulasit)
  • naskalit
  • retkikeitin ja kattilat
  • hyvät vaellusjalkineet
  • joka sään vaatetus
  • ensiapuvarustus

Opiston varustevarastolta on mahdollisuus lainata käyttöön retkille ja vaelluksille muun muassa telttoja, tarppeja, telttojen talvikiiloja, ahkioita, metsäsuksia, sauvoja, retkikeittimiä ja keitinalustoja. Eli ihan kaikkea ei tarvitse itse hankkia heti opintojen alkuvaiheessa.

Omat välttämättömät varustehankinnat

Itselläni oli opiskelujen alkaessa hyvät varusteet kolmen vuodenajan retkeilyä ajatellen, mutta koska talviretkeilyä en ollut aikaisemmin harrastanut, piti heti opintojen alkuvaiheessa panostaa talven varusteisiin.

Jotta siis pärjäisin alkuvuoden talvivaelluksillamme, olen hankkinut itselleni muun muassa untuvamakuupussin ja talvikäyttöön sopivan ilmatäytteisen makuualustan, lämpimän sisäpussin makuupussiin, talviretkeilyyn soveltuvan tunneliteltan ja routamaton, nousukarvat metsäsuksiin, huopavuorisaappaat, lämmintä vaatetta niin hiihto-osuuksille kuin leirielämää varten, uuden tehokkaamman otsalampun, lumilapion, uusia ensiapuvarusteita ja korjausvälineitä, karttalaukun, uusia kuivapusseja, heijastavaa köyttä ja niin edelleen ja niin edelleen.

Viimeisin isompi varustehankintani on Fjällräven Abisko Endurance 3 -tunneliteltta, jolle teimme telttakaverini kanssa pystytystestin Karkun opiston pihamaalla alkuviikolla. Teltta pääsee tositoimiin talvivaelluksellamme UK-puistossa.

Samalla on tullut liikkeissä ja nettikaupoissa todettua, että varusteisiin menee yllättävän paljon rahaa… Ja että varusteiden googlettamiseen, vertailuun, ostajien kokemusten lukemiseen ja lopulta itse ostamiseen menee tolkuttomasti aikaa.

Olen kaikissa hankinnoissani pyrkinyt käyttämään hyväksi erilaisia alennuskampanjoita ja etuohjelmia, jotta säästäisin euroja. En ole pitänyt kirjaa siitä, miten paljon minulla on alkuvuodesta kulunut rahaa varustehankintojeni tekemiseen. Ja ehkä parempi niin.

Vaikka rahaa on hankintoihin mennytkin, niin samalla pitää muistaa, että nämä varusteet tulevat palvelemaan minua jatkossa toivottavasti useita vuosia, joten tämä rahan meno palkitsee sitten tulevaisuudessa.

Mistä tukea eräopasopiskeluihin?

Eräopasopintoihin on saatavissa taloudellista tukea riippuen opiskelijan omasta elämäntilanteesta.

Monet opiskelevat eräoppaaksi opintovapaallaan aikuiskoulutustuen avulla. Aikuiskoulutustukea saadakseen pitää moninaisten ehtojen täyttyä; muun muassa työelämää hakijalla pitää olla takana vähintään kahdeksan vuotta ja nykyisellä työnantajalla vähintään vuosi. Aikuiskoulutuksen saamisen edellytyksistä ja tuen hakemisesta löytyy tietoja Työllisyysrahaston verkkosivuilta.

Itse opiskelen parhaillaan eräoppaaksi ansiosidonnaisella työttömyystuella. Määräaikainen työsuhteeni päättyi vuoden 2019 lopussa ja siinä vaiheessa, kun sain tiedon opiskelupaikastani, otin yhteyttä paikalliseen työvoimatoimistoon. Heille antamani sekä oppilaitokselta saamani selvitysten perusteella sain loppuvuodesta 2019 työvoimatoimistolta positiivisen päätöksen, jonka mukaan saan opiskella kokopäiväisesti vuoden 2020 ajan ansiosidonnaisella työttömyystuella.

Tämä oli itselleni tärkeä päätös ja se mahdollistaa itselleni tuetun täyspainoisen opiskeluvuoden. Osallani TE-toimisto on katsonut, että tämä omaehtoinen opiskelu eräoppaaksi parantaa ammattitaitoani ja lisää mahdollisuuksiani saada opiskelujeni jälkeen työpaikka tai mahdollistaa yrityksen perustamisen. Itselläni tavoitteena onkin opintojen jälkeen perustaa oma luontoalan yritys.

Jotta opiskelu työttömyysetuudella olisi mahdollista, on asiasta sovittava TE-toimiston kanssa ennen opintojen aloittamista ja lähettää heille tarvittavat selvitykset. Paikallinen TE-toimisto tekee sitten selvityksen perusteella asiasta päätöksen.

Pitää myös muistaa, että opintojen pitää edetä opintosuunnitelman mukaisesti ja TE-toimisto seuraa opintojen etenemistahtia opintojen aikana. Opintoviikkoja pitää kertyä suunnitelman mukaisesti, jotta tuki voi jatkua koko opintojen ajan. Lisätietoja opiskelusta työttömyysetuudella löytyy TE-toimiston verkkosivuilta.

Mikäli aikuiskoulutustuki tai opiskelu työttömyysetuudella ei ole mahdollista, on päätoimisesti erälinjalla opiskelevalla mahdollisuus opiskella KELA:n myöntämällä opintotuella.

Millaisia etuuksia me erälinjalaiset saamme?

Kokopäiväisesti Eräkarkussa opiskeleva saa opiston oman opiskelijakortin, jolla saa opiskelija-alennuksia monista paikoista. Lisäksi kokopäiväinen opiskelija saa todistukset, joilla voi hakea opiskelijakorttia Matkahuollon busseihin ja VR:n juniin.

Opiskelutodistuksia julkisia liikennevälineitä varten ja oma opiskelijakortti Eräkarkusta.

Karkun opistolla kokopäiväisesti opiskelevat erälinjalaiset ovat oikeutettuja myös opiston terveydenhoitajan palveluihin vastaanottoaikoina. Työn ohessa opiskelevien taas tulee käyttää omaa työterveydenhoitoaan.

Kaikki opiskelijat saavat opintoihinsa ohjausta vastuukouluttajilta. Ja kaikki opiskelijat ovat myös vakuutettuja opiskeluaikana; niin käytännön opetuksessa ja työharjoittelussa kuin teoriaopiskelussa.

Pienenä lisäporkkanana eräopasopintojen loppuun saattamiseen toimii varmasti tieto siitä, että Luontoalan ammattitutkinnon suorittajalla on oikeus saada 400 euron veroton ammattitutkintostipendi valmistuttuaan. Ammattitutkintostipendin myöntää ja maksaa Työllisyysrahasto. Ja se pitää jokaisen tutkinnon suorittajan muistaa hakea itse viimeistään vuoden kuluttua tutkinnon suorittamisesta.


Eräopasopinnoista syntyy siis monenlaisia kuluja, mutta myös tukea opintoihin on saatavilla. Ja toki pitää muistaa, että näillä opintojen kustannuksilla saa erinomaista opetusta ja on mahdollisuus päästä mukaan upeille vaellusreissuille eri puolille Suomea. Tästä hyvänä esimerkkinä 10 päivän kestoinen matka lumentäyteiseen UK-puistoon, jonne suuntaamme jo ensi viikolla!

Seuraa blogiani Blogit.fi -sivustolla!

Follow my blog with Bloglovin

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!